Aleksis Kiven muistomerkki (Wäinö Aaltonen)

Kansalliskirjailija Aleksis Kivestä on tehty toistakymmentä patsasta ja muistomerkkiä. Niistä tunnetuin kuvanveistäjä Wäinö Aaltosen (1894-1966) tekemä pronssipatsas sijaitsee Helsingin Rautatientorilla Kansallisteatterin edustalla. Patsas paljastettiin Kiven syntymäpäivänä 10. lokakuuta vuonna 1939.

Tämä Kiveä esittävä veistos on näköispatsas, huolimatta, että kuuluisasta kirjailijasta ei ole olemassa ainuttakaan valokuvaa. On ainoastaan piirustus, jonka Kiven ystävä, senaattori Ernst Albert Forssell, ehti tehdä kirjailijasta tämän hautajaisissa. Kuolinvuoteella tehdystä piirustuksesta tuli malli muillekin Kiveä esittäviin muistomerkkeihin.

Aaltonen lahjoitti Turun kaupungille tekemänsä Kiveä esittävän pääveistoksen. Tarkoituksena oli valaa se ensin pronssiin ja asettaa veistos parimetriselle punagraniittiselle jalustalle.

Turun kaupunki toteutti lahjoittajan toiveen. Sopiva paikka Kiven metrin korkuiselle muistomerkille löytyi Yliopistonkadulta Kauppatorin yläreunalta hotelli Phoenixin edustalta. Rakennus oli entinen Turun yliopiston päärakennus. Veistos paljastettiin 1949, mutta kun rakennus huonokuntoisena purettiin, Kiven patsas siirrettiin väliaikaisesti Turun konserttitaloon.

Kun Turun kaupunginteatteri valmistui vuonna 1962, Suomen kirjallisuuden merkkihenkilö Kivi siirtyi nykyiselle paikalleen teatterirakennuksen edustalle.

ALEKSIS KIVEN MUISTOMERKKI

Osoite: Itäinen Rantakatu 14, Turun kaupunginteatterin edusta, Turku.

KARTTA

Hotelli Phoenix.

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO