Dahlströmin kaunis renessanssipalatsi on Piispankadun katseenvangitsija

VARSINAIS-SUOMI / TURKU – Aurajoen rantamaisemissa ja Åbo Akademin kampusalueella Piispankadun kaunista renessanssityylistä taloa ei ohikulkija voi olla huomaamatta. Rakennuksen nimi on nykyisin Humanisticum, mutta alun perin se tunnettiin nimellä Dahlströmin palatsi.

Kyseessä on vuonna 1895 valmistunut kauppaneuvos Ernst Dahlströmin (1846-1924) kolmilapsisen perheen yksityiskoti. Palatsi siirtyi testamenttilahjoituksena Åbo Akademille 1930-luvulla. Eikä tämä ollut liike- ja valtiopäivämies Dahlströmin ainoa lahjoitus. Yhdessä veljensä Magnus Dahlströmin kanssa rahat löytyivät aikoinaan myös Turun taidemuseon rakentamiseen.

Näitä kahta veljestä, menestyviä liikemiehiä, yhdisti kiinnostus kulttuuriin ja sen tukemiseen. Kyse on oman aikakauden yhteiskuntavastuusta. Lahjoittajat halusivat olla mukana vaikuttamassa yhteiskunnallisiin asioihin ja samalla vahvistaa omaa asemaansa Turun kaupungin poliittisena vaikuttajana.

Piispankadun palatsin suunnitteli Dahlströmin perhetuttu arkkitehti Gustaf Nyström, jonka työpöydällä syntyivät myös Turun taidemuseon piirustukset. Punaruskeasta rakennuksesta tuli neliönmallinen, jonka julkisivut parvekkeineen ovat koristeelliset. Palatsia kannattaa ihailla myös joen puolelta, sillä yläkerroksen mahtipontiset joonialaiset pylväät tekevät vaikutuksen.

Kaksikerroksisen talon sisätiloissa keskeisin elementti on valoisa ja ylös asti avoin eteishalli. Tila saa valonsa lasikatosta, samalla tavoin kuin esimerkiksi taidemuseoissa. Palatsin avoin eteisaula on niin korkea, että Dahlströmit sijoittivat siihen joulukuusen, joka ylsi toiseen kerrokseen asti.

Dahlströmien aikana seiniä komistivat koristemaalaukset, jotka myöhemmin maalattiin peittoon. 2000-luvun alun kunnostustöissä ruotsalaisen C.G. Wetterstrandin koristemaalaukset otettiin uudestaan esiin. Talossa oli alun perin parisenkymmentä koristeellista kaakeliuunia, joista kuusitoista on yhä tallella.

Nykyään Dahlströmien palatsi tunnetaan Humanisticumina, sillä se palveli vuosikymmenien ajan Åbo Akademin humanististen aineiden tilana. Ennen kunnostustöitä rakennus tyhjeni, kun oppiaineet muuttivat lähellä sijaitsevaan Arkeniin.

Humanisticumissa sijaitsee nykyään muun muassa Donner-instituutti, joka on uskontotieteelliseen ja kulttuurihistorialliseen tutkimukseen erikoistunut Åbo Akademin säätiön alaisuudessa toimiva yksityinen tutkimuslaitos. Myös Åbo Akademin rehtori ja vararehtorit muuttivat Humanisticum-rakennukseen. Rehtorien käytössä on toisen kerroksen toimisto- ja kokoustiloja.

Humanisticum ei valitettavasti ole avoinna yleisölle, joten tällä kertaa on tyytyminen valokuviin. Niistä saa kuitenkin hyvän käsityksen, millaisen kodin arkkitehti Nyström aikoinaan suunnitteli Ernst Dahlströmille ja hänen perheelleen.

DAHLSTRÖMIN PALATSI

Osoite: Piispankatu 13, Turku.

KARTTA

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.