VARSINAIS-SUOMI / TURKU – Marraskuun koleana keskiviikkona vuonna 1987 tehtiin turkulaista urheiluhistoriaa. Kupittaalla pelattiin ikimuistoinen Uefa-cupin ottelu TPS – Inter Milan. Daavid vastaan Goljat. Turkulaisseura sai vieraakseen Milanon miljonäärit.
Siihen aikaan vakituisessa käytössä oli Kupittaalla ainoastaan Olympiakatsomo.
Yleisöä sai ottaa sisälle 12 000, mutta määrä ylitettiin roimasti. Kukaan ei varmasti tiedä, kuinka paljon yleisöä oli paikalla. Puhutaan jopa 15 000 katsojasta. Turun kaupunki oli pystyttänyt väliaikaiset huterat putkikatsomot. Ihmisiä roikkui puissakin nähdäkseen ottelun.
Kyseessä ei kuitenkaan ollut Kupittaan yleisöennätys. Se tehtiin olympiavuonna 1952, kun Kupittaalla kohtasivat Brasilia ja Hollanti (16 000 katsojaa).
Olympiakisojen aikana Kupittaan uudella jalkapallostadionilla pelattiin yhteensä neljä ottelua (Unkari-Romania, Brasilia-Hollanti, Saksa-Egypti, Tanska-Puola). Kyseiset ottelut voitiin pelata Turussa, sillä arkkitehti Erik Bryggmanin suunnittelema Olympiakatsomo oli valmistunut juuri ennen kisoja.
Nyt yli 70 vuotta myöhemmin Kupittaan Olympiakatsomo on yhä käytössä, ja on sitä jatkossakin, sillä se on suojeltu kohde.
Kupittaan puisto on Suomen vanhin kaupunginpuisto. Jo vuosisatoja sitten aluetta käytettiin kaupunkilaisten virkistäytymiseen. Kupittaan maine perustui legendaariseen lähteeseen, jonka vedellä uskottiin olevan sairauksia parantava vaikutus.
Puistossa oli kylpylä- ja ravintolatoimintaa 1800-luvulla. Näistä ajoista on jäljellä enää keltainen kahdeksankulmainen Charles Bassin piirtämä paviljonkirakennus.
Vuonna 1939 järjestettiin suunnittelukilpailu Kupittaan puiston kehittämiseksi. Erik Bryggman voitti kilpailun. Hän suunnitteli 1940- ja 1950 -luvuilla useita julkisia rakennuksia voittaen useita arkkitehtikilpailuja. Sotavuodet tyssäsivät monet suunnitelmat kokonaan, osa suunnitelmista toteutettiin karsittuna. Näin kävi myös Kupittaan kohdalla.
Puistoalue olisi tyystin toisen näköinen, jos Bryggmanin alkuperäiset suunnitelmat olisivat kaikki toteutuneet. Lopulliset suunnitelmat valmistuivat vasta sotien jälkeen vuonna 1944. Bryggmanin toteutumatta jääneisiin suunnitelmiin kuului muun muassa kesäteatteri, uima- ja tennishalli, maneesi sekä puistoravintola.
Eräs erikoisuus olisi ollut Pyhä Henrikin muistomerkki, tai peräti hänelle omistettu kappeli. Perimätiedon mukaan Henrik kastoi suomalaisia kristinuskoon Kupittaan lähteellä. Bryggman oletti, että freskoin ja veistoksin koristeltu kappeli olisi matkailijoillekin kiinnostava kohde.
Bryggmanin ideoista toteutui ainoastaan nykyinen vuoden 1952 Olympiakatsomo ja kahdeksan kulmainen totokioski vuodelta 1948. Jälkimmäinen liittyy Kupittaalla järjestettäviin ravikilpailuihin.
Raviurheilulla on Turussa pitkät perinteet. Kupittaalla (Turun Hippodrom) juostiin oikealla kaviouralla ensimmäisen kerran 1900-luvun alkuvuosina. Radan keskellä oli tuomaritorni. Pääsuoran varressa sijaitsi katsomo, mihin mahtui 300 istumaan ja vajaa 100 seisomaan.
Olosuhteet olivat varsin vaatimattomat. Niinpä arkkitehti Bryggmanilta tilattiin uudet suunnitelmat. Komeat niistä tulikin. Uuteen 100 metriä pitkään katsomoon ravintoloineen ja kahviloineen olisi mahtunut 3000 katsojaa, enemmän kuin jalkapallon Olympiakatsomoon. Tämä kunnianhimoinen Bryggmanin suunnitelma ei koskaan toteutunut.
Vuonna 1973 Kupittaalla järjestettiin viimeiset ravit ennen Metsämäkeen siirtymistä. Sen aikaiset katsomorakenteet purettiin. Jäljelle jäi vain totokioski ja kadun nimi Hippoksentie. Tilalle ovat tulleet pyörävelodromi ja BMX-rata.
Uuden pääkatsomon valmistuttua vuonna 2002 vanhaa Olympiakatsomoa on käytetty vain satunnaisesti isompien ottelutapahtumien yhteydessä. Moni jalkapalloromantikko ehkä kaipaa aikoja, kun otteluita seurattiin täyteen ahdetusta Olympiakatsomosta ilta-auringon paistaessa suoraan silmiin.
Olympiakatsomo on suojeltu kohde, joten sen ulkokuorta, yleisilmettä, ei saa muuttaa. Yksi iso muutos kuitenkin aikoinaan tehtiin pakottavista syistä. Penkki-istuimet muutettiin Uefan vaatimuksesta kuppi-istuimiksi.
Turun kaupungin omistaman Olympiakatsomon viimeisestä isosta remontista on kulunut aikaa jo vuosikymmeniä. Uudesta on päätetty, mutta ajankohta on siirtynyt aina eteenpäin. Toistaiseksi ei ole tietoa, milloin kunnostustyöt aloitetaan.
Vaikka Olympiakatsomo saisi uutta maalipintaa, 1950-luvun pylväät jäisivät yhä alkuperäisille paikoilleen. Näkymä kuuluttamostakin kentälle on haasteellinen. Edessä ovat useat katsomotolpat ja ikkunapuitteet. Kentälle on kuuluttamosta katvealueita.
TPS:n jalkapallo-otteluissa kaudella 2025 Olympiakatsomo on toistaiseksi käytössä, tosin vain taloudellisista syistä.
OLYMPIAKATSOMO
Osoite: Hippoksentie 6, Turku.
Milanon ihme jäi toistamatta Turussa marraskuun tuulisessa illassa
Kauppatieteiden opiskelija Mika Aaltosen unelmamaali ja Turun Palloseuran amatöörien voitto Milanon miljonääreistä on jäänyt mainetekona suomalaiseen palloiluhistoriaan. Voitto vieraskentällä oli toki sensaatio… LUE LISÄÄ








