Hämeenkosken kotiseutumuseossa on esillä Valtosen veljesten elämäntyö

PÄIJÄT-HÄME / HÄMEENKOSKI – Hämeenkosken kotiseutumuseo on sijoitettu vanhaa kruununmakasiiniin. Tienvarressa sijaitseva lainajyvästöön on tallennettu perinteisiä maataloustyökaluja ja kunnan alueelta kerättyjä vanhoja esineitä.

Valkoiseksi rapatun viljamakasiinin sisätilojen erikoisuus on vinssijärjestelmä, jonka avulla painavat viljasäkit voitiin nostaa ylös toiseen kerrokseen.

Museon erikoisuutena voidaan pitää myös osastoa, joka on omistettu kahden veljen, Kauko ja Valto Vanhasen elämäntyölle. Molemmat olivat arvostettuja kivenhakkaajia. Erityistä heissä oli se, että he olivat kumpikin syntymäkuuroja. Se ei kuitenkaan estänyt heitä pärjäämään elämässään kuulevien maailmassa. Vanhasen veljet toimivat ammattitaitoisina hakkureina niin toisten palkkalistoilla, kuin yksityisinä yrittäjinäkin.

Pojat oppivat ammattitaidon seuraamalla, miten kokeneemmat kivimiehet työskentelivät. Työt veivät miehet eri puolille Etelä-Suomea. He työskentelivät muun muassa Vehmaalla ja Loimaalla. Kumpikin paikkakunta tunnetaan perinteisinä kivityöalueina. Sotien jälkeen ammattitaitoisista kivityömiehistä oli pulaa, tosin töitäkään ei aina ollut tarjolla. Niinpä Vanhasen veljekset muuttivat osan ajaksi Ouluun asti töihin. Myöhemmin he palasivat takaisin kotiseudulleen Päijät-Hämeeseen.

Kotiseutumuseon eräs mielenkiintoisimmista osastoista on omistettu entisaikojen kyläkauppatoiminnalle. Museoon on saatu lahjoituksina tavaroita Toivo Maijalan omistamasta Mieholan kyläkaupasta ja Paavo Pekolan Putulan talouskaupasta.

Museon pihapiirissä Etolan kylästä on siirretty Mustiston harmaahirsinen päärakennus vuodelta 1836 sekä kaksikerroksinen luhtiaitta Hyväneulan kylästä. Löytyypä museon pihalta myös sotaveteraanien rakentama korsukin.

Hämeenkoski oli vuoteen 1995 nimeltä Koski HL. Nyt Hämeenkoski kuuluu kuntaliitoksen myötä Hollolan kuntaan.

KOTISEUTUMUSEO

Osoite: Keskustie 36 16800 Hämeenkoski (Hollola).

KARTTA

Lue lisää

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

LUE MYÖS: Hankalan Pellavaloukku on hämmästyttävällä tavalla säilynyt alkuperäisenä

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.