ETELÄ-POHJANMAA / KURIKKA – Mielikuva Pohjanmaan lakeuksista muuttuu Kurikan Jyllinkosken maisemissa. Kyse on kanjonista, jossa korkeuseroa on 25 metriä. Se on paljon muuten niin tasaisessa maakunnassa. Tämä on myös paikka, missä Kauhajoki yhtyy Jalasjokeen ja edelleen Kyröjokeen.
Paikan oivalsi myös kurikkalainen Sameli Hakola. Hän oli opiskellut rakennusmestariksi Tampereen teollisuuskoulussa ja tutustunut siellä sähkön tuomiin mahdollisuuksiin. Hakola osti koskioikeudet Jyllinkoskesta ja päätti valjasta vesivoiman sähköntuotantoon. Mukaan hankkeeseen lähti useampi kurikkalainen isäntä.
Energiantuotantoyhtiö Jyllinkosken Sähkö Oy perustettiin vuonna 1912. Se oli aikaa, kun ei vielä ollut valtakunnallista sähköverkkoa.
Aluksi Jyllinkoski sähköisti vain lähialueet, mutta vähitellen alue laajeni. Laajimmillaan sähköä tuotettiin kahdeksaantoista eri kuntaan Suupohjan alueella. Yhtiön pääomistajaksi tuli lama-aikana vuonna 1932 silloinen Kurikan kunta.
Jyllinkoski tuotti sähköä vuoteen 1970. Sen jälkeen voimalan korvasi lähelle rakennettu Pitkämön voimalaitos ja Kyrönjoen kevättulvia estävä Pitkämö-niminen tekojärvi. Jyllinkoskessa vedenvirtaus tyrehtyi. Sähköntuotanto kuitenkin jatkui uuden voimalan myötä.
1990-luvulla voimalan osakkeenomistajat päättivät myydä osakkeensa pois. Omistus siirtyi pienosakkailta isommille sähköyhtiöille. Uusia omistajia ovat olleet muun muassa Länsi-Suomen Sähkö (LSS) ja ruotsalainen Vattenfall.
Veli Pienimäki tuli sähkölaitoksen palvelukseen 1970-luvulla. Hänen työuransa yhtiön palveluksessa kesti 25 vuotta.
Eläkkeelle jäätyään Pienimäki ehdotti Jyllinkosken voimalaitoksen muuttamista museoksi. Tavoite toteutui vuonna 1987. Jyllinkoskesta tuli Suomen ensimmäinen sähkölaitosmuseo.
Se sijaitsee Jyllinkosken sähköpuiston voimalaitosrakennuksessa. Sisätilat on entisöity alkuperäisen näköisiksi generaattoreineen ja mittareineen.
Vuonna 2010 voimalaitoksen viereiseen rakennukseen perustettiin Informaatiotekniikan museo (IT-museo). Museo sijaitsee vanhassa kytkinasemarakennuksessa. Esillä on radiotekniikkaa vuosikymmenien ajalta, videolaitteita, kameroita, konttorikoneita, armeijan käyttämää kalustoa sekä tietokonetekniikkaan liittyviä laitteita.
Osa Jyllinkosken alueella vieraileva ei tule tänne pelkästään kahden museon ansiosta, vaan alueen luontokin kiinnostaa. Kosken ympäristöön on aikojen kuluessa muodostunut erityinen luonnonpuisto, josta löytyy poikkeuksellinen kasvillisuus. Alueen linnustokin on kesäisin monipuolinen. Sähköpuisto luontopolkuineen on suosittu koko perheen ulkoilualue.
JYLLINKOSKEN SÄHKÖLAITOSMUSEO JA INFORMAATIOTEKNIIKAN MUSEO
Osoite: Jyllinkoskentie 120, Kurikka.