Kaarinassa nappulajalkapalloilu kävi läpi melkoisen myllerryksen

Ei muuten käy, totesivat monet kaarinalaiset pikkunappuloiden vanhemmat. Kaarinasta kuului kummia viime syksynä. Yli neljäkymmentä vuotta toimineen Kaarinan Nappuloiden (KaaNa) toimintakulttuuriin aiottiin tehdä iso muutos. Toiminta haluttiin ammattimaisemmaksi palkkaamalla lasten valmentajiksi ammattivalmentajat.

– Pelaajien vanhemmille seuran silloisen johtokunnan uudet suunnitelmat tulivat syksyllä 2018 täytenä yllätyksenä. Meidän vanhempien mielipidettä ei kysytty lainkaan, kertoo Kaarinan Nappuloiden nykyinen puheenjohtaja Aki Mertsola.

Suunnitelmien taloudelliset seuraukset olisivat olleet merkittävät. Nappulaikäisten pelaajien kausimaksu olisi moninkertaistunut. 120 euron sijasta vanhempien olisi pitänyt pulittaa useampi sata euroa. Kaarinassa vanhemmat halusivat puuttua koko maassa riivaavaan yhteiskunnalliseen ongelmaan, jossa lasten urheiluharrastuksen kustannukset karkaavat käsistä.

Jälkipeli kävi viime kesänä tutustumassa Kaarinan Nappuloiden monipuoliseen toimintaan. ”Kaarinassa liki 500 nappulapalloilijaa kirmaa pallon perässä. Kaarinan Nappulat, KaaNa, on asukaslukuun suhteutettuna eräs Suomen suurimmista jalkapalloseuroista”.

Vain tovi lehden tekemän vierailun jälkeen Kaarinan Nappuloiden silloinen johtokunta esitti uuden toimintamallin, jossa 42 vuotta toiminut yhdistys ajettaisiin alas. Suunnitelmien mukaan Kaarinan Nappulat ja Kaarinan Pojat alkaisivat tehdä yhteistyötä niin, että KaaNan jalkapalloa harrastavat siirtyisivät KaaPon lisenssipelaajiksi.

– Käytännössä se olisi tarkoittanut perinteisen kaarinalaisen nappulajalkapalloseuran lakkauttamista. Syksyllä oli vielä niin sanottu kokeilujakso ammattivalmentajien johdolla. Ilmassa oli jatkon kannalta kuitenkin paljon epäselvyyksiä. Huomasimme, miten vahva ajatus, tiivis joukkue ja tuttu valmentaja, alkoi romuttua. Koimme, että vapaaehtoisilla toimijoilla ei ole enää merkitystä.

Yllättävä päätös aiheutti pelaajien vanhemmissa siinä määrin hämmennystä, että viime vuoden puolella KaaNa valitsi uuden johtokunnan. Sen tehtäväksi tuli mahdollisimman nopealla aikataululla palauttaa seuran toiminta normaaliksi. Osa Kaarinan nappulaikäisistä ehti jo lopettaa jalkapallon harrastamisen, osa oli siirtynyt muihin seuroihin.

– Suunnitelmat herättivät monissa heti vastareaktion, joka johti noin 30 vanhemman ryhmäytymiseen. Olimme sitä mieltä, että seuran sääntöjä ja yhdistyslakeja rikotaan. Lopulta vuosikokouksessa johtokunta ei saanut vastuuvapautta ja koko KaaNan johtokunta vaihdettiin. Kaksi vanhan johtokunnan jäsentä olivat eronneet jo aikaisemmin, koska eivät olleet hyväksyneet alkuperäisiä suunnitelmia. Nämä henkilöt palasivat vuosikokouksessa takaisin uuteen johtokuntaan.

Kaarinan Nappuloiden esikuvana on ollut Turun Nappulaliiga, jonka toiminta oli vuosikymmenien ajan valtakunnallisestinkin poikkeuksellinen. Turun Nappulaliiga (TuNL) vastasi yksinään nuorempien ikäluokkien jalkapalloharrastuksesta. Vasta vanhin ikäluokka, 11-vuotiaat, siirtyivät Turun alueen muihin seuroihin.

Järjestelmä mureni Turussa, kun paikalliset suurseurat lähtivät värväämään nuorempia ikäluokkia ja heidän valmentajiaan pois Nappulaliigasta omiin seuroihinsa. Vallalle tuli ajatus, että jalkapalloilu on laji, jossa erikoistuminen tulisi alkaa jo alakouluikäisenä.

Kaarinassa edellä kerrotulta kehitykseltä oli vältytty.

– Vielä viime vuonna KaaNan toiminta oli mallillaan. Meillä oli hienoa yhteistyötä KaaPon kanssa sen järjestäessä meille vapaaehtoista taitokoulua pelaajille ylimääräisenä harjoituksena. Silloin Kaarinan Nappulat sai Kaarinan Pojilta hyvää valmennusapua. Kun nappulaikä täyttyi, oli luonnollista siirtyä KaaPoon.

Vaikka KaaPo on nyt laajentanut toimintaansa Kaarinan Nappuloiden perinteiselle reviirille, ei KaaNan puheenjohtaja halua synnyttää vastakkainasettelua.

– Ei minullakaan ole mitään vastaan, jos joku haluaa, oli seura KaaPo, TPS tai Inter, panostaa enemmän jalkapalloon. Tavoite on saada kaikki halukkaat pelaamaan. Meille sopii, jos vanhemmat valitsevat KaaPon, mutta haluamme tarjota vapaaehtoisvoimin toteutettua matalan kynnyksen jalkapallotoimintaa Kaarinan nappulaikäisille. Monelle jalkapallo on vain mukava harrastus. KaaNan ideologia on yhä kavereiden kanssa pelaamista. Kyse on perheiden yhteisestä harrastuksesta.

Vaikka Kaarinan Nappulat nyt jatkaakin toimintaansa, ei jäsenmäärä tule olemaan ainakaan toistaiseksi entisenlainen.

– Jos jäsenmäärämme oli vielä viime kesänä lähes 500, niin ensi kesänä pelaajia on enää 150-200. Meillä ei ole toistaiseksi mahdollisuuksia järjestää perinteistä kyläsarjaa. Haluamme tehdä yhteistyötä muiden seurojen kanssa. Se on tässä tilanteessa pakollista, mutta myös mahdollisuus toteuttaa jotain uutta. Keskustelemme nyt yhteistyöstä Piffenin, LTU:n, KaaPon, PiPS:n ja ÅIFK:n kanssa Saaristoliigan organisoimiseksi. Yhtään alueen seuraa emme halua sulkea pois.

ETUSIVU