Kauppilan perinnetilalla on värikäs menneisyys

KANTA-HÄME / HUMPPILA – Kauppilan perinnetila on nykyisin avoinna kaikille. Toisin oli aikoinaan 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Ali-Kauppilan perhe eli pitkään omissa oloissaan. Vain naapureilla oli lupa tulla sisälle. Perheen omatkin asiat hoidettiin mieluummin muualla kuin Humppilassa. Talon emäntä Maria sai kylillä haukkumannimen ”Kauppilan ämmä” ilkeän luonteensa ansiosta.

Kovin oli riitaisa Kauppilan tilan viimeisetkin vaiheet. Tilan omistuksesta käytiin usein käräjätaisteluja aina suvun viimeisen omistajan Lauri Ali-Kauppilankin aikana. Hän myi tilan vuonna 1964, mutta kaupasta riideltiin seuraavat kymmenen vuotta. Lopulta Kauppilan rakennukset päätyivät Humppilan kunnalle.

Vuonna 1982 Kauppila muutettiin kotiseutumuseoksi. Tila on harvinaisen hyvin säilynyt 1900-luvun alun talonpoikaisympäristö. Perinteinen hämäläinen umpipiha talousrakennuksineen on yhä nähtävissä.

Kauppilan tilan historia tunnetaan 1600-luvulle asti. Taloa asutti tiettävästi kolme ratsumestaria. Vuonna 1761 tilan omistajaksi tuli Kauppilan suku. Nykyinen komea päärakennus on valmistunut 1880-luvulla. Kaikesta näkee, miten Kauppila on ollut aikoinaan vauras maatila. Neliöitä ja huoneita on runsaasti. Niitä on tarvittukin, sillä Kauppilan perheeseen, Juho Heikille ja Maria Justiina Josefintyttärelle, syntyi 1800-luvulla neljätoista lasta. Näistä kymmenen selvisi aikuisikään asti ja lopulta seitsemän sisarusta jäi kotiin asumaan sekä hoitamaan tilaa.

Pitkässä päärakennuksessa on esillä runsaasti vanhoja huonekaluja, tarve- ja työkaluja, joita on käytetty tilan arjessa. Osa esineistä on talon omia ja osa on saatu muualta lahjoituksina. Pihapiirin navetta on ulkoapäin alkuperäisen näköinen, mutta sisätilat on kunnostettu yhteistilaisuuksia varten. Kauppilan tilan kunnostustöistä ison osan on tehnyt Humppilan Eläkeliitto.

KAUPPILAN PERINNETILA

Osoite: Kauppilantie 8, Humppila.

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

LUE MYÖS: Talvisen työläismökki esittelee millaista oli työmiehen arjen historia 1900-luvun alkuvuosina

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.