Totta kai järjestämme! Ville Vahalahti on loistava pelaaja ja upea ihminen.
Näin vastasi aikoinaan toimitusjohtaja Timo Rajala, kun Jälkipeli uteli, järjestääkö Rauman Lukko todellakin juhlaottelun turkulaiselle TPS-ikoni Vahalahdelle.
Äkkiseltään voisi kuvitella, että juhlavan tapahtuman taustalla olisi ollut kahden seuran välistä kädenvääntöä, nokkapokkaa. Olihan Vahalahden siirto Turun Palloseurasta Rauman Lukkoon silloin kiekkomaailman kohu-uutinen. Tästä ei ollut kuitenkaan kysymys, etenkin kun tapahtuman päivänsankari on itse ollut kiekkokaukaloiden herrasmies.
– Lukko on markkinoinut tapahtumaa yhteistyönä. Tämä ei ole mitenkään Lukon oma juttu. Onhan itse ottelussakin molemmat seurat vastakkain. Ei tilaisuuteen haluta mitään kahden seuran välistä jännitetä. Ehkä ne jännitteet ovat enemmänkin joukkueiden kannattajien välillä, kertoi Vahalahti ennen juhlaotteluaan.
Vahalahden siirrosta Turusta Raumalle on kerrottu monenlaisia versioita. Tapahtumissa on ollut kuitenkin vähemmän dramatiikkaa kuin mitä on värikynällä kirjoitettu. Kun pääsarjakausia kertyi kasvattajaseurassa jo neljätoista, oli melko luonnollista harkita uran kehittymisen kannalta maisemanvaihtoa. Sattumallakin oli osansa.
– Minulla oli alla hieman huonompi kausi Tepsissä. Se oli kausi, jolloin NHL:n lakon ansiosta Turussa pelasi useita NHL-pelaajia. Heidän tulonsa myötä oma peliaikani väheni. Lisäksi minulta murtui käsi. Olin neljä viikkoa sivussa. Joulun jälkeen NHL-pelaajat lähtivät ja sen jälkeen ei oikein pärjätty. Tein silti silläkin kaudella yli 30 pistettä.
TPS tarjosi Vahalahdelle sopimusta seuraavalle kaudelle. Oleellista oli kuitenkin hyvän ystävän, Petteri Nummelinin, puhelinsoitto.
– TPS:n tarjous oli vähän sitä sun tätä. Petteri oli jo siirtynyt Raumalle ja houkutteli minuakin sinne. Ei Lukonkaan sopimus mikään ihmeellinen ollut, mutta tein päätöksen lähteä Raumalle. Huomasin, että kaikki Turussa olivat jo hieman kyllästyneet toisiinsa. Hallille menosta oli tullut rutiinia. Pidin päätöstä vaihtaa maisemaa siinä elämäntilanteessani hyvänä ratkaisuna.
Muuttoa Raumalle helpotti asuminen kimppakämpässä Petteri Nummelinin, Aki Uusikartanon ja Jerry Ahtolan kanssa.
– Kun pääsin MM-kisoihin, olin Petterin kanssa kuukauden ajan kämppäkavereita. Raumalla asuimme vielä vuoden verran samassa asunnossa. Ensimmäisen kauden jälkeen koko perheeni muutti Raumalle.
Vahalahden pelit kulkivat hyvin Lukon paidassa. Ensimmäisen kauden päätteeksi tuli pistepörssin voitto, ensimmäistä kertaa Vahalahden pitkän uran aikana. Moni luuli, että pistenikkari on lähtenyt Raumalla uuteen nousuun. Näin ei ollut kuitenkaan todellisuudessa.
– Voitin pistepörssin pienellä pistemäärällä. Tepsissä olin tehnyt jo samoja lukemia. Eli niitä samoja pistemääriä olin saavuttanut aikaisemminkin. Nyt se riitti pistepörssin voittoon. Monet otaksuivat, että olin päässyt Raumalla uudelle tasolle. Olihan se kausi hyvä, mutta ei juurikaan poikkeuksellinen.
Vahalahden uralle kertyi reilusti yli 1 000 pääsarjaottelua. Osa syntyi yhden kauden aikana Ruotsissa. Määrän suuruudesta kertoo paljon, että pelkästään Turun Palloseurassa kertyi enemmän otteluita kuin seuralegendoista suurimmalle Timo Nummelinille.
Rauman Lukossa Vahalahti ehti pelata vielä 271 ottelua 36-40 -vuotiaana. TPS:n kaikkien aikojen pistepörssin lukemat ovat SM-liigan historian kolmanneksi suurimmat Janne Ojasen ja Arto Javanaisen jälkeen.
41-vuotiaan Vahalahden uran pituudesta kertoo myös se, miten hän oli jo liigapelaaja ennen huoltaja Matti Aarnion tuloa. ”Mälliä” pidetään sentään ikiaikaisena huoltajaikonina TPS:n pukukopissa.
Vaikka Vahalahden kiekkouran pituus on poikkeuksellinen, ei hän ollut juniorina joukkueensa tähtipelaaja. Syykin oli selvä, etenkin aikakaudella, jolloin jääkiekossa fyysisyys korostui.
– Olin pienikokoinen, mutta nopea luistelija. Olin pieni aina A-junnuihin asti.
Oman alkuajan haasteensa toi myös pitkä välimatka harjoituksiin.
– Viisivuotiaana menin ensimmäisen kerran Paraisilla seuran harjoituksiin. Se oli silloin ulkojäillä pelaamista. Valmentajina olivat lähinnä poikien isät. Paraisilta siirryin Turun Palloseuraan. Palmroosin Lauri otti minut suojiinsa.
TPS:ssä oli poikkeuksellinen 1977-syntyneiden ikäluokka. Pekka Karapuu valmensi Suntut-nimistä ja Palmroos Kiilit-nimistä juniorijoukkuetta. Pelaajien keskinäinen kilpailu oli kovaa, sillä molemmat joukkueet olivat ikäluokkansa huippuja. Suntut oli epävirallisesti ykkösjoukkue ja Kiilit kakkosjoukkue. Vahalahti aloitti kakkosjoukkueessa, mutta nousi sieltä Karapuun valmentamaan ryhmään.
Vahalahden lisäksi joukkueessa pelasivat muun muassa Aki Berg, Tomi Kallio, Miika Elomo, Roope Paltta, Aki Uusikartano, Marko Mäkinen ja Jesse Saarinen. Kyseessä oli eräästä TPS-historian lahjakkaimmasta juniori-ikäluokasta.
– Isoveljeni olivat kulkeneet harjoituksiin jo aikaisemmin Paraisilta Turkuun isäni kuljettamana. Isä lupasi olla joukkueen huoltaja, kun ajoi Turkuun asti eikä kannattanut välillä ajaa takaisin Paraisille.
Karapuu oli vaativa ja systemaattinen valmentaja. Urheilijaelämään kasvettiin muun muassa tulemalla polkupyörällä kesäharjoituksiin. Paraisilla asuva Vahalahti sai helpotusta.
– Meillä oli sukulaisia Kaarinassa. Minulla oli siellä polkupyörä odottamassa, joten jouduin polkea harjoituksiin vain Kaarinasta Turkuun.
Kun ura ei oikein avautunut TPS:ssä, Vahalahti haki vauhtia naapuriseuroista, Kiekko-67:sta ja Tutosta. Jälkimmäisessä seurassa Tero Forssellin, silloisen divaritähden ketjussa, pelit kulkivat siihen tahtiin, että Vahalahti valittiin divarin vuoden tulokkaaksi – vaikka pelasi Tutossa vain kolme kuukautta.
– ”Kiekosta” palasin takaisin Tepsin A-junnuihin. Sen jälkeen siirryin Tutoon, kun TPS:n farmiseura Kiekko-67 toiminta oli hiipunut. Tutossa olin vain kolme kuukautta, kunnes Hannu Jortikka soitti ja pyysi Tepsin edustukseen. Olin silloin hieman yli parikymppinen.
Vahalahden puhelin alkoi soida useamminkin. Liigajoukkueiden agentit ryhtyivät soittelemaan. Niinpä siirto Tampereen Ilvekseen oli jo lähellä, mutta TPS-valmentaja Jortikan soitto oli se tärkein. Jo parin päivän päästä ottelussa Tapparaa vastaan Vahalahti teki ensimmäisen liigamaalinsa. Syöttäjänä oli nykyinen huoltajakaveri Aki Berg.
Vahalahti debytoi TPS:n edustuksessa kaudella 1998-1999. Tämän siirron jälkeen tehtiin kotimaista kiekkohistoriaa.
Jortikan johdolla Vahalahti voitti neljästä Suomen mestaruudestaan kolme ensimmäistä. Nuori Vahalahti oli osa Jortikan joukkuetta, mutta ei ollut kuitenkaan vielä tärkeä vastuunkantaja.
– Edustuksessa oli tullut loukkaantumisia, ja sain näin näyttöpaikan. Pääsin pelaamaan Kalle Sahlstedtin ja Tony Virran vierelle. Tein heti ensimmäisessä liigaottelussani kaksi maalia. Oma roolini ei ollut siinä vaiheessa vielä iso. Silloinen joukkue oli TPS:n historian paras.
– Vuosituhannen alun joukkue oli kuin maajoukkue. Menimme voitosta voittoon. Muistan, miten valmentaja Jortikka kävi runkosarjan toiseksi viimeisessä pelissä aivan kuumana, kun hävisimme merkityksettömässä ottelussa SaiPalle. Ja se oli vasta koko vuoden kymmenes tappio.
Kolmen mestaruuden jälkeen koitti uusi aika, jolloin alkoi ilmaantua myös taloushuolia. Vahalahti on niitä harvoja, joka on pelaajana kokenut TPS:n 2000-luvun nousut ja laskut.
– Vielä muutama vuosi triplamestaruuksien jälkeen joukkue oli hyvä, mutta vähitellen taso alkoi pudota. Budjetti pieneni ja vahvistukset eivät olleet enää kovia. Jos katsoo tilastojani, niin itse suoritin koko ajan samalla tasolla.
Syksyllä 2007 TPS:n kapteeniksi nimetyn Vahalahden peliurassa tapahtui oleellinen muutos. Ville jätti vuodeksi kasvattajaseuransa ja siirtyi pelaamaan Ruotsiin.
– Lähtökohdat Ruotsiin lähdölle olivat erikoiset. Minulla oli voimassa oleva sopimus Tepsin kanssa. Seuralle tuli talousvaikeuksia, joten TPS antoi mahdollisuuden siirtyä muualle. Ei kuitenkaan pakotettu. Minulla oli hyvä kausi alla ja Lindköping HC oli minusta kiinnostunut. Ikäni puolesta oli muutenkin sopiva aika lähteä välillä muualle.
Ruotsissa ei kuitenkaan kaikki mennyt suunnitellusti. Vahalahti pelasi joukkueessa, jossa vilisi kiekkomaailman huippuja. Peliaika jäi vähiin.
– Ruotsin kaudestani tuli vaikea. Joukkue oli äärimmäisen kova. Siellä oli paljon eri maiden maajoukkuepelaajia. Monet olivat Ruotsin tähtipelaajia. Itse en saanut oikein peliaikaa. Pyysin jopa mahdollisuutta lähteä Sveitsiin, mutta seura ei päästänyt. Lopulta pääsin pelaamaan pelkkää alivoimaa. Pisteitä ei juurikaan kertynyt, kun pelasin vain noin kolme minuuttia ottelussa.
Vaikka kausi Ruotsissa oli pienen lapsen isälle raskas, Vahalahti näkee nyt jälkeenpäin siinäkin siirrossa positiivisia puolia.
– Ruotsin vuosi on ollut urani opettavaisin. Se näytti, mitä jääkiekko oikeasti on. Minulla oli kahden vuoden sopimus, mutta ensimmäisen kauden jälkeen päädyin palamaan takaisin Turkuun.
Oma merkityksensä on ollut valmentajan roolissa Hannu Virralla, tai tarkemmin ilmaistuna hänen potkuillaan. Tilalle tullut Kai Suikkanen johdatti joukkueensa sensaatiomaiseen Suomen mestaruuteen kapteeni Vahalahden johtamana.
Suikkanen siirtyi syksyllä 2008 Kajaanin Hokista Turun Palloseuran päävalmentajaksi. Hänen johdollaan TPS nousi runkosarjan viimeiseltä sijalta pudotuspeleihin. Kaudesta 2009-2010 tuli Vahalahden pitkän kiekkouran kohokohta.
– Suikkasen tullessa valmentajaksi, lähti toiminta nousuun. Keväällä 2009 pääsimme säälipleijareitten kautta jatkoon ja hallit täyttyivät taas yleisöstä. Siitä alkoi hyvä hypetys, vaikka seuraavan kauden runkosarja menikin ailahtelevasti. Lopuksi kuitenkin voitimme Suomen mestaruuden. Suikkanen ei ollut mikään taktikko, mutta on äijämäinen hengenluoja.
– Tämä vuoden 2010-mestaruus on minulle tärkein, koska olin silloin joukkueen kapteenina johtavassa roolissa, muun muassa ylivoiman pyörittäjänä Ilari Filppulan kanssa.
Vain harva pelaaja tekee nykyään Liigassa yhtä pitkän uran kuin Vahalahti. Paraisten Sportista kuljettiin pitkä matka SM-liigan pistepörssin voittajaksi. Ville on kolmen lapsen isänä ”vanhan liiton” kiekkokonkari, jonka neuvosta kannattaisi ottaa eri laji-ihmisten vaarin.
– Olen nuoruudessa pelannut kaikkia mahdollisia lajeja pihapelejä myöten. Nykyään halutaan erikoistua niin nuorena, että aikaa ei jää muiden lajien harrastamiselle. Vanhempana on vaikea arvioida, voiko oma lapsi pelata kaikkea muutakin vai jääkö jostain lajista jälkeen. Omaa poikaani ainakin kannustin kesällä pelaamaan jalkapalloa, vaikka samanaikaisesti olisi jääkiekkoharjoitukset.
Miten olisikaan käynyt, jos ”Vaha” ei olisi Lukko-vuosina joutunut pelaamaan alivoimaa. Toki Vahalahdella oli ikää mittarissa sen verran, että kiekkoura oli jo muutenkin loppusuoralla. Kaksi vastustajan alivoimalla lauottua lämäriä päätti kiekkoammattilaisen uran ennen aikaisesti. Ensin meni etusormi poikki ja muutaman viikon päästä sama tilanne toistui. Tällä kertaa osuma tuli peukaloon.
Vahalahti ei edes harkinnut lopettamista, mutta ajatukset muuttuivat. Kiekkopelissä vammautunutta kättä ei saatu pelikuntoon. Leikkauksetkaan eivät auttaneet. Aluksi päätös lopettamisesta harmitti, mutta pian Vahalahti oli päätöksensä kanssa sinut. Katse käännettiin kohti tulevaa.
Vahalahti toimii nyt yhtenä TPS:n huoltajista. Harvalla kotimaisella liigajoukkueella paikkoja pitää puhtaana yhtä meritoitunut porukka. Matti Aarnio on kaiken kokenut ja nähnyt huoltaja. Tero Hyökki tekee huoltohommia jo toisessa sukupolvessa. Porukan neljännellä puurtajalla, Aki Bergillä, on vyöllään Suomen mestaruuksien ohella olympiahopea, viisi MM-mitalia ja satoja NHL-otteluita.
– Lopullisia tulevaisuuden päätöksiä en heti tehnyt, mutta uravalmentajani kanssa mietimme erilaisia vaihtoehtoja. Pelaajayhdistyksellä on hyviä koulutusmahdollisuuksia uransa lopettaneille pelaajille. Vakuutusyhtiölläkin oli sanansa sanottavana.
Muistona tapahtumasta on arpien koristelema käsi sekä vaikeuksia saada puristettua kättä nyrkkiin.
Kiitos pakollisten vakuutusten, kiekkoammattilainen ei joudu taloudellisiin vaikeuksiin, jos ura päättyy Vahalahden tavoin loukkaantumisiin. Vakuutus on sidoksissa pelaajan samaan palkkaan. Eli ihan pienistä summista ei ole kysymys liigatason huippupelaajan kohdalla.
Fiksuimmat lätkänpelaajat osaavat hyödyntää myös pelaajayhdistyksen tarjoamaa rahastointimahdollisuutta. Urheilijarahastoon voi tallentaa osan palkastaan pesämunaksi uran jälkeistä elämää varten.
Jääkiekko antoi Vahalahdelle toimeentulon useamman vuoden ajan. Yksi asia on kuitenkin ylitse muiden.
– Kiekkouran mukana tuoma suurin rikkaus on lajin mukana tulleet hyvät ystävät.
Hyvistä ystävyyssuhteista on esimerkkinä, miten TPS:n 1977-syntyneet pelaajat pitävät yhä yhtä. Roope Paltta on tuntenut Vahalahden pikkupojasta alkaen. Hänelle on syntynyt vahva mielikuva ystävästään.
– Monella on ystäviä ja sitten on sydänystäviä, joille voi kertoa kaiken, murheet ja ilot. Meidän juniorivuosien joukkue oli tiivis. Yhteydenpito on jatkunut ja tulee jatkumaan läpi elämän. Ville on juuri tällainen, luotettava sydänystävä. Koskaan ei lähtenyt keulimaan, vaikka menestystäkin on tullut. Se kertoo aika paljon ihmisestä. On harvinaista nykyään, että jostakin ihmisestä ei koskaan puhuta mitään pahaa. Ville on juuri tällainen.
Eräs yksityiskohta Vahalahden kohdalla ihmetyttää. Turkuhallin katossa ei ole pelipaitaa numeroa 28. Seuralegendan paita puuttuu. Onneksi Vahalahden uraa on juhlittu myös Turussa. Liigajoukkueen nykyinen mailapoika Ville Vahalahti vaihtoi haalarit juhlapukuun ja sai olla TPS-Lukko -ottelun arvovieras tammikuussa 2020.
Muu huoltotiimi sai silloin pärjätä yhden illan ilman Vahalahtea. Turkuhallin yleisö ja TPS:n seuraorganisaatio tarjosivat Villelle ja hänen perheelleen ikimuistoisen illan. Vieraita oli kutsuttu Raumalta asti. Järjestihän Rauman Lukko jo aikaisemmin suosikkipojalleen omat juhlansa. Vahalahti on jättänyt vahvan jäljen sekä Turkuun että Raumalle.
Juhani Wahlsten, Timo Nummelin, Hannu Virta, Rauli Tammelin, Jukka Vilander ja Reijo Leppänen. Siinä nykyiset Turkuhallin orsille ikuistetut nimet. Lienee selvää, että pelinumero 28 nousee muiden seuralegendojen rinnalle ennemmin tai myöhemmin.
