SATAKUNTA – KOKEMÄKI – Kokemäki Seuralla oli suuret suunnitelmat. Seura osti 1960-luvun alussa kahden hehtaarin maa-alueen laajaa ulkomuseota varten. Alkuperäiseen suunnitelmaan kuului jopa 70 vanhan historiallisen rakennuksen siirtäminen alueelle. Museosta oli tarkoitus tehdä Satakunnan suurin ja komein.
Ihan eivät kunnianhimoiset suunnitelmat toteutuneet. Monipuolinen siitä kuitenkin tuli, sillä alueelle siirrettiin kuusitoista rakennusta eri puolilta Kokemäkeä. Viisitoista on vielä jäljellä, sillä yksi 1700-luvun luhtiaitta on palannut. Museo esittelee poikkeuksellinen kattavasti satakuntalaista talonpoikaista rakennusperinnettä.
Kokemäen ulkomuseoalue sijaitsee keskustan ulkopuolella Kauvatsantien varressa. Museon vanhimman rakennuksen, Hassalan ratsutilan pajan, oletetaan olevan jopa 1600-luvulta. Pääosin ulkomuseon rakennukset ovat 1700- ja 1800 -luvuilta. Mukaan on valittu useita erilaisia satakuntalaisia talonpoikaisarkkitehtuurin edustajia tuulimyllystä aittoihin.
Ulkomuseon kookkain rakennus on Yli-Pälpälän tilan päärakennus. Harmaahirsinen talovanhus on tyypillinen paritupa, jossa on keskellä porstua ja kaksi kamaria. Toisessa päässä on pirtti ja toisessa päässä pakari leivintupineen.
Sisätilojen 1800-luvun tunnelma on perin aito. Pirtin lattialankutkin ovat alkuperäisiä. Huonekalut on saatu lahjoituksina. Yksi keinutuoleista on peräisin Yli-Pälpälästä. Kamarit on sisustettu isännän ja emännän kamareiksi. Jälkimmäinen on tapetoitu vanhoilla sanomalehdillä.
Ulkomuseon Ripinperän aitta on muisto ajalta, kun 1800-luvun alussa alueella kaivettiin Kravin kanavaa. Kyseessä oli lapiolla kaivettava vesiväylä, jonka avulla Kokemäenjoen kevättulvien vahinkoja olisi voitu vähentää. Suomen sota keskeytti työt eikä kanava koskaan valmistunut. Ripinperän aitassa säilytettiin työmiesten ruokatarpeita ja työvälineitä.
ULKOMUSEO
Osoite: Kauvatsantie 161, Kokemäki.
LUE MYÖS: Kokemäen maatalousmuseo on Suomen ensimmäinen lainamakasiiniin perustettu museo
LUE MYÖS: Ompelijan museokoti on syntynyt Leena Salmisen intohimoisen harrastuksen myötä