Korian sillat muistuttavat talvi- ja jatkosodan venäläisten pommituksista

KYMENLAAKSO / KORIA – Korian sillan tuntumassa on vaatimaton muistomerkki. Kivipaasin kiinnitetyn kahden pylvään päässä on kummassakin pommi. Muistomerkkiin kiinnitetty laatta muistuttaa talvi- ja jatkosodan venäläisten pommituksista. Kymijoen yli johtavat sillat olivat strategisesti hyvin tärkeitä.

Tehokkaan ilmapuolustuksen ansiosta sillat kuitenkin kestivät rajut pommitukset. Sillat eivät saaneet kuin yhden vähäisen osuman. Läheltä kuitenkin piti, sillä yksi pommeista putosi siltojen välistä jokeen.

Korian silta oli vähällä tuhoutua jo sisällissodan aikana. Punaisten hallussa olleeseen Kouvolaan oli saapumassa asejuna Pietarista. Valkoiset onnistuivat vaurioittamaan räjähteillä siltaa.

Korian kolmesta silloista vanhin on keskimmäinen Venäjän vallan aikana rakennettu kapea rautatiesilta. Sitä kautta kulki yhteys Riihimäeltä Pietariin. Vuonna 1870 valmistunut teräksinen kolmijänteinen silta on Suomen vanhin ristikkosilta. Se on myös maamme ainoa niin sanotusta englantilaisesta keittoraudasta rakennettu silta.

Junaliikenteen jälkeen silta oli maantieliikenteen käytössä. Nyt se toimii kevyen liikenteen väylänä. Tiehallinto on valinnut Korian vanhan sillan museosillaksi, joka kertoo maamme liikenneverkon ja sillanrakennustaidon kehitysvaiheita.

Vanha 55 vuotta käytössä ollut yksiraiteinen silta kävi ahtaaksi liikenteen kasvaessa. Niinpä sen viereen rakennettiin uusi leveämpi kaksiraiteinen silta, joka valmistui 1925. Uudesta sillasta tuli betoninen holvisilta. Sen jännemitta on 70 metriä. Uuden sillan myötä vanha rautatiesilta oli maantieliikenteen käytössä aina vuoteen 1985, jolloin uusin, nyt jo kolmas silta, valmistui.

Maisemat Korian siltojen kohdalla on jylhät. Leveä Kymijoki virtaa vuolaasti jyrkkärantaisessa Keltinkoskessa. Sillan kupeessa on pieni parkkipaikka ja opastaulu sillan historiasta.

KORIAN SILTA

Osoite: Koriansuora, Koria (Kouvola).

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.