Korppu-Vihtori (Viljo Mäkinen)

Nummenpakalla on humoristinen patsas, Kissa-Kallu. Se esittää todellista henkilöä. Kuvanveistäjä Simo Heleniuksen tekemän patsaan esikuva Karl Georg Lemberg oli originelli persoona, jolle nummenpakkalaiset halusivat pystyttää oman patsaansa. Martinmäessä on vastaavanlainen, Korppu-Vihtori eli Frans Viktor Galenius (1870-1930).

Molemmat miehet sekä Lemberg että Galenius tulivat tutuiksi turkulaisten keskuudessa 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Viktor tosin asui Salossa, mutta myös turkulaiset oppivat tuntemaan tämän ahkeran myyntimiehen.

Galenius sai lempinimensä Korppu-Vihtori korpuista, joita hän kaupitteli kierrellessään lähinnä kotikaupungissaan Salossa. Toisinaan myyntimatkat suuntautuivat Turkuun. Vihtori pakkasi korput selkäreppuunsa ja lähti kiertämään. Elanto oli niukkaa, mutta korput kävivät kaupaksi – kunhan vain jaksoi kiertää ja kävellä.

Kerrotaan, että Vihtori käveli reppuineen kymmeniä kilometrejä päivässä. Ei siis ihme, että patsaan mieskin kulkee oikean Vihtorin tavoin hieman kumarassa reppu selässään.

Loimaan Kiven kivenveistämön punaisesta graniitista työstetty Korppu-Vihtori on ikuistettu Puro- ja Kallelankatujen kulmassa sijaitsevan päiväkodin pihalle. Sijoituspaikka on osuva, sillä Vihtorin tiedetään tykänneen lapsista. Kivinen veistos on sen verran vahvaa tekoa, että se kyllä kestää päiväkotilasten pihaleikit.

Korppu-Vihtori pystytettiin paikalleen vuonna 1985. Muutamia vuosia aikaisemmin Turun Säästöpankki oli pystyttänyt Kissa-Allia kuvaavan patsaan Hämeenkadun konttorin edustalle. Patsaiden yhdennäköisyys ei ole sattumaa. Molemmat ovat kuvanveistäjä Viljo Mäkisen (1920-1985) tekemiä.

Turkulainen Kupittaan Savessa keraamikkona työuran tehneen Mäkisen aiheena olivat usein humoristiset ihmishahmot. Kissa-Allin ohella Mäkisen Puutarhakadun Portsan pojat edustavat huumoria. Sen sijaan Aninkaistenmäen Hitsaajat on tyyliltään erilainen.

KORPPU-VIHTORI

Osoite: Kallelankatu 3, Turku.

KARTTA

LUE MYÖS: Hitsaajat (Viljo Mäkinen)

LUE MYÖS: Kissa-Alli (Viljo Mäkinen)

LUE MYÖS: Portsan pojat (Viljo Mäkinen)

Kissa-Alli.
Portsan pojat.
Hitsaajat.

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO