Lelumuseo Helminauha nostaa nostalgisia tunteita pintaan

KESKI-SUOMI / JÄMSÄ – Tampereelta päin tultaessa hieman ennen Jämsää tienvarsiopaste kehottaa vierailemaan Suomen suurimassa yksityisessä lelumuseossa. Parin kilometrin poikkeaminen päätieltä kannattaa, sillä vanhaan koulurakennukseen tehty Lelumuseo on näkemisen ja kokemisen arvoinen.

Mainokselle ”Suomen suurin lelumuseo” tulee katetta. Tunti vierailuun ei riitä. Jo pelkästään museon nukkien ja pehmolelujen määrä on valtava.

Taila ja Kari Helin ovat keränneet vuosien aikana mittavan kokoelman leluja. Helinin suurperheessä leluilla on ollut aina suuri merkitys. Nyt eläkkeellä oleva pariskunta on koonnut näyttävän kokoelman koulun kahden kerroksen useampaan huoneeseen hienon kokoelman leluja eri vuosikymmeniltä. Museossa on yli 8 000 lelua 1900-luvun alusta nykypäivään.

Vanha kansakoulu rakennuksena sopi mainiosti ympäristönä lelumuseoksi. Lelujen esillepanoon on panostettu. Tilat ovat erittäin siistit ja valoisat. Räsymatot lattialla tuovat kodinomaista tunnelmaa.

Museon kaikilla leluilla on aikoinaan leikitty. Osa leluista on Helinin lasten leluja, osa lastenlapsien leluja. Loput Helinin aviopari on ostanut kirpputoreilta. Nykyisin kokoelma karttuu lahjoituksina saaduista leluista. Lukittuihin lasivitriineihin asetetut lelut ovat arvokkaita.

Useat museon leluista eivät ole vanhoja, joten monet vierailijat, nuoremmatkin, tunnistavat oman lapsuusajan leikkikaluja. Tyttöjen leluja on enemmän esillä, koska poikien lelut ovat ajan mittaan hajonneet leikittäessä.

Lelumuseon erikoisuus on Kauhukammari, jossa voi vierailla omalla vastuulla – kuten lapsille pilke silmäkulmassa ensin kerrotaan. Kauhukammarissa voi tutustua Nanni Mänttärin perheeseen. Oppaan jännittävät tarinat tietysti kuuluvat kerrokseen.

Museon yhteydessä on myös Arabian astioiden näyttely. Kokoelman suuruus on vaikuttava.

Alhojärven entinen koulukiinteistö ja siinä toimiva Lelumuseo ovat olleet myynnissä. Lelumuseo on toiminut Jämsässä vuosien ajan ja sitä ennen museo toimi Mänttä-Vilppulassa. Museotoiminnalle toivotaan löytyvän jatkaja, mutta kiinteistö ja museon kokoelma ovat myynnissä myös erikseen.

LELUMUSEO HELMINAUHA

Osoite: Alhonkoulutie 19, Jämsä.

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

LUE MYÖS: Hallinportin Ilmailumuseo on täynnä suomalaista sotahistoriaa

LUE MYÖS: Karhumäen veljesten wanha konttori

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.