PIRKANMAA / LUOPIOINEN – Luopioisten kirkonkylässä on kolme mielenkiintoista museota vierekkäin: kotiseutumuseo, kirkkomuseo ja Mikkelinmäen torpparimuseoalue. Yhtäkään ei mahdollisesti olisi ilman Kukkia-Seuran toimintaa. Paikallinen kotiseutuyhdistyksen aloitteesta Luopioisissa on museoita kävelymatkan päässä toisistaan.
Kotiseutumuseo on sijoitettu kirkon vieressä sijaitsevaan vanhaan pitäjänmakasiiniin. Ruotsinvallan aikainen lainajyvästö oli ollut pitkään tyhjillään. Kukkia-Seura sai vuonna 1854 valmistuneen viljamakasiinin lahjoituksena silloiselta Luopioisten manttaalikunnalta. Näin kotiseutuyhdistys sai säilytyspaikan kunnan alueelta keräämilleen vanhoille esineille. Vuonna 1956 pidettiin museon avajaiset.
Museotoimintaa varten kaksikerroksinen viljajyvästö muutettiin kolmikerroksiseksi ja rakennukseen puhkaistiin ikkunat. Osa seinärakenteista on yhä kaksinkertaiset. Lopputuloksena esineistöltään ja esillepanoltaan on keskimääräistä tasokkaampi kotiseutumuseo, jota hoidetaan ammattimaisesti.
Ensimmäisessä kerroksessa on nähtävänä rakennuksen alkuperäiseen tarkoitukseen liittyviä esineitä, kuten viljakappoja ja lapioita. Eräs mielenkiintoinen yksityiskohta on tarkka pienoismalli 1900-luvun Luopioisten kirkonkylästä. Ensimmäiseen kerrokseen on sijoitettu myös pula-ajan ja kalastukseen liittyvää esineistöä.
Ennen 1860-luvun kansakouluasetusta Suomessa oli käytössä kiertokoulujärjestelmä. Omaa koulurakennusta ei ollut, vaan opettaja, usein lukkari, kiersi kylästä toiseen opettamassa lapsia ja myös aikuisia.
Luopioisten kotiseutumuseossa on toiseen kerrokseen tallennettu aito kiertokoulu penkkeineen. Kolmannessa kerroksessa esitellään vanhoja arkikäytössä olleita esineitä teemoittain, kuten kodinhoitoon liittyviä esineitä. Hampaan poistoon tarkoitetut tongit puistattavat.
KOTISEUTUMUSEO
Osoite: Niementie 2, Luopioinen (Pälkäne).
LUE MYÖS: Luopioisten kirkkomuseossa on tallessa harvinaisia puuristejä
LUE MYÖS: Mikkelinmäen torpparimuseoalueella on rautakauden aikainen uhrikivi ja uhrilähde