Maanpuolustusmuseon värikkäintä antia ovat eri aikakausien asepuvut

POHJOIS-SAVO / JOROINEN – Joroslainen Matti Häyrinen vahvistaa, miten keräily on geeneissä. Häyrisen suku on kerännyt sota-aiheista historiaa jo yli sadan vuoden ajan. Matti on suvun neljäs keräilyinnostukseen hurahtanut Häyrisen suvun edustaja.

Joroisten yksityinen vain tilauksesta avoinna oleva Maanpuolustusmuseo sijaitsee viitisen kilometriä kunnan keskustasta Huutokosken kylässä. Pitää olla tarkkana, sillä museon, lakkautetun koulurakennuksen, ohi ajaa helposti.

Kaikki sai alkunsa jo Matin isoisän isän aikana, joten ei ole sattumaa, että Maanpuolustusmuseon kokoelma on poikkeuksellisen laaja. Museossa on useita todellisia harvinaisuuksia. Lähes jokaiseen esillä olevaan esineeseen liittyy mielenkiintoinen tarina. Niitä kuunnellessa museovierailuun varattu aika vierähtää helposti ennakoitua pidemmäksi. Isoin osa kokoelmasta on nykyisen omistajan Matti Häyrisen isän Heino Häyrisen keräämiä.

Vaikka museon vanhimmat esineet ovat 1600-luvulta, on kokoelman pääpaino itsenäisen Suomen historiassa. Esillepano etenee ajallisesti alkaen aina Suomen sodasta kansalaissotaan ja edelleen talvi- sekä jatkosotaan. Kansalaissodan punaisten puolella taistelut mies seisoo sulassa sovussa jääkärivänrikin seurassa.

Museon värikkäintä antia ovatkin eri aikakausien asepuvut. Eräs museon erikoisuus Viron itsenäistymisaikainen suomalaissoturi, pohjanpoika. Myös lottia on muistettu. Osa museosta on omistettu sodanajan aseille ja tykeille.

Yksi museo monista harvinaisuuksista on vangin vaatteisiin puettu nukke. Sen on tehnyt kuuluisa kommunisti Kerttu Nuorteva, jonka venäläiset pudottivat Suomeen desanttina jatkosodan aikana. Hän paljastui ja vangittiin. Kuolemantuomiota odotellessa Kerttu valmisti kyseisen nuken, jonka hiukset ovat Nuortevan omia. Kuolemantuomiota ei koskaan toimeenpantu. Sodan jälkeen hänet palautettiin takaisin Neuvostoliittoon.

MAANPUOLUSTUSMUSEO

Osoite: Vättiläntie 1696 (Pasalantien kulmassa), Joroinen.

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

LUE MYÖS: Karhulahden kotiseutumuseo on sisustettu 1920-luvun tyyliin

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.