ETELÄ-POHJANMAA / NURMO – Nurmolainen kotiseututyö käynnistyi virallisesti sotien jälkeen vuonna 1947, kun Nurmoo-Seura perustettiin. Yhdistys ylläpitää komeaa talomuseoaluetta, Nurmon museota, joka sijaitsee seuran omalla tontilla lähellä Nurmonjokea.
Hyvin hoidetulla alueella on toistakymmentä museorakennusta, joista päärakennus, Mäki-Tepon talo, sijaitsee alkuperäisellä paikallaan. Rakennus lahjoitettiin kotiseutumuseoksi vuonna 1975. Sen jälkeen pihaan on siirretty vanhoja rakennuksia eri puolilta Nurmoa.
Mäki-Tepon kaksikerroksinen paritupa on rakennettu 1700-luvun lopulla. Talo on tyypillinen eteläpohjalainen päärakennus. Alakerrassa on porstua, asuintupa, isännänkamari ja erstupa. Yläkerrasta löytyy tilava ylistupa, yliskamari ja kokki. Eräs erikoisuus on isännänkamarin kaareva katto. Ulkoapäin huomaa, miten rakennus laajenee alhaalta ylöspäin. Näin räystäältä valuva sadevesi ei pääse kastelemaan seiniä.
Museoalueen pihalla on eräs erikoisuus, jota harvoin enää näkee. Sodan aikana läheisen rautatiesillan johdosta Nurmossakin oli ilmahälytyksiä pommikoneiden varalta. Hälytyksen tullessa lähialueen väki pääsi pihassa olevaan sirpalesuojaan turvaan. Suoja oli kaivettu maan alle ja siinä on vieläkin avattava tukeva katto, joka suojasi ihmisiä pommin sirpaleilta.
Museon todellinen harvinaisuus on harmaahirsinen saarnahuone, jota käytettiin kirkollisiin toimituksiin ennen kuin Nurmoon rakennettiin oikea kirkko. Aitta on todennäköisesti 1600-luvun lopulta, joten se on vanhin Nurmossa tähän päivään asti säilynyt rakennus. Yhtä vanhoja talonpoikaisrakennuksia on muutenkin harvassa Etelä-Pohjanmaalla. Saarnahuone oli alun perin, kuten nytkin, rakennettu jalustan päälle, joten sen rakenteet ovat pysyneet kuivina.
Uskontoon liittyy myös seuraava Nurmon museon erikoisuus. Pihassa on hirsinen saarnatuoli, joka rakennettiin vuoden 1976 herättäjäjuhlille. Se tuotiin myöhemmin museoalueelle. Nurmo on vahvaa herännäisyysaluetta. Herättäjäjuhliakin on paikkakunnalla vietetty useasti. Kun perinteet ovat pitkät, niin Nurmon museo on erikoistunut myös körttiläisyyteen.
NURMON MUSEO
Osoite: Hermannintie 1 (ent. Tepontie 14) Nurmo (Seinäjoki).
LUE MYÖS: Etelä-Pohjanmaan traktorimuseossa on Suomen laajin traktoreiden kokoelma