Orimattilan Kotieläinpuistossa eläimiä pääsee näkemään lähietäisyydeltä

PÄIJÄT-HÄME / ORIMATTILA – Monet perheet viettävät täällä koko päivän. Orimattilan Kotieläinpuisto onkin suunnattu koko perheen yhteiseksi vapaa-ajanviettopaikaksi. Alle kouluikäiset viihtyvät parhaiten. Kun lapsilla on kivaa, on myös aikuisilla hauskaa.

Orimattilan Hevosystäväinseuran ylläpitämä kotieläinpuisto sijaitsee lähellä Orimattilan keskustaa. Pääkaupunkiseudulta tänne ajaa tunnissa. Osa vierailijoista on kausikorttilaisia. He viettävät kotieläinpuistossa mukavan päivän useita kertoja kesässä. Omat eväät voi ottaa mukaan. Makkaraa voi grillata puiston grillikatoksissa.

Kotieläinpuisto ei ole huvipuisto, vaan siellä on rauhallinen ilmapiiri. Puiston tavoitteena on perinteisten kotieläimien kunnioittaminen. Nykyinen sukupolvi ei enää näe kotieläimiä samalla tavoin kuin edelliset sukupolvet. Täällä kotieläimiä pääsee näkemään lähietäisyydeltä.

Kotieläinpuiston eläimet ovat ystävällisiä. Taputtamaankin pääsee. Äkilliset liikkeet ja voimakkaat äänet ovat kuitenkin eläimille merkki vaarasta.

Kotieläinpuiston yli viiden hehtaarin puistomaisella alueella on yli 40 aitausta, missä eläimet pääsevät liikkumaan luonnollisessa ympäristössä. Edustettuna on lähes kaikki perinteiset kotieläimet. Hevosia, koiria, poneja, aaseja, lehmiä, ankkoja, sikoja, lampaita, kanoja jne.

Mukaan mahtuu muutaman eksoottinenkin eläin, kuten strutsipariskunta Tupu ja Lupu. Pari laamaakin löytyy. Pientä maksua vastaan pääsee vossikkakyydille ja ratsastamaan ponilla. Puistosta löytyy myös maksuton alle kouluikäisille suunnattu liikennepuisto.

Touhutorppa on pikkulapsille suunnattu leikkipaikka, josta löytyy pallomeri, leluja, piirustusvälineet ynnä muuta mukavaa tekemistä.

Koska Orimattilan kotieläinpuisto on seuran omistama, tehdään paljon talkootyönä. Hevosystäväinseura ylläpitää myös puiston vieressä sijaitsevaa ravirataa. Siellä voi käydä katselemassa, miten ravihevosia valmennetaan.

ORIMATTILAN KOTIELÄINPUISTO

Osoite: Ravitie, Orimattila.

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

LUE MYÖS: Orimattilan kotiseutumuseo syntyi testamenttilahjoituksen avulla

LUE MYÖS: Pullomuseossa pullot ovat osa Panun Haakanan kodin sisustusta

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.