Petäjäveden Radio- ja puhelinmuseon kokoelmassa on useita lapsuusajan muistoja

KESKI-SUOMI / PETÄJÄVESI – Petäjäveden Radio- ja puhelinmuseo on ladattu täyteen retrohenkistä nostalgiaa. Täällä ei tarvitse olla tekniikan asiantuntija. Yli 3 000 esineen kokoelmassa on useita lapsuusajan muistoja herättäviä radiovastaanottimia, televisioita ja puhelimia.

Oman jännittävän lisän tuovat vakoojien käyttämät salakuuntelu- ja katselulaitteet. Onpa mukana jo ensimmäiset kännykätkin. Osa museon tiloista on varattu sotilaskäytössä olleiden laitteiden esittelyyn. Museo toimii yhteistyössä Suomen Radiohistoriallinen Seuran kanssa.

Museon tilat ovat entisessä vanhainkodissa. Kierreportaat johtavat talon ylimmäiseen kerrokseen. Sinne kunnostettuihin tiloihin on kerätty niin laaja kokoelma eri vuosikymmeniltä, että aikaa museon tutustumiseen kannattaa varata riittävästi. Vanhimmat esillä olevat radiot ovat 1920-luvulta ja vanhin puhelin 1880-luvulta. Televisiokamera on tv-lähetysten alkuajoilta 1950-luvulta. Suurin osa museon esineistä on yhä toimivia.

Museon synty alkoi, kun neljä paikallista harrastajaa keräsi kokoelmansa yhteen. Sen jälkeen kokoelma on karttunut lukuisilla lahjoituksilla. Suurin osa puhelimista ja radioista on kotoisin Keski-Suomesta. Pääpaino on kotimaisissa laitteissa. Museossa on merkkikohtaiset osastot muun muassa Saloralle, Asalle ja Helvarille.

Museon näyttävin esine on 1920-luvun ranskalainen Ducretet-putkiradio, joka ulkonäöltään monine mittareineen on erikoisen näköinen. Kone tuotti niin paljon lämpöä, että sitä ei voitu laittaa puukuorien sisälle eli kaikki elektroniputken ovat näkyvillä.

Toinen erikoisuus on vuoden 1924 radio, joka on kokonaan itse tehty yksittäisistä osista. Ensimmäiset Suomeen tuodut radiot olivat rakennussarjoja. Hitlerin aikakauden valmistamissa radioissa oli lappu, joka kielsi kansalaisia kuuntelemasta vieraanvallan lähetyksiä.

PETÄJÄVEDEN RADIO- JA PUHELINMUSEO

Osoite: Heinämäentie 58, Petäjävesi.

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

LUE MYÖS: Keski-Suomen Tieliikennemuseon sisätiloissa odottaa yllätys

LUE MYÖS: Maailmanperintökohteet Suomessa – Petäjäveden vanha kirkko on yksi Suomen kohteista

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.