VARSINAIS-SUOMI / RYMÄTTYLÄ – Kirkkosalmi työntyy syvälle Rymättylän saaren sisäosia. Juuri ennen kylän keskustaa salmi muuttuu Kirkkolahdeksi. Lahden etelärannalla sijaitsee Maskulainen-niminen kylä. Rymättylän museo on entisen Maskulaisten talon vanhassa päärakennuksessa aivan kirkonkylän tuntumassa.
Saariston Rengastietä ajavien kannattaa pitää tauko Rymättylässä. Kotiseutumuseon lisäksi täällä voi tutustua sillinpyyntiperinteeseen Sillimuseo Dikselissä. Rymättylä-Seura hoitaa talkoovoimin molempia kohteita. Vierasvenesatamasta kävelymatkaa museomäelle on parisataa metriä. Röölästä Rymättylän keskustaan on noin nelisen kilometriä.
Kotiseutumuseo sijaitsee melko laajalla alueella. Päärakennuksen ympärillä pihapiirissä on muuan muassa luhtirakennus, savusauna ja venevaja perinteisine rymättyläläisine puuveneineen. Museoalueen korkeimmalla paikalla seisoo tuulimylly. Museon arvoa nostavat neljä alkuperäistä rakennusta. Päärakennus on 1700-luvulta. Maitohuone, makasiini ja syytinkihuone ovat 1800-luvulta. Jälkimmäinen oli tarkoitettu vanhuksille. Osa museorakennuksista on siirrettyjä.
Rymättylä-Seuran tavoitteena on kotiseututiedon ja kotiseutuhengen lisääminen. Seura järjestää museotoiminnan ohella Maskulaisten talon pihapiirissä kesän aikana tapahtumia. Jaakonpäivä-markkinoiden jälkeen pidetään vuotuiset kotiseutujuhlat. Museon sisätiloissa kerrotaan saaristolaisten arjesta.
Makasiiniin on sijoitettu pysyvä silakkanuottanäyttely. Kesäisin yhdistys järjestää vaihtuvia näyttelyitä. Kotiseutumuseon maitohuoneeseen on kerätty vanhoja pyykinpesuvälineitä. Kesäisin pienestä museokaupasta voi ostaa saaristo- ja Rymättylä-aiheisia lahjoja ja matkamuistoja.
RYMÄTTYLÄN KOTISEUTUMUSEO
Osoite: Kirjalan kirkkotie 2, Rymättylä (Naantali).