ETELÄ-POHJANMAA / JALASJÄRVI – Jalasjärven museoalueella on kaksi museota: Jalasjärven kotiseutumuseo ja Sotaveteraanien perinnetalo. Kyseessä on Suomen laajin paikallismuseo, joten nähtävää on paljon. Jo pelkästään tutustuminen Sotaveteraanien perinnetaloon riittää syyksi vierailla Jalasjärvellä. Esillä on tarinaa Jalasjärven suojeluskunnasta, talvisodasta ja jatkosodasta.
Suupohjan alueelta kerätty jalkaväkirykmentti 58 saa erityishuomion. Se oli jatkosodassa Suomen maavoimien rykmentti, jonka yksiköt koottiin Isojoelta, Kauhajoelta, Karijoelta, Teuvalta, Jurvasta sekä Jalasjärveltä. Rykmentin komentajana oli eversti Eero Juva.
Jalasjärveläiset joukot siirtyivät ensin marssien Kurikkaan ja sieltä heidät vietiin muiden eteläpohjanmaalaisten kanssa junalla taistelurintamalle Pohjois-Karjalaan.
Rykmentti kärsi suuria tappioita Kiteen taisteluissa kesällä 1941. Eteläpohjalaisia nuoria miehiä kaatui useita muutamassa päivässä. Noin 500 miestä kuoli kolmeen päivään Kiteen rintamalohkolla. Haavoittuneita oli moninkertainen määrä. Mäkinen maasto oli kotiseudulla lakeuksiin tottuneille miehille vieras. Kiteelle on pystytetty taistelun muistoksi muistomerkki. Myös Jalasjärven kirkkomaalla on Kiteen taistelun muistomerkki. Jatkosodassa kaatui yhteensä 395 jalasjärveläistä miestä.
Museolla on yli 10 000 esinettä, joista noin 100 on erilaisia aseita. Yhtenä erikoisuutena on lukuisat taitavasti tehdyt piirrokset rintamalta. Ne ovat laadullisesti jopa parempia kuin sodanaikaiset valokuvat.
Museo on saanut paljon lahjoituksina perikunnilta. Nähtävänä on useita erilaisia asepukuja, puhdetöitä, julisteita, pula-ajan kuponkeja ja sodanajan sanomalehtiä. Myös lotat on huomioitu. Lisäksi on nähtävänä Suomen epävirallinen punainen lippu leijonan kuvalla koristeltuna ennen itsenäistymistä.
Perinnetalon ulkopuolelle on rakennettu korsu juoksuhautoineen.
SOTAVETERAANIEN PERINNETALO
Osoite: Vanhankirkontie 2/ Museonmäentie 2, Jalasjärvi.