8 peliä, 5 tappiota ja 5 pistettä. 9 tehtyä maalia ja 17 päästettyä.
Tuolta näyttää rakkaan seurani alkukausi Veikkausliigassa. Turpaan on tullut, vaikka vielä kauden alla puhuttiin haastajasta mestaruustaisteluun. Sellaista on urheilu välillä.
Tiedän, että lyötyä on helppo lyödä. Tiedän myös, että menestyjää on kiva kehua.
Pelasin seurassa 218 veikkausliigaottelua. Olin 17-vuotias junnu kun tein ensimmäisen maalini Interille, 34-vuotias kapteeni kun lopetin urani seurassa.
Uskallan väittää, että olen nähnyt kaiken kyseisessä seurassa. Menestyksen tuoman ilon, onnen ja voittamattomuuden tunteen. Mutta myös ne kaudet, kun jokainen matsi on ollut pelkkää selviytymistä ja valo tunnelin päässä on ollut olematon. Jos valita saisi, niin jokainen lukitsisi tuon ensimmäisen vaihtoehdon.
Alisuorittava joukkue muuttuu nopeasti vitsiksi, pisteautomaatiksi. Sen tuntee kaikesta, kun vaikka saapuu peliin vieraskentällä, yleisössä sekä vastustajissa ei ole tunnistettavaa pelkoa tai kunnioitusta sinua kohtaan. Itselle voi kyllä valehdella, ettei näin ole, mutta kyllä se vaan on. Siksi suunnan kääntäminen ei ole helppoa – etenkään kun se pitää vielä ihan itse tehdä.
Myös omat kannattajat alkavat jossain kohtaa haukkumaan ja arvostelemaan. Tottakai he haluavat hyviä tuloksia, samalla kun tietävät, että sen saaminen ei ole todennäköistä. Mutta vielä enemmän kuin tulosta, he haluavat nähdä asennetta ja iloa. Siitä on kysymys koko @fcinterturku olemuksessa.
On hyvä muistaa, että voitosta ei ole ikinä takuuta, ei ikinä, mutta itselleen voi luvata sen, että tuo mukanaan asenteen ja ilon, koska siksi joku on lippunsa maksanut. Paljon saa anteeksi, kun vain uskaltaa.
Asenne on aroganssia, jota sinimustapaita velvoittaa. Ilo taas rohkeutta, jossa turha pragmaattisuus jää taka-alalle. Tämä kaikki vaatii lopulta luonnetta ja hieman omaa persoonaa.
Ja vielä: hyvinä aikoina on ollut haastavina hetkinäkin tapana katsella enemmän peiliin kuin pukukopin vierustoveriin. Sillä toisen puolesta ei voi pelata. Tästä tosiasiasta kaikki lähtee nytkin.
Suunta ehkä kääntyy tai sitten ei, mutta tyylillä sitä on yritettävä.
Tsemppiä ja voimia.
Timo Furuholm
