Symbiosis (Stefan Lindfors)

Taiteilija Stefan Lindfors (s.1962) oli tärkeällä asialla. Saaristomeren suojelu sai häneltä komean lahjoituksen, Symbiosis-monumentin. Veistoksen avulla halutaan kiinnittää huomio Itämeren huonoon tilaan ja samalla kerätä rahaa Saaristomeren suojeluun.

Symbiosis on nimensä mukaisesti linnun, kalan ja kimmeltävän meren yhdistelmä. Symbioosi tarkoittaa yhteiseloa ja keskinäistä vuorovaikutusta, josta kaikki osapuolet hyötyvät.

Symbiosis on tehty Outokummun lahjoittamasta teräksestä. Veistoksen pinnaksi eli linnun suliksi ja kalan suomuiksi on kiinnitetty haponkestäviä teräslaattoja. Näihin laattoihin on merkitty rahalahjoittajien nimet. Laattoja on viisi kokoa ja hintaluokka on 75 eurosta aina 5 000 euroon. Veistokseen mahtuu noin 3 500 nimilaattaa.

Symbiosis paljastettiin vuonna 2014 ja siirrettiin myöhemmin nykyiselle paikalleen Aurajoen kupeeseen Kruununmakasiinirantaan. Sijaintipaikka Suomen Joutsenen kupeessa on mitä mainioin.

Lähtöajatukseni Symbiosiksessa on herättää ihmiset yhteistyöhön meriluonnon kanssa. Meillä on ihan lähellä ainutlaatuisen kaunis Saaristomeri, maailmanluokan aarre. Sitä meidän pitää suojella eikä itsekkäästi ja omaa voittoa hakien syytää sinne saastaa. Symbiosis on minun lahjoituspanokseni Saaristomeren suojeluun ja kunnianosoitus pitkäaikaiselle kotikaupungilleni Turulle. (Stefan Lindfors)

SYMBIOSIS

Osoite: Kruununmakasiiniranta, Aurajokiranta, Turku.

KARTTA

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO