Teuvan kotiseutumuseo esittelee kunnan entisiä suurmiehiä

ETELÄ-POHJANMAA / TEUVA – Pieni alle viiden tuhannen asukkaan Teuvan kuntaa eivät kaikki osaa sijoittaa Suomen kartalle, mutta monet täältä lähtöisin olevat henkilöt ovat useimmille perin tuttuja.

Esimerkiksi Tokion olympiavoittaja keihäänheittäjä Pauli Nevala on tuttu nimi varttuneimmalle väelle. Teuvalla lapsuutensa ja nuoruutensa viettäneen Lauri Tähkän tunnistaa nuorempikin väki.

Tunnettujen teuvalaisten listaa voi jatkaa pidemmälle. Pikajuoksija Antti Rajamäki ja painija Juha Rauhala ovat tuttuja nimiä urheilun ystäville. Sen sijaan akateemikko Oiva Ketonen, rovasti ja virsirunoilija Simo Korpela ja Pariisin maailmannäyttelyn voittaja Otto Syreeni kuulostavat jo vieraammilta, paitsi teuvalaisille.

Teuvan kotiseutumuseo on sijoitettu 1700-luvun viljamakasiiniin. Aitta ei ole aivan alkuperäisellään paikallaan, sillä se siirrettiin kulttuuritalo Orrelan tieltä. Museo tallentaa muiden kotiseutumuseoiden tavoin paikallishistorian esineitä ja tarinoita. Teuva-seuran omistamassa kokoelmassa on tuttuja maatalouteen liittyvää talonpoikaisesineistöä, entisaikojen keittiötyökaluja, kansallispukuja, tervanpolton työkaluja jne.

Tärkeä osa kotiseutumuseon annista on esitellä kunnan entisiä suurmiehiä.

Mauri Hongisto oli menestynyt kilpahiihtäjä. Hänen 1970-luvun sukset on tallennettu kotiseutumuseoon monien muiden puusuksien tavoin. Suksia on aina 1900-luvun alusta alkaen.

Otto Syreeni oli eräs paikkakunnan arvostettu kuntalainen, joka elämä kerrotaan museossa. Hän oli kankaanvärjäyksen ammattilainen ja kyseisen taidon uranuurtaja, eikä pelkästään vain Suomessa. Syreeni sai kansainvälistä tunnustusta värienmäärityksen ja -sekoituksen menetelmistään, joiden ansiosta vain kolmen värin pohjalta voitiin kehittää 15 000 eri värisävyä. Kankaanvärjäyksen lisäksi Syreeni kehitti musteita, kengänkiillotusaineita, maaleja ja niin sanottuja kotivärejä. Ne olivat pieniä värijauhepusseja, joita monet muistavat nähneensä monilokeroisessa hyllyssä useissa kaupoissa eri puolilla Suomea.

Eräs teuvalainen kädentaitaja oli ruukuntekijä Veikko Seppäsen. Hänenkin valmistamia esineitä on esillä kotiseutumuseossa.

KOTISEUTUMUSEO

Osoite: Orrentie 3, Teuva.

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

LUE MYÖS: Kulttuuritalo Orrela kuntalaisten arvostama kohde

LUE MYÖS: Teuvan Pyörätalli ainoa polkupyöriin ja pyöräilyyn erikoistunut museo Suomessa

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.