Vihdin museo (SULJETTU)

UUSIMAA / VIHTI – Kappalainen Henrik Vairinen (1886-1924) oli erikoinen mies. Hänen tiedetään vältelleen peseytymistä. Seurakuntalaiset eivät tohtineet ottaa häneltä vastaan ehtoollista. Lopulta Vairinen erotettiin virasta, mutta sai jäädä asumaan Vihdin pikkupappilaan elämänsä loppuun asti. Nyt talon suojissa toimii Vihdin museo.

Nykyinen pikkupappilan päärakennus valmistui 1877. Henrik Vairisen jälkeen rakennus oli vielä vuosia virka-asuntona, kunnes se muutettiin seurakuntataloksi. 1980-luvulla talossa sijaitsi kotiteollisuuskoulun asuntola. Jo 1970-luvulla käytiin kova kiista pikkupappilan tulevaisuudesta. Osa halusi purkaa ja osa säilyttää. Jälkimmäinen vaihtoehto voitti.

Vihdin kunta vuokrasi rakennuksen museokäyttöön vuonna 1986. Samalla talo haluttiin palauttaa 1900-luvun asuun. Päärakennuksen lisäksi tontilla on 1800-luvun vilja-aitta, ajokaluliiteri ja betonikellari.

Vihdin kulttuurihistoriallisen museon näyttely kertoo, miten paikallisen melko vauraan talonpojan koti oli sisustettu. Aika on pysäytetty 1800- ja 1900 -lukujen vaihteeseen. Huonekalut ja esineet on saatu lahjoituksina. Lähtökohtana on vihtiläisyys. Vihti tunnetaan lukuisista kartanoistaan ja rusthollitiloistaan. Osa museon esineistä on Vihdin suurimmalta tilalta, Olkkalan kartanosta. Olkkalan omistajan, af Hällströmin, valokuva on ripustettu museon seinälle.

Museon toinen perusnäyttely valottaa alueen maisemahistoriaa ja elinkeinojen kehittymistä. Jo 1990-luvulla rakennettu näyttely etenee jääkaudesta nykyaikaan. Se perustuu 1970-luvulla tehtyyn maisemahistorialliseen selvitykseen.

Pikkupappilan suojissa on myös museon toimistotilat ja museokauppa. Lyhyen kävelymatkan päässä sijaitsee Evakkomuseo, joka kertoo Vihtiin muuttaneiden evakkojen kohtalosta. Rakennuksessa järjestetään vuosittain vaihtuvia näyttelyitä.

Vihdin museo on sijainnut Pikkupappilassa ja Niuhalan vanhalla tyttökoululla (Evakkomuseo) vuodesta 1988. Museon tilat yhdistyvät nyt saman katon alle Kunnantalolle. Vihdin Museo avataan Kuntalassa vuoden 2 022 aikana.

VIHDIN MUSEO

Osoite: Kirkkoniementie 1, Vihti.

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.