Vöyrin kirkko on maamme vanhin yhä käytössä oleva puukirkko

POHJANMAA / VÖYRI – Pysähdys! Lyhyen ajomatkan päässä Vöyrin keskustasta sijaitsee kaunis valkoiseksi maalattu Vöyrin kirkko, eikä se ole mikä tahansa pyhättö. Kyseessä on Suomen vanhin yhä kirkollisessa käytössä oleva puukirkko.

Vöyrissä on ollut kirkko jo ennen nykyistä, ajalta kun Vöyristä muodostettiin itsenäinen seurakunta. Uusin kirkko valmistui vuonna 1626. Alun perin se oli suorakaiteen mallinen pitkäkirkko, mutta se laajennettiin ristikirkoksi vuonna 1777. Kirkonrakentaja Matti Honka vastasi suunnitelmista.

Vaikka kirkolla on ikää, on se huomattavasti nuorempi kuin monet maamme keskiaikaisista kivikirkoista. Puisen kirkon selviytyminen 400 vuotta on kuitenkin poikkeuksellista, sillä monet puukirkot ovat siinä ajassa ehtineet tuhoutua tulipaloissa. Salamat ovat olleet riesana.

Vöyrin kirkko ja läheinen pappila sijaitsevat kauniissa pohjanmaalaisessa kulttuurimaisemassa. Tasaiset peltoaukeamat, kaksikerroksiset talonpoikastalot ja hautausmaan vierestä virtaava Vöyrinjoki tekevät maisemasta idyllisen. Kirkonseutu onkin luokiteltu osaksi Vöyrinjokilaakson valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta.

Vöyrin kirkon tunnistaa jo kaukaa terävästä tornista, joka kohoaa yli 40 metrin korkeuteen. Siinä ei ole koskaan ollut kelloja. Erillinen kellotapuli valmistui 1700-luvun alussa.

Kirkkomaalta löytyy muistomerkkejä vuoden 1918 sisällissodasta sekä talvi- ja jatkosodasta. Niiden ympärillä on 125 kaatuneen muistolaattaa.

Jos on kirkko hyvässä kunnossa ulkoapäin, sitä se on myös sisältä. Kirkon eräs kauneimmista yksityiskohdista on puuleikkauksin ja kultauksin koristeltu saarnastuoli 1700-luvun lopulta. Sen on tehnyt rakennusmestari Jacob Rijf, jonka suku oli tunnettua kirkonrakentajasukua.

Komea on myös Thomas Kiempen tekemä rokokoo-tyylinen alttaritaulu, joka sekin on 1700-luvulta. Hänen kädenjälki näkyy useissa muissakin Pohjanmaan kirkoissa. Alttarilla Kiempen maalauksen alapuolella on toinen harvinaisuus, koristeellinen alttarikaappi, joka lienee peräti 1400-luvulta. Sen otaksutaan tulleen Suomeen asti sotasaaliina Saksasta 1700-luvulla.

Vöyryn kirkon eräs arvokkaimmista teoksista on kuitenkin puinen krusifiksi, joka saattaa olla jopa 1300-luvulta. Sekin on peräisin Saksasta, todennäköisesti Hansakaupunki Lyypekistä. Vastaavasti kirkon urut vaikuttavat uusilta, mutta ne ovatkin 1960-luvulta.

VÖYRIN PUUKIRKKO

Osoite: Lotlaxintie 36, Vöyri.

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

LUE MYÖS: Verner Rasmus teki kodistaan museon jo eläessään – lopputulos on hieno

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.