VARSINAIS-SUOMI / TURKU – Hospits Betel, Betel-kirkon torni, Asunto-osakeyhtiö Atrium ja Sammon talo. Arkkitehti Erik Bryggmanin suunnittelemia arvorakennuksia on Yliopistonkadulla vieri vieressä.
Ja tässäkin on vain pieni osa tuotteliaan arkkitehdin Turkuun piirtämistä kohteista. Bryggman oli omalla aikakaudellaan maamme työllistyneimpiä arkkitehtejä yhdessä Alvar Aallon kanssa. Mestarit voittivat tasatahtiin arkkitehtikilpailuja.
Yliopistonkadun Sampotalo eli Keskinäinen Vakuutusyhtiö Sampon entinen pääkonttorirakennus poikkeaa vieressä sijaitsevasta Atriumista siinä määrin, että sitä ei ehkä heti oivalla Bryggmanin suunnittelemaksi. Klassismi on vaihtunut kohti funktionalismia. Kupittaan Saven keramiikkalaatoilla päällystetty rakennus valmistui vuonna 1938.
Vakuutusyhtiö Sampo järjesti arkkitehtikilpailun. Ensimmäinen palkinto jäi jakamatta, mutta toiseksi tullut Bryggmanin arkkitehtitoimiston ehdotus Sampo herätti kiinnostusta. Rakentaminen alkoi vuonna 1936 ja pari vuotta myöhemmin oli valmista.
Rakennus ei ollut kokonaisuudessaan vain vakuutusyhtiö Sampon käytössä. Kaksi alimmaista kerrosta oli vuokrattu liiketiloiksi ja konttoreiksi. Kolmessa kerroksessa oli vuokrattavia asuntotiloja.
Sampotalossa sijaitsi myös maineikas Lehtisen kahvilakondiittoria. Katutason kondiittoriosta noustiin kierreportaita pitkin ylös kahvilan puolelle.
Vakuutusyhtiön omat toimistotilat olivat Puolalankadun puolella, mutta yrityksen sisäänkäynti sijaitsi Yliopistonkadulla.
Vaikka Sampotalon yleisilme on pysynyt samanlaisena, on rakennusta hieman muunneltu useampaan kertaan. Muun muassa Yliopistonkadun puolelta rakennusta korotettiin yhdellä kerroksella 1950-luvulla. Vakuutusyhtiön konttoritilat siirtyivät myöhemmin katutasolle.
Sampotalon eräs erikoisuus on ollut alusta lähtien paternoster-hissit. Turun ”herrahissi” kulkee pysähtymättä talon sisällä ylös ja alas. Vastaavia ei ole Suomessa kuin muutamassa paikassa. Eduskuntatalon paternoster-hissi lienee maamme tunnetuin. Sampotalon historialliset hissit ovat vain henkilökunnan käytössä.
Arkkitehti Bryggmanin kyltti on kiinnitetty Sampo-talon sisäänkäynnin vieressä.
Vakuutusyhtiö Sampo toimi Yliopistonkadulla vuoteen 2006 muuttaen sen jälkeen Itäharjulle uuteen toimitaloon. Nimikin vaihtui IF:ksi. Sen jälkeen Sampotalo on ollut Turun kaupungin virastokäytössä.
Vuonna 2021 oli edessä kuukausia kestävä perusteellinen remontti. Kiinteistön omistanut kansainvälinen kiinteistösijoitusyhtiö Schroders Real Estate KVG mbH sai luvan kunnostustöiden alkamiseen, kuitenkin talon historialliset yksityiskohdat huomioon ottaen.
Turun kaupunki lähti korjaustöiden ajaksi evakkoon. Väliaikaiset tilat löytyivät Eläkevakuutusyhtiö Veritaksen entisestä pääkonttorista Kaskenmäestä.
Nyt Sampotalo on jälleen takaisin kaupungin käytössä. Talossa toimivat Turun kaupungin hallinnon lisäksi muun muassa laki-, tieto-, henkilöstö-, talous- sekä viestintä- ja markkinointipalvelut. Lisäksi täällä toimivat myös ympäristöterveyden ja ympäristönsuojelun toiminnot ja kasvatuksen sekä opetuksen palvelukokonaisuus, työllisyyspalveluiden ja rakennusvalvonnan asiakaspalvelut.
Rakennuksen seitsemännessä kerroksessa on Turun ammatti-instituutin ylläpitämä ravintolasali, joka palvelee Turun konsernihallinnon työntekijöitä.
Suojellut sisätilat, kuten portaikot ja edustustilat Paavo Tynellin valaisimineen sekä pääsisäänkäynnin marmorinen aula entisöitiin. Julkisivun ikkunat vaihdettiin ja sisäpihoja kunnostettiin sekä ulkoseinän suojeltua laattapintaa korjattiin. Kupittaan Saven tiililaattoja kunnostaessa piti olla varovainen, koska uusia laattoja ei saa enää mistään.
Vaikka kunnostustöissä piti ottaa huomioon nykyajan toimistovaatimukset, paljon on onnistuttu säilyttämään Bryggmanin ajan henkeä. Esimerkiksi kaupunginhallituksen kokoushuone alkuperäisine sisustuksineen on eräs Turun tyylikkäimmistä kokoustiloista.
Entisten kaupunginjohtajien muotokuvat seinillä on pikantti lisä tunnelmaan sekä nostalginen muisto ennen nykyistä pormestariaikaa.
Sampotalo myytiin vuonna 2023 Niamille. Turun kaupungin vuokrasopimus ulottuu vuoteen 2038 asti.
SAMPOTALO
Osoite: Yliopistonkatu 27, Turku.
Betel-kirkko eli Jumalan talo on Turun parhaiten varjeltu salaisuus
Piilossa katseilta, vaikka valmistuttuaan jugendtyylinen Betel-kirkko seisoi yli 100 vuotta sitten avaralla paikalla kallion päällä aivan Turun ytimessä. Myöhemmin kirkon ympärille arkkitehti Erik Bryggmanin suunnitelman… LUE LISÄÄ
Hospits Betel aukioineen synnyttää mielikuvan Italiasta
Arkkitehti Erik Bryggmanilla oli selkeä visio, millaiseksi hän haluaisi suunnitella Kristiinankadun ja Yliopistokadun kulman. Frithiof Strandellin piirtämä jugendhelmi, Betel-kirkko, oli valmistunut jo aikaisemmin vuonna 1919… LUE LISÄÄ
Atriumin julkisivusta tuli tyylikkään klassistinen
Asunto-osakeyhtiö Atrium Yliopistonkadulla on eräs Turun tyylikkäimmistä rakennuksista. Kyseessä on arkkitehti Erik Bryggmanin suunnittelema kohde, jota pidetään tuotteliaan arkkitehdin yhtenä parhaimpana toteutuksena… LUE LISÄÄ







