Hugo Kadi, Venessa Loukonen, Veera Matintalo, Joaquin Layus.
Pelaaja-agenttien yhteydenottoja. Vanhojen videoiden katselua ja tilastojen ahkeraa tutkimista. Luotettavien verkostojen avulla pelaajakandidaattien taustojen selvittämistä. Mielipiteiden kyselyjä entisiltä valmentajilta. Iso määrä pelaajahaastatteluja ja lopulta tarjouksen tekemistä seuran himoitsemalle pelaajalle.
Uuden pelaajan rekrytointi on työlästä ja aikaa vievää työtä. Valinnanvaraa on paljon. Lopputulos voi silti olla pelkkä onnenarpa.
Raisiossa päädyttiin erikoiseen ratkaisuun. Isoksi osaksi sattumalta.
Kaudelle 2025-2026 Raision Loimu sai joukkueeseensa kaksi pätevää täydennystä hieman poikkeavalla tavalla. Toki argentiinalainen keskitorjuja Joaquin ”Jokke” Layus on tuttu pelaaja Loimulle jo etukäteen, mutta nyt hänen paluunsa takaisin raisiolaisjoukkueeseen perustui suomalaiseen naiskauneuteen.
Layus pelasi Loimussa kaudella 2022-2023 ja sen jälkeen ensin yhden kauden Portugalissa sekä toisen kotimaassaan Argentiinassa. Veera Matintalo sai elämänkumppaninsa palaamaan takaisin Suomeen ja Loimuun.
Matintalon sukunimikaima on tunnettu hiihtäjä, mutta myös Loimuun mielenkiintoisella tavalla liittyvällä Veerallakin on urheilutaustaa.
– Nuorempana harrastin kaikenlaista liikuntaa. Keihäänheitto oli yksi lajeistani. Siinä kilpailin viimeksi pari vuotta sitten. Nyt pelailen lentopalloa harrastusmielessä.
Entä se kaikkein tärkein, missä tapasitte?
– Olin sattumalta lentopallo-ottelussa, kun kaverini seurustelee erään Loimun pelaajan kanssa. Ottelun jälkeen kävimme vaihtamassa kyseisen pelaajan kanssa muutaman sanan, kun Jokke tuli sattumalta mukaan. Hän uteli myöhemmin yhteystietojani ja siitä se lähti.
Kun Layus pelasi Loimu-vuoden jälkeen muualla, Veera oli toisinaan mukana matkassa palaten aina välillä Suomeen. Sitten piti tehdä iso päätös.
– Jokke tykkää pelata Euroopassa. Raisioon ja Loimuun oli hyvät välit ja lämpimät muistot. Tosin talven pimeys ja kylmyys ei ihan ole Jokken mieleen. Itselläni oli koti-ikävä Suomeen. Niinpä päätimme asettua tänne.
Miten argentiinalainen mielenlaatu sopii täysin erilaiseen Suomeen?
– Silloin, kun Jokke pelasi ensimmäistä kertaa Loimussa, niin yleisö tykkäsi hänen räiskyvästä persoonastaan. Keskenään meidän luonteet sopivat hyvin yhteen. Englanti on yhteinen kieli, ja siihen on jo tottunut. Jotain ymmärrän jo espanjaksikin. Aika näyttää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Ranskalainen Hugo Kadi oli Loimun taustaryhmälle täysin tuntematon pelaaja. Seura sai kuitenkin mielenkiintoisen pyynnön, kun Kadille toivottiin kesällä näyttöpaikkaa joukkueeseen. Pyyntö ei tullut agentilta, vaan pelaajan suomalaiselta puolisolta Venessa Loukoselta, entiseltä liigatason lentopallopelaajalta ja vieläpä Raision Loimun omalta kasvatilta.
Keskitorjujan roolissa pelannut Loukonen voitti useita Suomen mestaruusmitaleja juniorisarjoissa. Aikuistasolla hän on edustanut muun muassa LiigaPlokia ja Hämeenlinnan Lentopallokerhoa. Venessan ansioluetteloon on merkitty myös otteluita nuorten maajoukkueessa.
Viimeisin Loukosen edustama joukkue oli ranskalainen US Villejuif. Lähellä Pariisia sijaitsevan pikkukaupungin joukkue osoittautui Venessan kohdalla peliuraakin isommaksi asiaksi. Seuran miesjoukkueessa pelasi Hugo Kadi.
– Ranskassa en tuntenut ketään. En edes aluksi tiennyt, että seuralla on myös miesten joukkue. Tutustuin Hugoon kuntosalilla, sillä hän oli lähes ainoa, joka suostui puhumaan englantia. Ranskassa myös harjoituksissa puhutaan vain ranskaa, kertoo Venessa Loukonen.
Yltäminen Ranskan kolmostasolta Suomen Mestaruusliigaan ei ole kuitenkaan itsestään selvyys. Kokeneena entisenä pelaajana Loukonen kuitenkin ymmärtää Suomen miesten pääsarjan vaatimukset. Luottoa löytyi miesystävänsä taidoille.
– Katselimme ”Ygon” kanssa Loimun otteluita, niin hänkin sai hyvän kuvan Suomen Mestaruusliigan tasosta. Ensimmäisen Ranskassa vietetyn kauden jälkeen minua pyydettiin Suomen Mestaruusliigajoukkueeseen. Emme halunneet kaukosuhdetta. Ehdotin muuttoa yhdessä Suomeen. Yllätyin, miten Hugo innostui ideasta.
Muutto Suomeen viivästyi.
– Muuton ehtona oli, että Hugokin löytäisi itselleen joukkueen Suomesta. Olimme myöhässä, sillä joukkueet olivat jo tehneet sopimukset pelaajien kanssa. Niinpä aloimme olla aktiivisia jo ajoissa seuraavaa kautta ajatellen. Toivoimme, että Hugo saisi tulla näyttämään Loimulle osaamistaan.
Loukosen yhteydenotto Loimun valmennukselle mahdollisti näyttöpaikan omalle puolisolleen.
– Testipäivä oli meille molemmille jännittävä. Kyseessä oli vain yksi ainoa treenipäivä. Loimu ja koko joukkue otti Hugon hienosti vastaan. Vastaanotto oli erittäin lämmin.
Kadin otteet harjoituksissa vakuuttivat nopeasti myös Loimun valmennuksen, ja eipä mennyt kauaa, kun nimet olivat jo sopimuspaperissa.
– Jukka Rajakangas soitti ja kertoi, että Hugo on tosi hyvä pelaaja ja ennen kaikkea luonteeltaan juuri sellainen, mikä sopii Loimulle. Tulee hyvin toimeen joukkueen kanssa ja tuo kokemusta.
Asioita oli vielä hoidettavana ennen muuttoa Suomeen.
– Eräänä viikonloppuna lähdin Pariisista Suomeen järjestelemään yhteistä asuntoa ja omia työasioitani. Sain molemmat hoidettua kuntoon. Hugo totesi, että vastaava ei olisi ikinä mahdollista Pariisissa.
Lentopallo voi joskus todellakin olla peliuraa suurempi asia.












