Turun paikalliset naisjoukkueet FBC Loisto ja TPS Salibandy ovat saaneet vuodesta toiseen täydennystä Mynämäen Wirmosta. Eivät enää mynäkeläisten sarjanousun myötä. Riittääkö pelaajia kolmeen Turun alueen F-liigajoukkueeseen?
Lentopallon Mestaruusliigassa vielä muutama vuosi sitten Raision Loimun kokoonpanossa oli seuran omia kasvatteja jopa kahdeksan samalla kaudella. Se on määrä, mihin muut joukkueet lentopallon pääsarjassa eivät ole yltäneet lähellekään.
Näin ei ole enää Loimussa, eipä ole muidenkaan lajien pääsarjatason joukkueissa. Hokema Oman kylän pojat alkaa olla mennyttä. Usein puhutaan seuroissa pitkäjännitteisestä työstä, mutta todellisuudessa haetaan pikavoittoja.
FBC Turun toiminnanjohtaja Ville Lintusella on ollut aitiopaikka seurata salibandyn kehitystä vuosikymmenien aikana. Hän on itse valmentanut myös samoja tyttöjunioreita alusta alkaen tämän hetken T16-vaiheeseen.
Vaikeudet syntyvät niissä lajeissa, joissa pääsarjatason pelaajien määrä on rajallinen. Tämä on alkanut nyt konkretisoitua naisten salibandyssä F-liigatasolla. Naispelaajien keski-ikä on alentunut ja pelit pääsarjatasolla päättyvät varhemmin kuin aikaisemmin. Samalla juniori-ikäisten tyttöpelaajien määrä on lisääntynyt seurojen naisjoukkueissa.
TPS Salibandyn pitkäaikaiset pelaajat Sofia Leino ja Jenna Saario lopettivat ansiokkaan peliuransa 28-vuotiaina. Se on nykyisin naissalibandyssä ”nestorikäisen” pelaajan ikä. Monessa muussa lajissa urheilija on silloin parhaimmillaan tai ne vuodet ovat vasta edessä.
– Jos naissalibandyssä pystyy pelaamaan 28-vuotiaaksi pääsarjatasolla, se on nykyisin tosi hyvin. Siinä iässä opiskelut alkavat olla valmiina ja ollaan mukana työelämässä sekä osalla perheen perustaminen voi olla ajankohtaista. Pelaaminen huipulla 28-vuotiaaksi asti on arvostettava ja kova suoritus.
Kannattaako enää edes ylläpitää tytöissä vanhimpia juniorisarjoja (T16, T18 ja T21)?
– Salibandyssä on käyty keskustelua, pitäisikö tyttöjen puolella kaksi ylintä ikäryhmää yhdistää T20-sarjaksi. Se ei kuitenkaan tulisi olemaan yksinkertainen ratkaisu, sillä silloin viimeiseen juniorisarjaan kuuluisi neljä eri ikävuosiryhmää.
– Nykyisin T21-sarjan pelaajat pelaavat myös naisten sarjoissa. Moni heistä on liigatason pelaaja. Poikien puolella on koettu jopa massiivisempi muutos. ASM-sarjassa oli ennen kiihkeitä otteluita, joissa katsomot olivat täynnä, mutta nyt sarjaan ei saada enää oikein edes joukkueita.
Salibandyssäkin seuraikonit alkavat olla pian harvinaisuuksia. Parhaimmat pelaajat hakeutuvat seuroihin, joilla on jo valmiiksi menestymisen mahdollisuuksia. Paikka maajoukkueessakaan ei välttämättä avaudu pelaamalla edes keskikastin joukkueessa.
– Kyse on tällöin lähinnä jo maajoukkuetason pelaajasta, joiden elämäntilannekin vielä mahdollistaa siirtymisen. Useimpien liigapelaajien kohdalla pelaaminen tietyllä paikkakunnalla kytkeytyy kuitenkin opiskeluun, työhön, perheeseen jne. He eivät etäisyyksien johdosta edes mieti siirtymistä muualle ja suurin osa salibandypelaajista on tällaisia.
Naisten F-liigassa Koovee oli lopettamassa pelaajapulaan vedoten. SaiPa päätti luopua kokonaan F-liigapaikastaan. Lappeenrannasta parhaimmat pelaajat siirtyivät Suomen mestari TPS Salibandyyn. Niinpä ennakkohuhuissa tulevan kauden mestaruus on jo jaettu TPS:n ja Tampereen Classicin kesken.
TPS Salibandy on vuosien ajan operoinut ilman omia tyttöjunioreita. Valmiit pelaajat on hankittu muista seuroista. Mestaruusviirien runsas määrä Kupittaan palloiluhallissa kertoo, miten värväystoiminta on ollut onnistunutta. Syntyy mielikuva, että menestyäkseen ei edes kannata enää panostaa omaan juniorituotantoon.
– Pitkäjänteisesti vakaampi tulevaisuus on kuitenkin seuroilla, joilla on oma vahva juniorituotanto, joka kehittää pelaajia F-liigaan. Seura, joka vain rekrytoi pelaajia, ei tarkoita sitä, että joukkue menestyisi aina. Sellaisen järjestelmän pyörittäminen on äärettömän raskasta. Pitää olla käytettävissä ihmisiä, jotka vuodesta toiseen pystyvät pitämään ”puhelimen kuumana”. Itse uskon enemmän oman seurani tekemiseen, joka tuottaa uusia nälkäisiä nuorten maajoukkuetason pelaajia.
Tulevat sukupolvet ovat syntyvyyden alentuessa entistä pienempiä. Esimerkiksi nuorten koulutuksessa edessä on lukioiden määrän väheneminen ja niiden lakkauttaminen. Urheilussa joukkuelajit tulevat olemaan isoissa vaikeuksissa, etenkin maaseudulla. Poikajunioreita vielä riittää, mutta tyttöjen ja naisten puolella salibandy tulee olemaan vaikeuksissa.
– Koen tämän lajin kannalta pienenä uhkakuvana. Kun seura toimii Turun kaltaisessa kasvukeskuksessa, jossa on hyvät opiskelumahdollisuudet, niin pelaajia tulee kyllä jatkossa riittämään ja useampaan seuraankin. Muualla ruuhka-Suomen ulkopuolella naisten liigaseurojen tulisi olla jatkossa jopa nykyistäkin enemmän seutukunnallisia tekijöitä, jotka keräävät pelaajia laajemmalta alueelta.
Ensi kaudella naisten F-liigassa pelaa kolme Turun alueen joukkuetta: FBC Loisto, TPS Salibandy ja Mynämäen Wirmo. Jälkimmäinen on tuottanut pelaajia myös turkulaisjoukkueille, mutta tuskin enää sarjanousun myötä.
Onko pääsarjatason pelaajien määrän riittäminen Turun alueella jatkossa haasteellista?
– Mynämäellä, kuten meilläkin FBC:ssä, on tehty vahvaa juniorityötä. Vaikka seuroilla on omat profiilinsa, niin on kuitenkin eri asia, riittääkö naispelaajia Turunkaan alueella pidemmällä aikavälillä näin moneen F-liigaseuraan.
Salibandyn F-liigan joukkueet pelaavat kotiottelunsa hyvin erilaisissa olosuhteissa. Myös ottelutapahtuman kustannukset vaihtelevat suuresti eri seurojen välillä. Turussa Kupittaan palloiluhallissa puitteet ovat komeat, mutta ottelutapahtuma tulee seuroille kalliiksi.
Naisten puolella ongelma korostuu, kun yleisömäärät ovat pieniä ja järjestelykustannukset suuria.
Onko koskaan pohdittu kuinka paljon kotiotteluiden erilaiset kustannukset vaikuttavat eri seurojen toimintamahdollisuuksiin?
– Erot ovat todellakin suuret. Kaupungit ja kunnat tukevat paikallisia seuroja hyvin eri tavoin. Toisille seura on osa kaupungin tai kunnan markkinointitoimintaa, johon kannattaa sijoittaa euroja. Niinpä toiset ovat avokätisempiä kuin toiset. Turussa on hienot ulkoiset puitteet, mutta kustannukset ovat seuroille suuret. Olisi ehkä parempi, jos olosuhteet olisivat keskinkertaisemmat, mutta toimivat – yhdistettynä siihen, että kustannukset olisivat maltillisemmat. Turusta puuttuu välimuotoinen jokusen sadan katsojan edullisempi halli, joka olisi suurimmalle osalle paikallisille seuroille ihan riittävän hyvä.
