On mistä valita – Turun alueen uimarannat

Lapset mukaan ja kesäretkelle uimarannoille Fölillä tai fillarilla. Omalla autollakin pääsee eksoottisille sannoille, joiden olemassaolosta kaikilla turkulaisilla ei ole aavistustakaan. On ainakin mistä valita. Mikään ei estä kiertämästä kesän aikana näitä kaikkia. Alla esitellään sanoin ja kuvin useita tunnettuja ja vähemmän tunnettuja Turun alueen lapsiystävällisiä uimarantoja.

 

KUPITTAAN MAAUIMALA

Kupittaa on turkulaisten legendaarisin virkistäytymispaikka. Kylpyläperinteet ulottuvat kauas Turun historiaan. Maauimalassakin polskittiin jo itsenäisyytemme alkuvuosina. Nykymuodossaan Kupittaan maauimala on eräs kaupungin parhaimmista koko perheen virkistyskeitaista.

Varttuneempi väki muistaa Kupittaan maauimalan lamavuodet. Kulahtaneet ajan syömät harmaat betonialtaat ja kylmä vesi eivät innostaneet lapsiperheitä. Perusteellinen remontti toteutti täydellisen muodonmuutoksen. Kupittaan maauimalan parasta antia on sen monipuolisuus ja turvallisuus. Alue sopii mainiosti perheen pienimmillekin ja uimala on esteetön.

Kupittaan maauimalassa on iso allas kuntouintia varten, lasten allas ja kahluuallas. Altaiden ympärillä on isot viheralueet. Kaiken kruunaan kunnon liukumäki. Altaiden vesi on 26-asteista.

Osoite: Blomberginaukio 12, Turku.

Föli: 7, 9, 13, 32A, 60, 61 ym.

 

SAMPPALINNAN MAAUIMALA

Samppalinnan maauimala oli valmistuessaan vuonna 1955 nykyaikainen keidas keskellä kaupunkia. Heti avautumisesta alkaen ”Samppis” on ollut vuosikymmenien ajan kaupunkilaisten suosiossa. Moni turkulaislapsi on oppinut täällä uimaan.

Entisaikoina maauimalassa kävi aurinkoisina päivinä niin paljon väkeä, että aurinkoa otettiin lähes kylki kyljessä. Ruuhkaisimpina päivinä jono ulottui maauimalan ulkopuolella 100 metrin päähän. Nykyiset kävijämäärät ovat pienempiä.

Miljoonia maksanut kunnostustyö on saanut yli 60-vuotiaan maauimalan pinnat jälleen valkoisiksi ja kaakelit kiiltäviksi. Arkkitehdin pukuhuonetilojen erikoisista ja vähemmän toimivista oivalluksista voidaan olla montaa mieltä.

Osoite: Volter Kilven katu, 20810 Turku.

Föli: 4, 15, 55, 56.

 

UITTAMON RANTA

Pieni, mutta tunnelmallinen. Uittamon maineikkaan paviljongin suojassa on piilossa oleva ranta. Palveluita ei ole eikä kokoakaan rannalla ole suuremmin, mutta sijainti jyrkän kallion suojassa aivan venevalkaman kupeessa tekee Uittamon rannasta tyystin erilaisen.

Jos on autolla liikkeellä, se tulee jättää joko Paviljongin parkkipaikalle tai venevalkaman omalle parkkipaikalle (Pulttikatu). Rantaa ei ole erikseen merkitty, mutta perille löytää kyllä. Rannalla on eräs erikoisuus: aidalla ympäröity koirien oma uimapaikka.

Hiekkapohja ulottuu muutaman metrin vesirajasta, mutta ranta syvenee melko nopeasti ja muuttuu mutapohjaksi.

Osoite: Rykmentie 29, Turku.

Föli: 9.

 

ISPOISTEN RANTA

Ispoisten rannasta on tullut eräs kaupungin suosituimmista uimarannoista. Hyvä sijainti ja rannan monipuoliset palvelut takaavat mukavan kesäpäivän niin lapsille kuin aikuisillekin.

Vielä vuosikymmeniä sitten Pitkänsalmen veden laatu oli arveluttava. Nyt vesi on puhdistunut. Vaikka tilaa on, Ispoisten ranta täyttyy aurinkoisena kesäpäivänä. Parkkipaikoistakin on silloin pulaa, joten tänne kannattaa tulla ruuhkapäivinä fillarilla.

Turun Avantouimarit on panostanut palveluihin. Sauna lämpiää talvellakin. Kioskista saa pikkupurtavaa. Turun kaupunki vastaa kesäaikana rannan kunnosta ja turvallisuudesta. Erikoisuutena on perin kummallinen lasten kiipeilypaikka, jonka toimivuus ihmetyttää aikuista.

Rannalle on tuotu satoja kuorma-autollista hiekkaa. Hiekkapohjainen ranta syvenee vähitellen muuttuen lopulta mutapohjaksi. Lasten uima-alue on rajattu köysillä.

Osoite: Rykmentintie 1, Turku

Föli: 9, 13.

 

EKVALLAN UIMARANTA

Satavan saaressa sijaitseva Ekvallan uimaranta on monen perheen suosikkipaikka. Omalla autolla ajaa kaupungista perille vartissa. Bussipysäkkikin sijaitsee rannan vieressä. Moni yhdistää uintipäivään pyöräretken.

Ekvallassa palvelut toimivat. Rannalta löytyvät pukusuojat, WC, suihku, kioski, lasten leikkivälineet, beach volley -pelikenttä, ulkopingispöytä ja kuntoiluvälineitä. Alueelle muualta tuodun hiekan avulla on saatu aikaiseksi laaja hiekkaranta, jonne aurinkoisina ruuhkapäivä mahtuu satoja kesäpäivästä nauttivia. Lapsille tarkoitettu uima-alue on rajattu köysillä. Ekvallaan, kuten monille muillekin julkisille rannoille, koirien tuominen on kielletty.

Myös liikuntarajoitteiset on otettu huomioon. Pyörätuolilla liikkumista helpottavat kovapäällysteiset kulkukäytävät. Erikoisliuskaa pitkin pääsee aina veteen asti. Suihkupyörätuoli ja kyynärsauvat ovat käytössä kioskin aukioloaikoina.

Näkövammaiset voivat suunnistaa rannalla ja uida turvallisesti äänimajakoiden opastamina.

Osoite: Kakskerrantie 618, Turku.

Föli: 14, 15.

 

BRINKHALLIN RANTA

Brinkhallin uimarannalle ei eksy sattumalta. Sitä ei ole edes opastettu tieviitoin. Paikan löytää, kun kääntyy Kakskerrantieltä järvenrantaan johtavalle hiekkatielle Brinkhallin kartanon kohdalta. Bussillakin pääsee tänne. Järvenrannasta löytyy Turun kaupungin hoitamista uimarannoista se kaikkein idyllisin ja rauhallisin.

Makeavetisen Kakskerranjärven vesi lämpiää alkukesästä nopeammin kuin merivesi. Järven vedenlaatu on parantunut, kun ravinnekuormaa on saatu vähennettyä. Samalla näkösyvyyskin on lisääntynyt.

Matala hiekkapohjainen uimapaikka sijaitsee suojaisessa poukamassa kallioiden kupeessa. Tunnelma aurinkoisena ja tyynenä päivänä on seesteinen. Tilaa ei ole paljoa, mutta kävijöitäkin on vähän. Luonnonrannalla ei ole palveluita lukuun ottamatta kaupungin paikalle tuomaa bajamajaa vessakäyntiä varten. Rannalla on myös iso betonirengas, jonka suojassa voi grillata.

Uimareissuun voi yhdistää tutustumisretken Brinkhallin kartanomiljööseen.

Osoite: Brinkhallintie 387, Turku.

Föli: 14, 15.

 

MAARIAN UIMARANTA

Harva turkulainen edes tietää tämän uimapaikan olemassaolosta. Paikalliset toki osaavat suunnistaa piilossa olevalle eksoottiselle uimarannalleen. Väkeä riittää etenkin lämpimänä kesäpäivänä.

Keskellä metsämaisemaa sijaitseva Maarian uimaranta on Turun kaupungin hoitamista uimarannoista erikoisin, mutta ei vähäpätöisin. Opasteet ovat niukat. Navigaattori vie ensikertalaisen perille. Autot jätetään metsätien päähän ja loppumatka kävellään hiekkaisen harjumaiseman halki alas rantaan. Etenkin ensikertalaiselle eteen avautuva näkymä ihastuttaa.

Maarian uimaranta on mäntyä kasvavien harjujen ympäröimä. Vesi on puhdasta, kirkasta ja viileää, onhan se aitoa pohjavettä. Uima-asut voi pukea ylleen suojassa, mutta muuten palvelut puuttuvat. WC löytyy läheltä.

Osoite: Karhunojantie 125, Turku.

 

SAARONNIEMEN RANTA

Ruissalon kärjessä sijaitseva Saaronniemen ranta lienee tunnetuin Turun luonnonrannoista. Leirintäalueen yhteydessä sijaitseva yleinen ranta on hyvin varusteltu. Täältä löytyvät vessat, saunat, grillauspaikat, lasten leikkipaikat, beach volley -kentät jne.

Ruissalon kärki työntyy sen verran kauas merelle, että täällä saa jo hieman tuntumaa kauniiseen saaristoomme. Ulkomaalaisille näkymä merelle on jo erilainen kuin mihin ovat todennäköisesti kotimaassaan tottuneet. Ruissalon kärjessä voi tehdä myös kävelyretkiä ympäröiville kalliorannoille.

Osoite: Saarontie 75, Turku.

Föli: 8.

 

RUISSALON KANSANPUISTON RANTA

Kansanpuiston rantaa ei voi suositella uimapaikaksi, mutta muuten kohde on suosittu retkipaikka. Monet saapuvat tänne pyöräilen, osa vesibussilla (Föli) suoraan Martinsillan kupeesta. Fillarinkin voi ottaa mukaan laivaan.

Kansanpuistolla on maineikas menneisyys. Se oli jo 1800-luvun lopulla kaupunkilaisten suosittu vapaa-ajanviettopaikka. Puiston kylpylä- ja ravintolatoiminta menestyi. Ajan myötä Kansanpuisto menetti suosiotaan. Uimaveden laatukin huonontui vuosi vuodelta.

Puitteet olisivat nykyään hienot, mutta paikan valloittaneet hanhet ulosteineen pilaavat tunnelman. Monien mielestä tilanne ei ole enää hallinnassa. Kakkakikkarat haittaavat liiaksi kaupunkilaisten virkistyskäyttöä. Ruisrockin järjestäminen luonnistuu kuitenkin hyvin. Musiikkifestivaaliperinne on jatkunut tällä paikalla jo 1970-luvun alusta alkaen. Sammalla alue tulee siivottua kerran vuodessa.

Osoite: Kansanpuistontie 76, Turku.

Föli: 8.

 

HOVIRINNAN UIMARANTA

Kaarinan kaupungin hoitamista viidestä uimarannasta Hovirinnan uimaranta sijaitsee lähes kaupungin keskustassa. Muut ovat Harvaluodon, Voivalan, Raadelman ja Littoisten uimarannat.

Hovirinnan Rantapuiston alueesta on kehittynyt kokoperheen vierailukohde. Alueella on uimarannan ohella tasokas leikki- ja liikennepuisto. Yleisilme koko alueella on siisti. Salmen rannalle rakennettu uimaranta muodostuu kapeasta, mutta pitkästä hiekkarannasta ja laajasta nurmikkoalueesta. Lasten uintialue on rajattu köydellä, sillä ranta syvenee nopeasti ja muuttuu mutapohjaksi.

Rannalta löytyy WC, pukusuojat ja beach volley- ja koripallokentät. Kioski on leikkipuiston vieressä. Rannalla ei ole rantavahteja. Uimarannalle ei saa tuoda lemmikkieläimiä.

Osoite: Uimarannantien 56, Kaarina.

Föli: 7, K2.

 

LITTOISTEN UIMARANTA

Littoistenjärvi on jo vuosia kärsinyt kesäkuukausien aikana esiintyvästä sinileväongelmasta. Kiusallinen ilmiö on vähentänyt järven virkistyskäyttöä. Nyt kunnostustöiden jälkeen järven tulevaisuus näyttää paremmalta.

Littoistenjärven rannalla on kaksi yleistä uimarantaa. Järven eteläpäässä sijaitseva pieni hiekkaranta on vailla palveluita. Tanssilavan vieressä sijaitseva suurempi ranta-alue on veden puhdistumisen myötä kasvattamassa suosiotaan. Toistaiseksi rannan yleisilme on vielä osin hoitamattoman näköinen.

Auringonottajille on tarjolla laaja hiekkaranta. Kioskia lukuun ottamatta rannan palvelut ovat niukat. Pari bajamaa on tuotu paikalle vessatarpeita varten. Parkkiongelmaa ei ole, kiitos suositun tanssilavan.

Osoite: Vanha Littoistentie 150, Littoinen.

Föli: 2B, 2C

 

MASKUN RIVIERA

Maskun Rivierasta eli paikallisesta hiekkakuoppa-alueesta on tullut suosittu uimapaikka. Tänne osa saapuu Turusta asti. Alun perin mäntymetsää kasvanut alue muuttui vuosikymmenien aikana soraottopaikaksi. Maskun hyvälaatuista hiekkaa on käytetty useissa Turun alueen rakennushankkeissa. Pohjavesialueelle syntyneet montut täyttyivät pohjavedellä.

Riviera oli aluksi vain paikallisten keksimä nimi, mutta myöhemmin siitä on tullut virallinen. Alueella on kaksi uimarantaa. Toinen on vanhan Kasitien varrella ja toinen, Ison Kiven kuoppa, sijaitsee hiekkamonttualueen pohjoisosassa Ruskotien varrella.

Koska kyseessä on pohjavesi, se voi tuntua aluksi viileältä. Toisaalta veden laatu pysyy parempana, kun pohjasta virtaa uutta raikasta vettä tilalle. Rivieran alueella on uintimahdollisuuden lisäksi mahdollisuus pelata rantalentopalloa ja frisbee-golfia. Molemmilla uimapaikoilla on kioski, joista Kasitien varrella oleva on avoinna vain rajoitetusti.

Riviera: Vanha Raumantie 410, Masku.

Ison Kiven kuoppa: Ruskontie 43, Masku.

 

NUNNALAHDEN UIMARANTA

Merenrannalla kun ollaan, löytyy Naantalista useampikin uimapaikka. Aivan vanhankaupungin kupeessa, luostarikirkon takana, on Naantalin ykkösranta, Nunnalahden uimaranta. Sijainti on mainio. Rannalla, kuten Naantalissa muutenkin, on perin siistiä. Uimaranta puhdistetaan ja tasoitetaan lanaamalla joka aamu. Kesällä täällä paistaa kuuluisa Naantalin aurinko, mutta Nunnalahdessa on talvellakin uintimahdollisuus.

Hyvin hoidetun uimarannan palvelut ovat kattavat. Nunnalahdesta löytyy pukusuojia, WC, suihkut ja kioski. Uimakaudella on valvonta. Autolla saapuville ongelmana on pysäköinti. Naantali on kesäkuukausien aikana ruuhkainen ja useat parkkipaikat ovat maksullisia ja aikarajallisia.

Osoite: Munkinpolku 5, Naantali.

Föli: 6, 7, 201, 203.

 

KALEVANNIEMEN UIMAPAIKKA

Kalevanniemen uimapaikka sijaitsee kauniilla paikalla aivan Kylpylähotellin vieressä. Hiekkainen ranta on pieni ja palveluita ei ole. Rannalta löytyy pari pukukoppia ja rantapallokenttä. Uimapaikan vieressä puistossa on lasten leikkipaikka ja ulkokuntoiluvälineitä. Autolla pääsee aivan rannan tuntumaan.

Osoite: Venevalkamantie 5, Naantali.

Föli: 6, 7, 201, 203.

 

TAIMON UIMAPAIKKA

Taimon soma uimapaikka sijaitsee idyllisellä paikalla rantakallioiden suojassa mäntypuiden siimeksessä. Huoltorakennuksessa on WC ja rannalla on kaksi pukukoppia. Uimapaikalla on parikin laituria. Auto tulee jättää parkkipaikalle pienen matkan päähän.

Osoite: Koivumäentie 12, Naantali.

 

JUKUPARK

Vesipuistoissa viihtyy koko perhe. Etenkin, kun altaiden vesi on lämmitettyä.

Turun JukuParkissa on lähes parikymmentä liukumäkeä, muun muassa Boomerang, jota lasketaan kahdestaan renkaalla kovalla vauhdilla viidentoista metrin korkeudesta. Radalla on pituutta noin 70 metriä.

Alueen keskellä on Suomen suurin teemallinen vesileikkimaailma Merirosvosaari, jonka vuorovaikutteiset vesilaitteet tekevät hauskoja yllätyksiä. Puistosta löytyy myös pomppupaikkoja ja pelikenttiä. Altaiden läheisyydessä on laaja auringonottoalue aurinkotuoleineen. Ja tietysti, kun Suomessa ollaan, myös JukuParkissa saunat lämpiävät.

Osoite: Kurrapolku 1, Turku.

Föli: 13.

ETUSIVU

Yhteistyössä

Jälkipeli kurkistaa kulissien taakse.
Nostaa esiin urheilun arjen sankareita ja mielenkiintoisia tarinoita, jotka harvemmin saavat julkisuutta. Yli lajirajojen. Herkullisimmatkaan tarinat eivät katoa, vaan löytyvät Jälkipeli-sivuilta. Kerro oma ehdotuksesi, niin Jälkipeli tulee paikalle!