KYMENLAAKSO / ELIMÄKI – Antti Kujala oli kiireinen mies, mutta myös paljon aikaansaava. Hän oivalsi jo 1900-luvun alussa kerätä talteen katoavaa kansanperinnettä. Kotiseudustaan kiinnostunut Antti kuunteli innoissaan jo nuorena poikana vanhojen ihmisten tarinoita.
Aikuisiällä Kujala kulki Elimäellä talosta taloon ja kirjoitti ylös tarinoita sekä keräsi mittavan kokoelman vanhaa talonpoikaisesineistöä. Antti Kujala muistetaan miehenä, joka muistikirjansa kanssa kiirehtii nopeasti haastateltavan luota toiselle.
Kunnanvaltuutettuna Kujala ajoi innokkaasti museon perustamista. Vuonna 1936 hän perusti Elimäen museo- ja kotiseutuyhdistyksen. Hän ei ehtinyt kuitenkaan nähdä tavoitteensa toteutumista. Kujalan kuoleman jälkeen toiminta hiipui, mutta vuonna 1968 kotiseutumuseo lopulta vihittiin. Kotiseutumies Kujalan valokuva on tietysti museon seinällä.
Ulkomuseon tonttipaikka löytyi Mustilan kartanon reunamailta. Elimäen kunnanhallitus lunasti hävitettäväksi aiotun Mustilan kartanon tuulimyllyn. Se sijoitettiin museoalueelle muiden eri puolilta Elimäkeä kerättyjen rakennusten kanssa. Museo kertoo Elimäen 1800-luvun historiasta. Tuulimyllyn lisäksi alueella on tuparakennus, pari aittaa, savusauna, sepä paja työvälineineen, kauppamakasiini ja riihi. Piha-alueen vinttikaivo täydentää kokonaisuutta.
Tuparakennus on tuotu Elimäen Joensuun kylästä. 1840-luvun rakennus havainnollistaa irtaimistoineen millainen oli entisaikojen tyypillinen maatalon päärakennus. Huoneiden kynnykset ovat erittäin korkealla, jotta kylmä ilma ja pieneläimet eivät päässeet sisälle. Huoneissa ei ollut sähkövalaistusta, vaan pimeinä talvi-iltoina istuttiin tuvan lämmössä päretikun tai katossa roikkuvan öljylampun valossa.
Museoalueelta löytyy myös entisaikojen puutornimuuntaja. Muuntajakoneen ympärille tarvittiin suoja. Niinpä maaseutu täyttyi lukuista muuntajatorneista. Viimeiset kopit valmistuivat 1960-luvun alkuvuosina. Tekniikan kehittyessä puiset tornikopit saivat väistyä. Vain muutama niistä on säilytetty jälkipolville.
KOTISEUTUMUSEO
Osoite: Alppiruusuntie 98, Elimäki (Kouvola).
LUE MYÖS: Arboretum Mustila eräs Suomen vanhimmista
LUE MYÖS: Elimäen puukirkko on Suomen vanhin jatkuvassa käytössä oleva puinen kirkko
LUE MYÖS: Moision kartano odottaa uuden alkua