Kupittaan palloiluhallissa on alkamassa historiallinen Salibandyliigan ensimmäinen finaaliottelu Turussa. Katsomossa istuu kaveri, jonka tunteet ovat varmasti pinnassa. TPS Salibandyn kunniajäsen, eräs seuran perustajista, Tomi Aaltonen, näkee unelmansa toteutuvan. TPS pelaa ensimmäistä kertaa finaaleissa.
Harva nykyisen joukkueen pelaajista ja vielä harvempi katsoja tuskin edes tietää, että ilman Aaltosta TPS Salibandyä ei olisi edes olemassa. Eikä kyse ole pelkästään seuran perustamisesta yli kaksikymmentä vuotta sitten.
1990-luvun puolivälissä TPS Salibandy syntyi monien muiden salibandyseurojen tavoin kaveriporukoiden innoittamana. Aaltonen oli yksi puuhamiehistä. Hommaa hoidettiin pelaaminen etusijalla. Seuratoimintaan ei ehditty panostamaan, kun pelit olivat tärkeimpiä. Aaltonen oli poikkeus.
– Alkuaikoina olin isossa roolissa. Pelasin, toimin tiedottajana, sihteerinä, hallituksen jäsenenä jne. Koko peliurani oli nykyaikaan verrattuna pelkkää harrastelua. Kun Timo Tuominen tuli seuran toiminnanjohtajaksi, saatiin toiminta ammattimaisemmaksi, muistelee Aaltonen.
Kaikilla seuroilla menee välillä huonosti, välillä hyvin. Näin TPS Salibandylläkin. Menestystä haettiin toisinaan rahalla. Joukkueessa oli useita muualta hankittuja nimimiehiä. Lopputuloksena oli kuitenkin sekä urheilullisesti ja taloudellisesti täydellinen pannukakku. Tästä selvittiin, kunnes seura ajautui lähes konkurssiin. Velkakierteeseen ajautuneen seuran olemassaolo oli vaakalaudalla.
– Kun tuli seurahistorian suurin taloudellinen kupru, meitä oli hyvin pieni piiri. Kun seura ajautui konkurssin partaalle, minä ja muutama mukana ollut kaveri takasi henkilökohtaisesti pankkilainan, jolla seura pelastettiin. Jos seuravelat olisivat jääneet hoitamatta, taakka olisi kaatunut meidän neljän kaverin niskaan. Se oli ainoa mahdollisuus, jos haluttiin seuran jatkavan. Sen jälkeen seurataloutta on hoidettu tiukemmalla otteella.
Muutaman seurauskollisen kaverin uhkarohkeuden ansiosta TPS Salibandy on siis yhä olemassa. Toinen merkittävä tekijä seuran pelastamisessa on ollut oma juniorituotanto.
– Jo heti seurahistorian alussa ymmärsimme, että ei ole tulevaisuutta, jos emme saa ”uutta verta”. Olen ylpeä nykyisestä joukkueesta, koska se on suurimmaksi osaksi oman kylän poikia, seuran omia kasvatteja.
TPS:n eteneminen ensimmäistä kertaa finaaleihin on vaatinut aikaa. Tie on ollut kivinen.
– Itse kerroin jo kauan sitten, että minulla on unelma nähdä seuran pelaavan finaaleissa. Yllättävän kauan meni ennen kuin se toteutui. Mestaruuden voittaminenkin on vain ajankysymys, jos kehitys jatkuu samanlaisena.
Jos seuraikoni Aaltonen on töpinöissään historiallisen finaaliottelun alkaessa, sitä on myös illan seremoniamestari Janne Kytölä, pitkäaikainen salibandyvaikuttaja hänkin.
– Tunnelmaa ei osaa oikein sanoiksi pukea. Muutama vuosi sitten pelasimme putoamisotteluita elämästä ja kuolemasta. Tästäkin joukkueesta moni oli jo silloin mukana. Siihen aikaan Caribialla kävi katsomassa muutama sata katsojaa. Tällä kaudella yleisökeskiarvomme on jo yli 1 000. Nyt finaaleissa Kupittaan halli on lähes täynnä.
Salibandyllä on lajina Turun alueella edessään hieno tulevaisuus. Salibandy on niitä harvoja lajeja, jotka nykyään kasvattavat suosiotaan. Finaaliotteluissa suurin osa yleisöstä on nuorta väkeä. Paljon on isiä ja äitejä lapsiensa kanssa. Lajin kehityksen kannalta uudella palloiluhallilla on iso merkitys.
– Tätä ennen meillä ei ollut vakituista pelipaikkaa. Pelasimme muun muassa Suomen cupin ottelun Classicia vastaan Mynämäellä. Edelliskaudella meillä oli otteluita kolmessa eri paikassa. Katsojilla on ollut jopa vaikea löytää meitä. Nyt puitteet ovat Suomen parhaimmat, toteaa tyytyväinen Kytölä.
