Forssan museo on valittu ensimmäisenä Vuoden museoksi

KANTA-HÄME / FORSSA – Loputkin puuvillapaalit on kannettu pois. Makasiini palveli varastona aina vuoteen 1979, jolloin kehräämön omistaja Finlayson ja Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistys sopivat puuvillamakasiinin muuttamiseksi museoksi. Nimeksi tuli aluksi Lounais-Hämeen museo. Nyt museon nimi on Forssan museo. Nykyisin museon ylläpidosta vastaa Forssan kaupunki.

Puuvillamakasiini on Kehräämöalueen vanhimpia rakennuksia. Vuonna 1849 valmistunut punatiilinen rakennus oli alun perin kaksikerroksinen. Kehräämön omistajan lempiarkkitehdin George Theodor Chiewitzin johdolla rakennukseen lisättiin kolmas kerros. Tarvittavat tiilet tehtiin itse. Savi saatiin läheltä vanhasta savenottokuopasta, joka nyt tunnetaan kauniina keitaana, Ankkalampena, Forssan keskustassa.

Forssan museon taiteilijoille varatussa Aulagalleriassa pidetään vaihtuvia näyttelyitä. Toinen ja kolmas kerros on varattu museon pysyvälle Kirjavan Kankaan Kaupunki -näyttelylle. Elävä tiilipinta ja alkuperäiset vanhat lattialankut luovat hienot kulissit elävästi toteutetulle näyttelylle. Museo kertoo Forssan kehittymisen pienestä maalaiskylästä nykyaikaiseksi teollisuuskaupungiksi.

Näyttelyn päähenkilöt ovat kehräämön perustaja Axel Wilhelm Wahrenin ohella myös ”pumpulienkelit” eli puuvillatehtaassa työskennelleet nuoret naiset. Tehtaan työntekijät saivat säännöllistä rahapalkkaa toisin kuin piiat maaseudulla. Monet naiset tulivat kehräämölle töihin jo lapsena ja jatkoivat tehtaassa siihen asti kunnes saivat lapsia. Moni jatkoi vielä sen jälkeenkin.

Museo kertoo myös yhteiskunnassa tapahtuneista muutoksista. Vuonna 1905 forssalaiset liittyivät suurlakkoon, jolla vastustettiin tsaarin valtaa. Vuoden 1918 kansalaissodan aikana Forssa oli punakaartin miehittämä. Vuonna 1941 Forssaa pommitettiin ja kutomokin sai osuman.

FORSSAN MUSEO

Osoite: Wahreninkatu 2, Forssa.

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

LUE MYÖS: Forssan kehräämöalue on tärkeä osa kaupungin historiaa

LUE MYÖS: Forssan luontomuseon lasivitriineissä on esillä aihepiireittäin tuhansia näytteitä

LUE MYÖS: Ronttismäen tehtaalaismuseo oli Forssan kehräämön duunarien asuinalue

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.