HBA-Märsky – kotimaisen koripallon kiusallinen kummajainen

”Tämä on pääsylipun ostaneen katsojan silkkaa kusetusta”

Ensinnäkin, tämän tarinan kirjoittaja on koripalloa seuraava penkkiurheilija. Hän ei kuulu lajin sisäpiiriin eikä siten tunne kotimaisen koripalloon liittyviä yksityiskohtia. Saattaa siis olla, että alla kerrottu palveleekin kotimaista koripalloa.

Toiseksi, alla olevat tulkinnat on tehty oman henkilökohtaisen vaikutelman ja ihmettelyn pohjalta.

On alkamassa Divisioona A:n koripallo-ottelu Kristika Turku – HBA-Märsky. Jälkimmäinen on itselleni kotimaisen koripallon kiusallinen kummajainen.

Tiedän seuraavaa. HBA-Märsky (Helsinki Basketball Academy) on Mäkelänrinteen urheilulukion alaista toimintaa. Joukkue nauttii Koripalloliiton erityisasemasta ja maajoukkuevalmentaja Henrik Dettmannin visioista. HBA:n ensisijainen tavoite on saada yksittäinen lahjakas suomalainen pelaaja USA:n yliopistojoukkueeseen eikä Korisliigaan.

Kristika Turku taistelee tänään tärkeistä pisteistä pudotuspelien kannalta. HBA:lle ottelun lopputuloksella ei ole merkitystä. Sarjan kärkijoukkueena se yltää sinne muutenkin. Toistaiseksi joukkue on tällä kaudella voittanut jokaisen pelaamansa ottelun. Erikoista on se, että HBA osallistuu kilpasarjaan vailla pelkoa putoamisesta. Joukkue ei voi myöskään nousta Korisliigaan. Silti HBA osallistuu liigakarsintoihin. Kuulostaa omituiselta.

Vääristääkö HBA mandaattiasemallaan aitoa kilpailua?

Muistissani on, miten taannoin Ura Basket ja HBA pelasivat vastakkain liigakarsinnoissa. Todellisuudessa se oli vain irvokasta teatteria, koska kyseessä oli tuloksellisesti tyhjänpäiväinen ottelusarja. Miten joukkue voi osallistua liigakarsintoihin, jos se ei voi noustakaan?

Tämä on pääsylipun ostaneen katsojan silkkaa kusetusta, totesi eräs kyseistä ”liigakarsintaa” seuraava katsoja, kun hänelle selvisi paikan päällä ottelun urheilullinen merkitys.

Entäpä, jos Kristika Turku ja HBA kohtaisivat tänä keväänä jo heti pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Kristika todennäköisesti putoaisi heti jatkosta häviämällä ottelusarjan joukkueelle, joka ei voi edes nousta. Eikö se nyt kuulosta epäreilulta turkulaisten kannalta?

HBA operoi ”liigajoukkueen” budjetilla ilman omaa varainhankintavastuutako?

Olisin kiinnostunut tietämään, miten HBA:n tulot ja menot muodostuvat. Mäkelänrinteen urheilulukion toiminta on Helsingin kaupungin ylläpitämää toimintaa. Järjestelmä on tuttu monissa muissakin kaupungeissa.

Mutta voiko verovaroin ylläpidettävä järjestelmä olla mukana rahoittamassa kilpasarjassa pelaavaa koripallojoukkuetta?

HBA:n valmennus Hanno Möttölän ja Jukka Toijalan johdolla on laatutasoltaan kunnioitusta herättävä. He eivät esittelyjä kaipaa. Harvalla divarijoukkueella on varaa palkata NBA-miestä ja maajoukkuetason valmentajaa penkin taakse. Tänään juomapullontäyttäjäksikin on valikoitunut parimetrinen entinen Korisliigapelaaja Timo Parviainen.

Oletan, että Suomen Olympiakomitea, Suomen opetus- ja kulttuuriministeriö, ehkä jopa Koripalloliitto ovat vahvasti taloudellisesti mahdollistamassa HBA:n tasokasta valmennusta.

Eri asia on, onko se tasapuolista muille kilpasarjassa pelaaville joukkueille, jotka vastaavat itse kaikesta varainhankinnastaan. Voidaanko valtionavustuksilla olla tukemassa yhtä kilpasarjassa pelaavaa joukkuetta?

Jos olisin helsinkiläinen veronmaksaja, minua kiinnostaisi tietää, millainen rooli kaupungilla on HBA:n joukkueen kulurakenteessa.

Muuten, ottelu Kristika Turku – HBA-Märsky päättyi Kupittaan palloiluhallissa lukiopoikien selvään voittoon. Mutta onko tällä lopputuloksella urheilullisesti sittenkään mitään merkitystä. HBA jatkaa joka tapauksessa loppupeleihin, jossa heillä on panoksena – urheilullisesti ei yhtikäs mitään.

Viisaammat vastatkoon…

HBA:n valmennus on valtakunnan huippua. Harvalla divarijoukkueella on varaa palkata NBA-miestä (Hanno Möttölä) ja maajoukkuetason valmentajaa (Jukka Toijala) penkin taakse.
HBA:n kolmas valmentaja, entinen Korisliigapelaaja, Timo Parviainen tyytyi juomapullojen täyttämiseen.
Kristika Turusta ei ollut lukiopoikien pysäyttäjäksi.

ETUSIVU

Yhteistyössä

Jälkipeli kurkistaa kulissien taakse.
Nostaa esiin urheilun arjen sankareita ja mielenkiintoisia tarinoita, jotka harvemmin saavat julkisuutta. Yli lajirajojen. Herkullisimmatkaan tarinat eivät katoa, vaan löytyvät Jälkipeli-sivuilta. Kerro oma ehdotuksesi, niin Jälkipeli tulee paikalle!