Kangasalan kotiseutumuseon ylin kerros on omistettu osasto Jalmari Finnelle

PIRKANMAA / KANGASALA – Sakari Topelius oli aivan oikeassa. Kesäpäivä Kangasalla on Roineen armaisia aaltoja, Längelmäveden hopeista hohtelua ja Harjulan selänteen näkymiä. Kangasala tunnetaan myös kartanoistaan ja niiden historiallisista asukkaistaan.

Liuksilan kartano muistetaan kuningatar Katariina Maununtyttärestä ja Vääksyn kartano Juhanna herttuan rakastetusta Kaarina Hannuntyttärestä. Kangasalan matkailuelementit ovat siis kohdillaan. Ei siis ihme, että kunnan kotiseutumuseon anti on selvästi keskivertoa monipuolisempaa.

Vanha 1800-luvun pitäjän kivinen viljamakasiini on muutettu kotimuseoksi. Avajaisia vietettiin 1950-luvun lopulla. Kangasalan kirkkoa vastapäätä oleva lainajyvästö on nyt kolmikerroksinen. Suurin osa esillä olevista esineistä on saatu kuntalaisilta lahjoituksina. Museossa pyritään järjestämään vaihtuvia Kangasalan historiaan liittyviä näyttelyitä, mutta jo pelkästään perusnäyttelyissä on katsottavaa useammalle kerralle. Ennen kaikkea näytteille asettamiseen on panostettu.

Ensimmäisen kerroksen lasivitriineissä esitellään perinteisiä ammatteja, miesten ammatteja vasemmalla ja naisten oikealla. Museon erikoisuus on toisen kerroksen historialliset nuket, jotka esittelevät muun muassa Kaarina Maununtytärtä Liuksialan kartanossa ja Kaarina Hannuntytär Vääksyn kartanossa.

Ylimmässä kerroksessa on omistettu osasto kangasalaiselle kirjailijalle ja teatterijohtajalle Jalmari Finnelle. Lapsuusvuosien lisäksi Finne asui Kangasalalla elämänsä viimeiset yksitoista vuotta. Kangasalan Lepokodissa oli hänen huoneensa. Tässä vaiheessa hän ei enää kirjoittanut kirjoja. Kiljusen herrasväki oli julkaistu jo aikaisemmin.

Jalmari Finne on haudattu synnynpitäjänsä hautausmaalle. Museoon on myös tallennettu säveltäjä Gabriel Linsénin piano, jolla hänen kerrotaan säveltäneen Topeliuksen runon.

KOTISEUTUMUSEO

Osoite: Tapulintie 4, Kangasala.

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

LUE MYÖS: Kangasalan Lepokoti on ainutlaatuinen kohde Suomessa – talo on täynnä Adler-suvun omaperäisiä esineitä

LUE MYÖS: Mobilia – auton ja tien museo ei ole pelkkä museo

LUE MYÖS: Vehoniemen automuseoon voi tutustua maksutta

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.