PIRKANMAA / KANGASALA – Olavi Salliselle autot olivat sydämen asia. Innostus menopeleihin tuli Olavin isältä Toivo Salliselta, jonka yhden miehen ja auton muodostamasta työparista paisui iso kuljetusalan yritys. Olavi jatkoi isänsä aloittamaa yritystoimintaa, kunnes 1980-luvun omistajavaihdosten myötä alkoi uusi aikakausi: Vehoniemen automuseoon panostaminen.
Kaikki sai alkunsa jo 1950-luvun lopulla, kun Olavi Sallinen hankki ensimmäisen kunnostettavan museoauton, Rygby Touring vuosimallia 1925. Ensimmäistä veteraaniautoa seurasi seuraava. Nälkä kasvoi syödessä: Ford T, ”Iso musta” eli Marmon Big Eight, Renault Nervasport, Chervolet Capitol Truck, Studebaker State Commander, Ukko-R.E.O. SpeedWagon 2J5 jne.
Kokoelman kasvaessa oli aika perustaa niitä varten museo. Olaville ei kelvannut mikään syrjässä oleva teollisuusalue, vaan paikka, joka jo sellaisenaan kiinnostaisi matkailijoita. Sopiva paikka löytyi Kangasalan Vehoniemen harjulta.
Olavin museosuunnitelmat aiheuttavat paikkakunnalla melkoista pärinää. Uskottiin, että ”autoromut” pilaavat harjun maisemat. Nykyisin Vehoniemen automuseosta on tullut Kangasalan kulttipaikka, suosittu taukokohde. Osa syy suosioon on se, että pääsy tasokkaaseen museoon on ilmainen. Monet käyvät täällä useampaa kertaan.
Museon kokoelmia uudistetaan myös tasaisin välein. Museon perustaja Sallinen voi tyytyväisenä seurata pilven reunalta, miten jälkipolvi pitää hyvää huolta museosta.
Automuseon vieressä sijaitsee Vehoniemen vuonna 1927 valmistunut näkötorni. Sen huipulta voi ihastella Kangasalan järvi- ja harjumaisemia. Kangasala on motoristien ja autoista kiinnostuneiden paratiisi, sillä muutaman kilometrin päässä sijaitsee Mobilia, tieliikenteen alan valtakunnallinen erikoismuseo. Myös sen perustamisessa Olavi Sallisella oli iso rooli.
VEHONIEMEN AUTOMUSEO
Osoite: Vehoniemenharjuntie 92, Kangasala.
LUE MYÖS: Kangasalan kotiseutumuseon ylin kerros on omistettu osasto kangasalaiselle Jalmari Finnelle