VARSINAIS-SUOMI / RUSKO – Hilkulla oli! Nimittäin Ketosen torpan kohdalle suunniteltiin liikenneympyrää! Kaavamuutoksen jälkeen vanha torppa kuitenkin suojeltiin. 2000-luvun alussa tontin omistanut K-kauppias halusi purkaa torpan, mutta sekin ajatus torpattiin. Arvokas rakennus säilyi.
Ruskon keskustassa sijaitseva mäkitupa on rakennettu 1800-luvun lopulla. Ketosen suvun omistukseen torppa siirtyi vuonna 1920, kun Kustaa Johannes Ketonen ja hänen vaimonsa Ida Vilhelmiina ostivat sen. Monilapsisella perheellä ei ollut järin paljon tilaa: tupa ja kamari. Äidin kuoltua vuonna 1933 vanhin lapsista Anna osti tilan itselleen. Myöhemmin Anna myi torpan veljelleen Kustaa Johannes Ketoselle. Annalle jäi asumisoikeus torppaan. Hän lupasi huolehtia myös leskeksi jääneestä isästään.
Anna Ketonen oli ammatiltaan ompelija. Samalla hän viljeli pientä maatilkkuaan, hoiti lehmiä ja kanojaan. Annan kuoltua vuonna 1961 torppa jäi asumattomaksi. Veli Kustaa säilytti työkalujaan tuvassa ja hänen vaimonsa Elsa piti kanoja kanalaksi muutetussa entisessä kamarissa. Kustaa Ketonen oli Ruskon meijerin koneenkäyttäjä.
Jäädessään eläkkeelle Kustaa muutti perheineen torpan viereen rakennettuun uudempaan rakennukseen. Kustaa kuoli liikenneonnettomuudessa 1970-luvulla. Vaimo Anna kuoli vuonna 1995. Heidän jälkeensä torppa oli pitkään käyttämättä, kunnes perikunta myi Ketosen torpan Keskolle.
Aikoinaan torpan tontti ulottui kauemmaksi. Vuonna 1960 valmistunut Vahto-Rusko -tie lohkaisi osan tilan maista. Marjapensaat, perunamaat ja torpan kellari jäivät asvaltin alle. Rakennus on hyvässä kunnossa. Rusko seura entisöi muun muassa kanalan alkuperäisen näköiseksi. Rusko seuran ohella täällä kokoontuu muitakin paikallisia yhdistyksiä. Kesällä tiloissa toimi kesäkahvila. Rusko seura järjestää torpassa pienimuotoisia vaihtuvia näyttelyitä.
KETOSEN TORPPA
Osoite: Ohjaluodontie 2, Rusko, K-kaupan vieressä.
LUE MYÖS: Ruskon Esinemuseo sijaitsee kirkon tavoin upealla paikalla
LUE MYÖS: Rindellin mäkitupalaismuseon sijainti ympäröivine maisemineen on täydellinen
LUE MYÖS: Sepän pajan tunnelma hämyisine valaistuksineen on aito