Kodisjoen kotiseutumuseo on maamme pienempiä, mutta ei vähäpätöisin

SATAKUNTA / KODISJOKI – Manner-Suomen pienimmän, mutta nyt jo lakkautetun kunnan, Kodisjoen, kotiseutumuseo on eräs Suomen pienempiä, mutta ei vähäpätöisin. Museoalan ammattilaiselle lainajyvästöön ahdettu kokoelma saattaa olla kauhistus, mutta satunnaiselle vierailijalle on kuitenkin tarjolla mielenkiintoinen elämys.

Kodisjoen kotiseutumuseo on ennen kaikkea paikallisen museomiehen Erik Iso-Ettalan elämäntyö. Edes kuuromykkyys ei ollut este tälle puuhamiehelle olla 1950-luvulla kunnan kulttuurilautakunnan puheenjohtaja. Originellin miehen keräilyn tulokset on koottu museomakasiiniin suojiin. Vastaavaa ei löydy Suomesta.

Iso-Ettala kiersi talosta taloon keräämässä vanhoja esineitä museota varten. Jo pelkästään omasta kodistaan Erik sai kattavan kokoelman. Iso-Ettala sai kunnalta luvan sijoittaa keräämänsä tavarat kirkon vieressä sijaitsevaan Ruotsin vallan aikaiseen viljamakasiiniin. Kodisjokelaiseen elämään liittyvää tavaraa on kertynyt kahteen kerrokseen niin paljon, että on ehkä helpompi kertoa, mitä vielä puuttuu.

Kodisjoki tunnetaan paikkakuntana, jossa laittoman viinan keitto oli hyvin yleistä. Museossa on nähtävänä vanhoja viinankeittovälineitä. Museosta löytyy tarkat ohjeet viinankeittoon, tietysti myös Iso-Ettelan havainnollisin itsetehdyin kuvin höystettynä.

Erik Iso-Ettala oli taitava piirtäjä. Kuuromykkänä hän ilmaisi itseään helpommin piirtämällä, usein varsin hauskallakin tavalla. Hän muun muassa ikuisti piirroksillaan useita kylän isäntiä ja emäntiä. Joku näyttää olleen tyytymätön lopputulokseen, koska on käynyt leikkaamassa jälkikäteen oman kuvansa pois. Erik on ikuistanut tarkkoihin piirroksiinsa kodisjokelaisia tuulimyllyjäkin. Niitä oli aikoinaan kyllä kymmenittäin.

Kodisjoen kunta perustettiin 1896. Sitä ennen se oli yksi Laitilan kylistä. Vuonna 2007 Kodisjoen 500 asukkaan kunta lakkautettiin ja nykyisin se on osa Raumaa.

KOTISEUTUMUSEO

Osoite: Kodisjoentie 1445, Kodisjoki (Rauma).

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

LUE MYÖS: Sepän torppa on tärkeä kodisjokilaisten kokoontumispaikka ja monien näyttelyiden pitopaikka

LUE MYÖS: Väinö Ylenin kotimuseo on hyvä esimerkki taiteilijan hulvattomasta mielikuvituksesta

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.