Korsutupa on sisustettu upeasti

SATAKUNTA / MERIKARVIA – Oho! Merikarvian Korsutupa yllättää täydellisesti ensikertalaisen. Osittain maan alle rakennettu korsu kätkee sisälleen sotamuistoja täynnä olevan kokoussalin sekä tunnelmallisen korsun. Merikarvian reserviupseerikerhon ylläpitämä korsutupa sijaitsee kunnan keskustassa Veteraanipuistossa joen partaalla.

Korsumuseon pihalla on tykki, jonka kerrotaan olleen sotamarsalkka Rommelin joukkojen käytössä Pohjois-Afrikassa. Tontilla on myös muistomerkki, joka on pystytetty Merikarvian kautta Suomeen palanneiden jääkärien muistoksi. Korsun sisäänkäynnin vieressä on kaksi merimiinaa.

Sisälle astuttaessa tullaan ensin korsuun, jollaista käytettiin eturintaman takana miehistön lepotilana. Tunnelma on hyvin aito, vain täit puuttuvat. Esillä on lahjoituksina saatuja asepukuja ja kivääreitä. Erikoisin ase on venäläinen konepistooli, joka löytyi seinän sisään kätkettynä. Vitriinissä on nähtävä myös lentopommin sirpaleita. Venäläisten pommittaessa Mäntyluodon satamaa, sai Merikarvia myös osansa.

Korsutupa rakennettiin metsänhoidonneuvoja Lauri Rintamäen aloitteesta. Merikarvian sotaveteraanien perintö haluttiin säilyttää tuleville sukupolville. Työt tehtiin talkoilla ja rakennusmateriaalit saatiin lahjoituksina. Kokoustila mahdollistaa noin 70 hengen tilaisuuksien järjestämisen.

Huoneen seinille on kerätty mielenkiintoinen kokoelma sotaan liittyviä yksityiskohtia. Kokoustilan peräseinälle on ikuistettu 218:n sodassa kaatuneen merikarvialaismiehen nimet. Mahlamäen veljesten, Onnin, Heikin ja Voiton, kuvat ovat myös seinällä. Kaikki kolme veljestä kaatuivat sodassa. Vain yksi perheen pojista selvisi hengissä. Nähtävänä on myös eräs erikoisuus: Vapaussodan Rintamamiesten Liiton lippu.

Korsutupaa vastapäätä on Perinnehuone, entinen paloasema. Myös sen tiloihin on tallennettu sotaan liittyviä muistoja. Erikoisuutena on Merikarvialla asuneen Suomen pisimmän miehen Väinö Myllyrinteen näköisnukke.

KORSUTUPA

Osoite: Antintie 23, Merikarvia.

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

LUE MYÖS: Merikarvialla pitää tietysti olla Kalastusmuseo

LUE MYÖS: Merikarvian kotiseutumuseo oli alun perin lasitehtaan konttori

LUE MYÖS: Pyttymakasiini on harvinaisuus – se on alansa ainoa museo Suomessa

LUE MYÖS: Roslin-Kalliolan kirjailijakoti on säilynyt alkuperäisenä

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.