Kunnostettu Vanhakosken mylly ja sähkölaitos ovat vaatineet paljon työtunteja, mutta lopputulos on upea

KANTA-HÄME / LOPPI – Lopella Joentaan kylässä Isojoen varrella on nähtävänä Helena ja Osmo Törhösen vuosikymmeniä kestäneen harrastuksen ainutlaatuinen lopputulos. Vanhakosken mylly ja sen vieressä sijaitseva sähkölaitos on kunnostettu valtavan uurastuksen jälkeen.

Loppi on saanut uuden turistikohteen. Kyseessä ei ole pelkästään avioparin intohimosta säilyttää vanhaa, vaan myös erittäin mielenkiintoinen nähtävyys kenelle tahansa.

Paikalla on ollut myllytoimintaa jo useamman vuosisadan ajan. 1500-luvun myllyt ovat kadonneet maisemasta. Ainoastaan vanhoja kivijalkoja on säilynyt maastossa edellisistä myllyistä. Nykyinen osakeyhtiöperiaatteen mukaisesti toiminut Vanhakosken mylly valmistui vuonna 1918, sähkövoimalaitos vuotta myöhemmin.

Helena ja Osmo Törhönen päättivät, että ei ainakaan heidän aikanaan myllyperinne katkea, vaan ränsistymään päässyt mylly ja sähkölaitos rakennuksineen päätettiin kunnostaan. Jauhoja oli viimeksi jauhettu 1952. Sähkölaitos lopetti toimintansa 1960-luvulla.

Törhösen pariskunta muutti asumaan sähkölaitoksen johtajan asuntoon vuonna 1987, ensin vuokralle ja sen jälkeen he ostivat talon ja tontin.  Voimalaitoksen kaatuneet seinät ja murentunut betonilattia, myllyn lahonneet seinät ja lattiat olivat iso haaste.

Kunnostustyössä on käytetty hyväksi vanha materiaali. Tiilet on puhdistettu ja muurattu uudestaan. Rakennusmateriaalia on hankittu myös purkutaloista. Avustusten saamisen edellytyksenä on ollut, että käytetään vanhoja materiaaleja ja työtapoja.

Voimalaitoksen generaattorit ja laitteet olivat tallella, mutta ne oli viety varastoon. Ne haettiin sieltä takaisin alkuperäisille paikoilleen.

Sähköä riitti aikoinaan monille loppilaisille. Yöksi juoksutus lopetettiin ja sähköntuotanto lakkasi. Myöhemmin dieselmoottorin avulla turvattiin sähkönsaanti koko vuorokauden ajan.

Törhösen piha-alueella on myös pieni hirsiaitta. Sen sisällä oleva keittiöpiianhuone sijaitsi aikoinaan kylältä puretun hirsitalon vintillä. Nyt aitta on täynnä mielenkiintoisia esineitä, muun muassa Helenan äidin 1950-luvulla ompelema juhlamekko sekä Osmon isän sodassa käyttämä asetakki.

Rakennusten kunnostamiseen kuluneita tunteja tai euroja ei ole laskettu. Mahdollisimman paljon on käytetty vanhoja materiaaleja. Vanhojen tiiliä on puhdistettu ja hirsiä kuljetettu purettavista rakennuksista.

Tänne maaseudun rauhaan ei vieras eksy sattumalta. Perille johtava tie muuttuu aina vaan kapeammaksi. Kun Vanhakosken puusillan kohdalla alkaa kuulua kosken kohinaa, ollaan perillä. Museo on avoinna, kun isäntäväki on paikalla. Museoon ei ole pääsymaksua, mutta ainahan voi pienen rahallisen lahjoituksen voivat kiitokseksi jättää.

VANHAKOSKEN MYLLY JA SÄHKÖLAITOS

Osoite: Leppälahdentie 51, Loppi.

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

LUE MYÖS: Loppilaiset ovat ylpeitä Lukkarin Puustellista ja vanhasta kirkostaan

LUE MYÖS: Marskin Maja oli syntymäpäivälahja ylipäälliköllemme

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.