Tämä on näky, mihin jokaisen seuran ja joukkueen tulisi pyrkiä.
Innosta kiiluvat silmät. Pieni käsi valmiina heittämään läpyt esikuvansa kanssa. Nimmarin saaminen idoliltaan kruunaa pienen lapsen päivän. Tietysti, jos on saanut kunnian olla vielä pallopoikana, pallotyttönä tai lattianluuttujana, on pelipäivä ollut täydellinen.
Katsomossa oman seuran pelipaitaan pukeutuneen jälkipolven lukumäärä kertoo, missä seurassa oikeasti mennään.
Seuratoiminnan jatkuvuudessa realiteetit ovat yksinkertaiset. Perinteet siirtyvät isältä pojalle, äidiltä tyttärelle, sukupolvelta toiselle. Näin rakennetaan seurahistoriaa.
Suomessa on ollut ja tulee olemaan jatkossakin yhden tai kahden joukkueen seuroja. Yhteistä näille kaikille on, että jokainen niistä kuopataan ennemmin tai myöhemmin.
Rahalla, puhelinsoiton värväyksillä ja isoilla puheilla voi aina kasata joukkueen, jolla ylletään pudotuspeleihin. Mestaruuden voittaminen onkin jo haastavampaa. Eikä se mahdollinen mestaruuskaan ole jatkuvuuden tae. Jos ei ole läpyjonoa, joukkueen historia uhkaa jäädä lyhyeksi.
Otetaan positiivinen esimerkki Turun naapurista, monin verroin pienemmästä Kaarinasta.
Kaarinassa tiedetään, että seurahistoriaa ei pidemmän päälle kirjoiteta muista seuroista houkutelluilla pelaajilla ja vieläpä isolla taloudellisella riskillä. Sarjatasosta riippumatta seuratoiminnan jatkuvuuden kannalta kivijalka pitää olla kunnossa.
Kivijalka perustuu siihen, että seurassa on aito pelaajapolku juniorijoukkueista aikuisten edustusjoukkueeseen asti. Seuran ja joukkueen identiteettiä rakennetaan, kun oma juniori pelaa ensimmäisen ottelunsa kasvattajaseuransa edustusjoukkueessa.
Seuran nuorimmilla pitää olla omassa seurassaan esikuvia. Oman kylän pojilla tai tytöillä ei ehkä voiteta mestaruuksia, mutta se mahdollistaa seuran olemassaolon myös jatkossa.
Koripalloseura Ura Basketin miesten edustusjoukkue pelaa kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla. Seurassa on viisi aikuisjoukkuetta, kaksitoista poikajoukkuetta ja kahdeksan tyttöjoukkuetta. Kovia lukuja pikkukaupungin seuralle. Kaarinassa koripalloa on pelattu jo 1950-luvun lopulta lähtien ja pelataan vielä 50 vuoden kuluttuakin.
Mestaruuden voittaminen on aina urheilussa se, mikä koetaan usein ymmärrettävästi tärkeimmäksi.
Pikavoittoja voi metsästää rakentamalla vaikka koko joukkueen värväämällä valmiita pelaajia muista seuroista. Ja onhan se pelaajallekin houkutteleva vaihtoehto, jos siirtyy joukkueeseen, joka saattaisi voittaa mestaruuden.
Lajissa kuin lajissa, jatkossakin tulee seuroja, jotka nostavat hetkellisesti pelaajapalkkioiden tasoa. Yleensä nämä seurat myös hiipuvat nopeasti ja jopa katoavat kokonaan.
Vanha viisaus pätee urheilussakin. Kannettu vesi ei kaivossa pysy.
Talo nousee pystyyn rakentamalla ensi tukeva sokkeli, sen jälkeen muut. Urheiluseuroja, sählyseurat mukaan lukien, rakennettaan usein ylhäältä alaspäin, kun pitäisi tehdä juuri päinvastoin.
