Lastenkirjan Tirlittanin kirjoittaneen Oiva Paloheimon taiteilijakoti säilyi, mutta tuhoutui tulipalossa

PIRKANMAA / VESILAHTI – Muistatko lastenkirjan Tirlittan, koskettavan tarinan tyttölapsesta, jonka oli menettänyt vanhempansa? Tirlittan sekä Oiva Paloheimon (1910 – 1973) kirjoittama kirja Levoton lapsuus olivat molemmat aikoinaan koululaisten vakiolukemistoa.

Paloheimo kirjoitti myös runoja ja novelleja. Tirlittania lukuun ottamatta useimmat Paloheimon kirjoitukset ovat nykysukupolvelta jo unohtuneet.

Vesilahden seurakunta haluaa ylläpitää Oiva Paloheimon perintöä. Kirjailijan Vesilahden pappilan vieressä sijaitseva kotitalo on kunnostettu museota varten. Paloheimo asui perheineen Vesilahdella vuosina 1946-1952. Komea pappilarakennus valmistui vuonna 1871. Samalla pihapiiriin rakennettiin myös Paloheimon perheen käytössä ollut pirttiaittarakennus. Pirtin puolella on kaksi huonetta, keittiö ja eteinen.

Asunto oli alun perin tarkoitettu kirkkoherran apulaisen asunnoksi. Paloheimo muutti sodan jälkeen tyhjäksi jääneeseen taloon vaimonsa Sirkka-Liisan ja tyttären Leenan kanssa. Perheeseen syntyi täällä ollessa vielä kaksi lasta, Matti ja Titta. Paloheimon vaimo oli Vesilahden kirkkoherran Kalle Kahiluodon tytär.

Seurakunta kunnosti vuonna 2010 pitkään vain varastona olleen ja huonoon kuntoon päässeen piharakennuksen taiteilijakodiksi. Kotimuseon sisutus on palautettu Paloheimojen ajalle. Osa huonekaluista on alkuperäisiä, kuten keinutuoli. Osa on muualta tuotuja, mutta ovat samanlaisia kuin Paloheimoilla. Monet kotimuseon tauluista oli kodin seinällä jo Paloheimojen aikana.

Kolme kertaa naimissa ollut Oiva Paloheimo oli värikäs persoona. Jo hänen lapsuus oli erikoinen. Oivan syntyessä hänen äitinsä oli vasta 16-vuotias. Isän kuollessa Oiva oli 8-vuotias. Hän elikin suurimman osan lapsuudestaan sedän luona kasvattilapsena.

(Kohde tuhoutui tulipalossa)

OIVA PALOHEIMON TAITEILIJAKOTI

Osoite: Pappilantie 1, Vesilahti.

KARTTA

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

LUE MYÖS: Laukon kartano tunnetaan Suomen historiasta

LUE MYÖS: Narvan markkinat houkuttelee paikalle tuhansia ihmisiä

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.