Loimaan kotiseutumuseo sijaitsee komean kirkon vieressä

VARSINAIS-SUOMI / LOIMAA – Loimaa-Seura on hyvä esimerkki, mitä kotiseuturakkaat ihmiset ovat saaneet aikaan. Paikallinen manttaalikunta lahjoitti yhdistyksen käyttöön luonnonkivilohkareista rakennetun makasiinin 1950-luvulla. Sen suojiin päätettiin perustaa kotiseutumuseo.

Massiivinen vuonna 1855 valmistunut makasiini oli alun perin viljavarasto. Loimaan jyvävarasto on eräs Varsinais-Suomen suurimmista. Kaksikerroksisen rakennuksen seinät ovat liki 1,5 metriä paksut. Vain yläkerran päädyissä on pienet ikkunat. Rakennus seisoo kalliolla Kanta-Loimaan kirkonmäellä. Viljavarasto muuttui museoksi vuonna 1962.

Esinekeräys saatiin käyntiin lehti-ilmoituksen avulla. Myös oppilaat veivät koulusta tiedotteet kotiinsa. Loimaalaisen Lions Clubin avulla lahjoitetut esineet kerättiin talteen ja vietiin kivimakasiinin suojaan. Lahjoituksina saatujen esineiden määrä on suuri. Kokoelmaa on kartutettu senkin jälkeen. Nyt esineitä on noin 4500 kappaletta.

Esineet ovat esillä teemoittain.

Nähtävänä on vanha pirtti, leivintupa, suutarin verstas, pesutupa ja kirvesmiehen nurkkaus. Yläkerran vitriineihin on sijoitettu entisaikojen juhlapukuja. Leipäkortit, puukengät ja paperinarusta tehdyt miesten housut ja pusero kertovat pula-ajasta.

Onpa museoon saatu Hirvikosken vanha puhelinkeskuskin. Se muistuttaa ajasta, miten Sentraali-Santra välitti loimaalaisten puheluita.

Loimaaltakin lähdettiin Amerikkaan. Muistona näistä ajoista on komea matkalaukku. Kurkkaa sen sisäpuolelle ja hämmästy!

Pysyväisnäyttelyn ohella museolla on vaihtuvia teemoja. Aiheet ovat vaihdelleet hautauskutsuista olutkolpakoihin. Myös työnäytöksiä ja yhteislaulutilaisuuksia on järjestetty. Museon vieressä sijaitseva Kanta-Loimaan kirkon suunnitteli arkkitehti Charles Bassi. Carl Ludvig Engel teki myöhemmin julkisivuun muutoksia.

KOTISEUTUMUSEO

Osoite: Kanta-Loimaantie 13, Loimaa.

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

LUE MYÖS: Alpo Jaakolan patsaspuisto herättää ristiriitaisia tunteita

LUE MYÖS: Lieskiven pajamuseolla on pidetty kyläyhdistyksen järjestämät pajapäivät

LUE MYÖS: Suomen maatalousmuseo Sarka on valittu Vuoden museoksi

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.