Meijerimuseo kertoo, millaisia olivat entisaikojen pienet kylämeijerit

ETELÄ-KARJALA / PARIKKALA – Parikkalan kirkonkylällä voi peruttaa ajassa taaksepäin lähes pari vuosisataa. 1800-luvun alkuvuosikymmeninä rakennettua kirkkoa vastapäätä, tien toisella puolelta löytyy parikin kiinnostavaa historiallista kohdetta. Tai oikeastaan kolme, kun mukaan lasketaan vielä Parikkalan vanha pitäjäntupa, nykyinen kuntalaisten suosittu käsityötupa.

Varsinaisia museoita on lähes vierekkäin kaksin kappalein: meijerimuseo ja kotiseutumuseo. Vierailuun kannattaa yhdistää nämä molemmat etenkin, kun kumpaankaan ei ole pääsymaksua.

Meijerimuseo seisoo nyt ryhdikkäänä uudella paikallaan Parikkalan museoalueella. Rakennus on purettu ja kasattu useampaan kertaan. Parikkalan kirkolle se siirrettiin Särkisalmen Meijerisaaresta pois uuden asutuksen tieltä vuonna 2004. Sitä ennen meijerirakennus sijaitsi alun perin Simpeleen Pitkäjärvellä, mutta siirrettiin sieltä Simpeleen keskustaan kaupan varastoksi. Rakennuksen kulku nykyiselle paikalle on ollut siis moninainen.

Meijerimuseo kertoo, millaisia olivat entisaikojen pienet kylämeijerit ja miten ne palvelivat seudun maidontuottajia. Toiminta alkoi pienimuotoisena, mutta tuotannon kasvaessa, perustettiin maidontuottajien omistamia osuusmeijereitä.

Museon kolmeen huoneeseen on tallennettu voin valmistuksessa käytettyjä välineitä, kuten separaattoreita, kirnuja ja voipyttyjä. Maitohuoneessa on esillä voin tekoon tarvittavia muotteja. Muuripata oli tärkeä, koska meijeriin tuotu maito oli jäähdytetty ja ennen separointia se piti lämmittää uudestaan. Separoinnissa maidosta kuorittiin kerma, joka seuraavaksi kirnuissa valmistettiin voiksi.

1950-luvulle asti oli tyypillistä, että kylämeijerin hoitaja asui samassa rakennuksessa, missä teki töitä. Museon yksi huone on muutettu meijeristin asunnoksi. Sänky, vuodevaatteet ja meijeristin työvaatteet ovat alkuperäisiä.

Meijerimuseo on saanut mainettakin, sillä se on valittu Etelä-Karjalan vuoden museoksi.

MEIJERIMUSEO

Osoite: Kirkkokatu 6, Parikkala.

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

LUE MYÖS: Parikkalan kotiseutumuseo on entinen haudankaivajan koti

LUE MYÖS: Honkakylän kauppamuseossa viimeiset omistajat jättivät kaiken paikoilleen

LUE MYÖS: Patsaspuisto jakaa mielipiteitä – se on tarkoituskin

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.