Viime kaudella pyttyä nostettiin Loimaalla.
Suomen miesten lentopallojoukkue voitti EM-kisoissa pronssia. Näin hyvä menestyminen ei pitäisi olla tilastojen valossa edes mahdollista. Lentopallo on kansainvälisesti iso laji, mutta Suomessa perinteinen laji on jäänyt muiden palloilulajien jalkoihin.
Kun 10-vuotiaista pojista jalkapalloa harrastaa kolmasosa ikäryhmästä, on vastaava luku lentopallossa vaatimaton, 0,4 prosenttia. Keskimäärin Suomessa on nuorissa vain alle 150 lentopallopelaajaa syntymävuotta kohden. Määrä on todella pieni.
Erikoista on myös se, kun muista palloilulajeista poiketen lentopalloa harrastavat naiset ja tytöt selvästi enemmän kuin miehet ja pojat. Nais- ja tyttöpelaajia on kaksi kertaa enemmän kuin miehiä ja poikia.
Silti miesten maajoukkueen kansainvälinen menestys on ollut parempi kuin naisilla.
Suomen miesten lentopallon maajoukkueen poikkeukselliselle menestymiselle on esitetty useita erilaisia vaihtoehtoja. Kysytään selitystä lajikonkarilta, Jukka Rajakankaalta, joka on seurannut kotimaista lentopalloa aitiopaikalta vuosikymmenien ajan.
Miksi lentopallon miesten maajoukkue on menestynyt, vaikka lajin harrastajamäärät ovat Suomessa pieniä?
– Uskon että nyt on vastaavaa jollei jopa lahjakkaampi ikäluokka kuin Puolan MM2014-joukkue. Valmennusjärjestelmä keskuksineen ja seuroineen on ollut kuitenkin samat viimeiset vuosikymmenet.
Muualla kuin Suomessa maajoukkueen kannattajaryhmät ovat pieniä verrattuna seurajoukkueiden kannattajaryhmiin. Meillä jalkapallo- kori- ja lentopallon maaotteluissa katsomot ovat pullistelleet, mutta seurajoukkueiden otteluissa on vaatimaton määrä katsojia.
Lentopallon EM-pronssi on iso saavutus suomalaiselle lentopallolle. On elätetty toiveita, että maajoukkueen menestys antaisi myös potkua kotimaan lentopallon Mestaruusliigalle.
Onko lentopallon suosion ja seurajoukkueiden yleisömäärän kasvattaminen maajoukkueen menestymisen ansiosta edes mahdollista?
– On ehdottomasti, mutta työ on tehtävä liigaseurojen toimesta, koska lentopallolta puuttuu NBA, NHL, Valioliiga eli kansainvälisesti isot ja näkyvät liigat. Maajoukkuepelaajat pelaavat hyvissä liigoissa ympäri Eurooppaa, jopa Japanissa, mutta ne eivät näy Suomen mediassa.
Esimerkiksi koripallossa ja jalkapallossa maajoukkueet muodostuvat nykyisin vain niistä pelaajista, jotka pelaavat ulkomaiden seuroissa. Vielä muutamia vuosia sitten lentopallon maajoukkueessa oli useita pelaajia Suomen pääsarjasta eli Mestaruusliigasta. Ei enää.
Onko Mestaruusliigan taso heikentynyt, kun maajoukkuetason pelaajat pelaavat muualla kuin Suomessa?
– Suunta sama kuin kaikissa palloilulajeissa eli kotimaiset kärkipelaajat lähtevät isompiin liigoihin, mutta vastaavasti hyviä ulkomaisia on tulossa koko ajan tilalle.
Syntyvyyden lasku ja maaltamuutto ovat tosiasioita. Jokainen lajiliitto joutuu pohtimaan niiden seurauksien vaikutuksia. Isot kaupungit pärjäävät paremmin. Maahanmuutto Suomeen avittaa jalkapalloa ja koripalloa, mutta joukkuelajeista jääkiekko ja salibandy eivät saa täydennystä maahanmuuttajien lapsista.
Mikä tilanne on lentopallossa?
– En osaa sanoa tarkalleen, mutta uskoisin samansuuntaista olevan kuin jääkiekossa ja salibandyssa.
TUTO Volley ilmoitti kaksi viikkoa ennen sarjakauden alkamista luovuttavansa. Vuonna 2018 alkaneen turkulaisseuran toiminta päättyi. Keskimäärin viime vuosina yksi joukkue per vuosi on luopunut sarjapaikastaan Mestaruusliigasta. Ensi kausi pelataan enää kahdeksalla joukkueella. Runkosarjan jälkeen kaikki joukkueet pääsevät pudotuspeleihin.
Miltä tehty ratkaisu kuulostaa?
– Tässä tilanteessa oikea ratkaisu. Sijoituksilla on edelleen iso merkitys pudotuspelejä ajatellen.
Millaisena näet Mestaruusliigan tulevaisuuden ja mitkä ovat sarjan suurimmat uhat?
– Sama kuin kaikessa liigatoiminnassa. Pitää selkeästi ymmärtää, miten mennä eteenpäin ja tehdä asioita. Tekemistä vajaat strategiat eivät tahdo auttaa.

