VARSINAIS-SUOMI / KOSKI TL – Talon isäntä on ilmiselvästi sammunut tuvan sängylle. Syynä lienee tyhjiin juotu viinapullo. Lattialla lojuu isännän sylkikuppikin. Saappaat on sentään ehditty ottaa jalasta pois. Huumoriakaan ei ole unohdettu Eila ja Aarno Ojalan kotimuseossa.
Kosken Iso-Sorvaton kylässä on nähtävä yhden pariskunnan elämäntyö. Melkein Härkätien varrella sijaitseva museo kertoo elävästi eletystä elämästä. Eila ja Aarno ovat keränneet mittavan kokoelman nostalgiaa itsensä ja muidenkin iloksi. Ojalan kokoelma on nähtävänä, kunhan ensin ottaa yhteyttä pariskuntaan.
Kotimuseo sijaitsee vanhassa kestikievarissa. Härkätien varsilla oli tasaisin välein majapaikkoja. Ne tarjoavat kulkijoille lepopaikan ja tarvittaessa kyydityksen seuraavaan kestikievariin. Talossa piti olla tilat nukkumista varten. Sorvaston kestikievari palveli Someron suunnasta tulleita matkailijoita. Nyt kestikievarista ei ole muistona kuin rakennuksen huoneiden sijoitus. Alkuperäinen huonejärjestys on yhä nähtävänä. Keittiö oli pieni, mutta riittävän suuri palvelemaan kulkijoita.
Kestikievarin jälkeen rakennuksessa palveli vuosien ajan sekatavarakauppa. Osa koskelaisista muistaa sen vielä hyvin. Lopulta vuosisatojen ajan Kärrin suvulla olleen rakennuksen peri Eila Ojala. Miehensä kanssa he kunnostivat sen kesäasunnoksi ja keräsivät samalla mittavan kokoelman vanhoja esineitä.
Vapaa-ajan ongelmia ei ilmeisesti ole ollut, siksi monipuoliseksi Ojalan pariskunnan kokoelma vuosien aikana paisui. Joukossa on todellisia harvinaisuuksia, kuten lähes parisataa vuotta vanha Raamattu.
Ojalan kotimuseon piha-alue on luhtiaittoineen ja vinttikaivoineen erittäin viehättävä. Kosken Kohaus, heinäkuun viimeisenä viikonloppuna, on perinteinen koskelainen kesätapahtuma. Se kokoaa runsain joukoin kuntalaisia yhteen. Silloin myös Ojalan kotimuseo on ollut avoinna yleisölle.
OJALAN KOTIMUSEO
Osoite: Vesalantie 2, Koski TL.
LUE MYÖS: Huovintie oli keskiajalla Hämeen Härkätien ohella Suomen tärkeimpiä maanteitä
LUE MYÖS: Hyhkon kotimuseon ainutlaatuisuus perustuu alkuperäisyyteen
LUE MYÖS: Kuvanveistäjä Yrjö Liipolan muisto elää vahvasti Turun läänin Koskella