Paavo Nurmi Marathon vaatii suuret ennakkovalmistelut

– Odota hetki, vastaan ensin puheluun!

Paavo Nurmi Marathonin tuottaja Kari Ahosen puhelin soi lähes tauotta. H-hetki lähestyy. Elokuun Turun kiireisin mies huolehtii etukäteen lukemattomista suurtapahtuman yksityiskohdista. Kaiken pitää olla valmiina, kun ensimmäiset juoksijat lähtevät matkaan.

Nyt Ahonen on valvomassa, miten maratonreitille Turun katuihin maalataan maalauskonetta työntäen sinistä viivaa. Se on maratonien yleisin merkkausväri.

– Valkoinen ja keltainen on varattu teiden perusmerkintöihin. Viivaa kertyy yhteensä yli 30 kilometriä. Ruisrock-kävijätkin ovat tyytyväisiä, kun reitti festivaalialueelle on valmiiksi merkitty, toteaa Ahonen.

Paavo Nurmi Marathon on järjestetty jo vuodesta 1992 alkaen. Turun Urheiluliitto on tapahtuman toimeksiantaja. Käytännönjärjestelyistä vastaa Event Consulting Turku Oy, Jari Salosen aikoinaan perustama yritys. Ahonenkin on ollut tapahtuman tuotantovastuussa jo vuosien ajan. Kokemuksesta on hyötyä, mutta joka kerta pitää varautua muutoksiin.

– Bussireitit vaihtuvat kaupungilla tehtävien rakennustöiden mukaan. Esimerkiksi nyt on Linnankadulla paljon töitä työn alla. Hyvissä ajoin esittelen suunnitelmat Liikennelaitokselle.

Ison massatapahtuman järjestäminen keskellä Turkua vaatii paljon etukäteissuunnittelua. Yhteistyötä tulee tehdä Liikennelaitoksen ohella muun muassa Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen, Lounais-Suomen poliisin ja Turun Vesihuollon kanssa. Turun kaupunki on tapahtuman tärkeä yhteistyökumppani.

– Yhteistyö kaupungin kanssa sujuu erittäin hyvin. Sinisiä viivojakaan tuskin saa maalata Helsingissä. Turku on kesätapahtumien kaupunki. Yli 60 prosenttia juoksutapahtuman osallistujista saapuu normaalisti Turun alueen ulkopuolelta. Vuonna 2019 maratonille ilmoittautui 250 ulkomaalaista yli 40 maasta, muun muassa Kiinasta, Yhdysvalloista, Espanjasta ja Italiasta. Eivät he tule Turkuun vain yhtä juoksua varten. Hotellit täyttyvät kiitettävästi.

Ihan yksin ei päävastuunkantaja Ahonenkaan joudu tekemään järjestelyjä.

– Kisaorganisaatio muodostuu noin kymmenen hengen johtoryhmästä, jossa jokaisella on omat vastuualueensa. Lisäksi meillä on 30-40 hengen järjestelytoimikunta, jossa vastuut on pilkottu vielä pienempiin osiin.

Ja vastuutehtäviä riittää. Jonkun pitää tilata kymmeniä tuhansia juomamukeja, tuhansia litroja urheilujuomaa, tuhansia banaaneja ja suolakurkkuja, yli 3 000 T-paitaa, 3 000 mitalia jne.

Suomessa järjestetään vuosittain yli 600 juoksutapahtumaa. Paavo Nurmi Marathon on ollut yksi suurimmista juoksutapahtumista. Turun yhtenä isona etuna on itse juostava reitti.

– Tarjolla on maailman kaunein maratonreitti. Lähtö on Aurajoen rannasta. Matka etenee jokirannan ja Tuomiokirkon maisemissa Ruissalon kansanpuistoon. Sieltä palataan takaisin suuren yleisön keskelle jokirantaan. Lopuksi pääsee pulahtamaan Samppalinnan maauimalaan.

Paavo Nurmi Marathon on tapahtuma, joka tarjotaan hyvin erilaisille kohderyhmille. Kaikki pitää ottaa huomioon.

– Kymmenen prosenttia maratoniin osallistujista juoksee aivan tosissaan kilpailemalla sijoituksista. Suurimmalle osalle tapahtuma on elämyksellinen. Tavoite on, että jokainen voittaa – jos ei muuta, niin itsensä.

Vaikka ammattilaiset huolehtivat juoksutapahtuman tuottamisesta, tarvitaan myös lukematon määrä vapaaehtoisia talkootyöläisiä. Siinä Turun Urheiluliiton panos on korvaamaton.

– Turkulaisten tapahtumien vahvuus on hyvä järjestelyorganisaatio. Maratonin toteuttamisessa tarvitaan noin 500 toimitsijaa. Pelkästään liikenteenohjaajia tarvitaan noin 100 henkilöä.

Talkootyöhön liittyy myös suurten tapahtumien tulevaisuudenuhka.

– Paavo Nurmi on tunnettu brändi. Se ei kuole koskaan. Juokseminenkaan ei tule vähentymään. Päinvastoin, sillä ihmisten hyvinvoinnin merkitys kasvaa. Nyky-yhteiskunnassa vapaaehtoistoiminnan merkitys on kuitenkin pienentynyt. Se tulee olemaan pitkässä juoksussa haaste. Riittääkö talkootyöläisiä etenkin, jos on paljon tapahtumia. Turun Urheiluliiton yleisurheilujaostolla on yli kaksikymmentä tapahtumaa vuodessa.

Jos kaikki menee suunnitellusti tapahtumapäivänä, Ahosen ei tarvitse tehdä mitään. Todellisuudessa seuraavan vuoden juoksutapahtuman suunnittelu alkaa jo saman tien.

– Tavoite on, että jokainen saa onnistuneen juoksukokemuksen. Hyvä tapahtuma poikii jatkoa myös seuraavalle vuodelle. Laadukas tapahtuma markkinoi aina uutta tapahtumaa. Ensi vuoden ilmoittautuminen avataan jo tämän vuoden kisan aikana.

Täysmaratonin lähdössä on aina säpinää.
Hyvissä ajoin ennen Paavo Nurmi Marathonin alkua juostava reitti merkitään sinisellä värillä. Pituutta väriviivalle tulee yli 30 kilometriä. Juoksutapahtuman tuottaja Kari Ahonen on tyytyväinen Janika Rontin työhön.

ETUSIVU

Yhteistyössä

Jälkipeli kurkistaa kulissien taakse.
Nostaa esiin urheilun arjen sankareita ja mielenkiintoisia tarinoita, jotka harvemmin saavat julkisuutta. Yli lajirajojen. Herkullisimmatkaan tarinat eivät katoa, vaan löytyvät Jälkipeli-sivuilta. Kerro oma ehdotuksesi, niin Jälkipeli tulee paikalle!