Passari Tomi Saarinen, eräs Loimun viime kauden onnistujista, siirtyy Bundesliigaan

Raision suunnalta kuuluu isoja uutisia! Loimun passari Tomi Saarinen siirtyy Bundesliigaan! Ura jatkuu Saksan pääsarjassa.

Iso kiitos Loimulle siitä mahdollisuudesta mikä aikoinaan tarjottiin nuorelle pojalle. Kahdeksan kautta Loimussa on kasvattanut paljon. Nyt ollaan siinä pisteessä, että uudet haasteet odottavat. Todella iso kiitos koko Loimun yhteisölle (Tomi Saarinen).

Loimun julkaiseman koko tiedotteen voit lukea täältä.

Jälkipeli sai tutustua tähän miellyttävään ”nuorukaiseen” syksyllä 2022. Sen jälkeen alkoivat lisääntyä puheet maajoukkueesta ja jopa mahdollisesta siirrosta ulkomaille. Nopeasti molemmat tavoitteet ovatkin toteutuneet!

Palataan siis toviksi ajassa taaksepäin….

Kaksitoista voitettua erää ja vain yksi hävitty. Se tarkoittaa Raision Loimulle Mestaruusliigan sarjataulukossa piikkipaikkaa. Viime vuosina vaatimattomasti menestynyt Loimu on kääntänyt kurssinsa. Merkki paremmasta oli nähtävissä jo viime kaudella, kun joukkue ylsi pudotuspeleihin – kiitos tasokkaiden ulkomaalaisvahvistusten.

Nyt suurimman vastuun menestyksestä ovat kantaneet seuran omat kasvatit. Kahdeksan seuran omissa junioreissa pelannutta pelaajaa aikuisten edustusjoukkueessa on määrä, mihin muut joukkueet lentopallon pääsarjassa eivät yllä lähellekään.

Loimu on jo aikaisemmin ylpeilyt omilla kasvateillaan, vaikka heidän roolinsa on jäänyt pieneksi. Nyt on toisin. Joukkueen nuoriso-osasto on saanut näkyvyyttä lehtiotsikoissa. Eräs näistä ”nuorista” on joukkueen kapteeni ja passari 23-vuotias Tomi Saarinen.

Miten on, joko alkaa ärsyttää, kun sinun, Eetu Mäen, Sebastian Pozo Hernandezin, Kulmalan veljesten Aatun ja Eetun ja Väinö Rahkon kohdalla mainitaan aina ”nuoret tulevaisuuden lupaukset”?

– Parin vuoden päästä minun pitäisi olla parhaassa pelimiehen iässä, tosin passarit ovat parhaimmillaan vasta 30-vuotiaina, joskus vasta sen jälkeen. Eli minun kohdalla voidaan puhua nuoresta passarista, mutta ei ehkä enää nuoresta lupauksesta. Pituuskasvukin on päättynyt ja motoriset kipuilut ovat tässä iässä ohi.

Tosiasia on, että Loimu on onnistunut rakentamaan joukkueen rungon jo pidempään omista pelaajistaan. Useinhan lupaava nuori haluaa kokeilla siipiään kovemmissa joukkueissa, vaikkakin pienemmässä roolissa. Moni lahjakas pelaaja suuntaa Kuortaneen Lentopalloliiton valmennuskeskukseen.

Mikä on saanut sinut sitoutumaan omaan seuraan jo vuosien ajan?

– Pääsin mukaan liigarinkiin 16-vuotiaana eikä ollut parempaa paikkaa nuorelle kuin päästä aikuisten kanssa harjoittelemaan. Koin saavani parempaa treeniä Loimussa kuin esimerkiksi lähtemällä Kuortaneelle. Lisäksi Kuortaneen vahvasti lentopallopainotteinen ilmapiiri ei kiehtonut minua. Niinpä junnumaajoukkue on jäänyt osaltani kokematta.

Tosiasia on myös, että kesän aikana on tapahtunut jotain ratkaisevaa. Nuorista eniten peliaikaa saaneet ovat ottaneet kehityksessä isoja askeleita eteenpäin. Näin on käynyt muillekin vähemmän peliaikaa saaneille Loimun kasvateille. Kärkipelaajien syötöt ovat entistä kovempia ja tarkempia. Saarisen passatessa Mäki nousee korkeuksiin. Lisäksi Loimun pitkien pelaajien torjunta on ollut Mestaruusliigan eliittiä.

Mitä kesällä on tehty, jotta tämä kaikki on nyt mahdollista?

– Ei mitään erityistä, samalla reseptillä olemme menneet eteenpäin. Eli mitään mullistavaa emme ole kehittäneet. Töitä on vaan tehty ihan pirusti. Vuosi on tullut lisää kokemusta ja viime vuoden pudotuspelitkin kasvattivat joukkueen itseluottamusta. Valmentajavaihdon myötä pelaamme nykyisin enemmän pelaajien näköistä peliä. Kun valmentaja Mika Rantasella ei ole apuria, pelaajat ovat ottaneet isompaa vastuuta.

Passarit eivät ole yleensä joukkueen pisimpiä. Pituutensa (196 cm) ja ponnistusvoimansa ansiosta Saarinen ulottuu yli metrin verkon yläpuolelle.

Kuinka paljon koet passarina hyötyväsi ulottuvuudestasi?

– Se on äärimmäisen iso etu, mikä vaikeuttaa paljon vastustajan keskitorjujan pelaamista. Se helpottaa myös oman joukkueeni vastaanottoa, kun pystyn operoimaan verkon päällä.

Lauantaina (22.10.) pelataan kauden toinen paikallisottelu TUTO Volleyta vastaan. Kotimaan lentopallossa piirit ovat pienet ja pelaajat vaihtuvat usein joukkueesta toiseen. Niinpä pelaajat ja valmentajat tuntevat toisensa henkilökohtaisesti. Verkon toisella puolella voi olla pelaajan paras kaveri.

Minkälaisia ajatuksia on mielessäsi, kun kohtaat toistamiseen tällä kaudella tutun joukkueen TUTO Volleyn tuttuine pelaajineen?

Kyseessä on kuitenkin taistelu, ei pelkästään sarjapisteistä, vaan myös Turun alueen paikallisherruudesta.

– Ottelusta ei tule ylimääräisiä paineita, mutta hienoa, kun sielläkin on hyviä kavereita vastassa. Siitä tulee aina oma viehätys ja lataus peliin.

Miten oma lentopalloharrastuksesi alkoi?

– Harrastin myös jalkapalloa lähes aikuisikään asti. Sitten kun tuli päällekkäisyyksiä, valitsin lentopallon. Laji tuntui mukavammalta, etenkin kun pääsin mukaan Loimun edustusjoukkueeseen. Myös äitini on pelannut lentopalloa lähes liigatasolla. Isänikin pelaa lentopalloa harrastusmielessä, vaikka onkin enemmän pesäpallomiehiä.

Mikä on ollut toistaiseksi urasi hienoin hetki?

– Se oli tekstiviesti, jonka lähetti Loimun kapteeni Ossi Rumpunen. Hän pyysi minua ensimmäistä kertaa liigatreeneihin. Se oli mullistava hetki. Vuonna 2015 pelasin 16-vuotiaana ensimmäisen liigapelini vieraissa Vammalaa vastaan.

Mikä on ollut kovin pettymys?

– Pudotuspeleissä vastassa oli kauden tuleva hopeajoukkue Etta. Olin koko edeltävän viikon valmistautunut olemaan passarina. Olimme matkalla junassa kohti Oulua ja ensimmäistä pudotuspeliä. Valmentaja kertoi vasta junamatkalla, että en olekaan aloittava passari.

Mitä harva ihminen tietää sinusta?

– Olen kesäisin jokiravintola Nooassa kokkina. Saan samalla nauttia vierasvenesataman tunnelmasta. Moni taitaa kyllä tietää kesätyöpaikkani, mutta harva tietää, että olen harrastanut pesäpalloa. Isäni tietysti vei minut kokeilemaan lajia.

Mikä on tavoitteesi lentopallossa?

– Tavoite on vakiinnuttaa liigassa hyvän passarin asema. Olen huono asettamaan itselleni isoja tavoitteita, vaan menen askel kerrallaan eteenpäin.

Loimun monivuotinen toiminnanjohtaja Jani Nieminen on kaiken kokenut, viimeksi olemalla jopa ottelun selostaja Ruudulle.

Loimu on sarjakärjessä, mutta joukkueesi ei ole vielä kohdannut sarjan kovempia joukkueita.

– Sarjataulukko näyttää nyt hyvältä, mutta totta, suurimmat mestarisuosikit ovat vielä kohtaamatta. Tällä kaudella sarja näyttää oikeasti hyvin tasaiselta. VaLePan jälkeen on todella tasaista. Meillä on vasta yksi hävitty erä ja se on vähän. Se on merkki tasaisesta suorittamisesta. Loimulla on nyt ikäluokka, joka haluaa tehdä kovasti töitä kehittyäkseen. Onhan heitä kosiskeltu muuallekin, mutta ovat halunneet pysyä Loimussa.

Millaisen tulevaisuuden näet Tomi Saarisella olevan edessä?

– Saarinen ponnistaa selvästi korkeammalle kuin viime kaudella. Passari on usein heikoin torjunnassa, mutta Tomin kohdalla näin ei ole. On tosi ilmava kaveri. Hänen kohdallaan voi myös lopettaa puhe ”nuoresta lahjakkuudesta”. Jos Saarisen kehitys jatkuu samalaisena, olisi ihme, jos hän ei olisi jatkossa maajoukkueessa.

Onko tässä Loimun salaisuus? Passari Saarisella on käytössään useita eri vaihtoehtoja vai onko kyse hämäyksestä.
Raision Loimun torjunta ollut alkukaudessa laadukasta.

ETUSIVU

Yhteistyössä

Jälkipeli kurkistaa kulissien taakse.
Nostaa esiin urheilun arjen sankareita ja mielenkiintoisia tarinoita, jotka harvemmin saavat julkisuutta. Yli lajirajojen. Herkullisimmatkaan tarinat eivät katoa, vaan löytyvät Jälkipeli-sivuilta. Kerro oma ehdotuksesi, niin Jälkipeli tulee paikalle!