Rintamamuseon paikalla käytiin taisteluita jatkosodan aikana

UUSIMAA / LAPPOHJA / HANKO – Hankoniemellä Hankoon johtavalla tiellä tienvarressa näkyy tykkejä ja panssarivaunu. Noin parikymmentä kilometriä ennen Hankoa Lappohjassa on Rintamamuseo. Sen sijainti ei ole sattumaa. Samalla paikalla käytiin taisteluita jatkosodan aikana. Rintamamuseo on perustettu 1981 Karjaan sotaveteraanien aloitteesta.

Moskovan rauha vuonna 1940 merkitsi sekä talvisodan loppumista, mutta myös Hangon alueen luovuttamista venäläisille. Alue piti tyhjentää muutamassa päivässä. Tilalle venäläiset rakensivat meri- ja ilmavoimien tukikohdan. Suomalaiset pelkäsivät neuvostojoukkojen hyökkäystä Hangon kautta Helsinkiin. Hankoniemen poikki rakennettiin vahva puolustuslinja. Hyökkäystä ei koskaan tullut.

Saksalaiset valtasivat Viron, minkä johdosta Neuvostoliitto joutui vetäytymään Hangosta. Joukkojen evakuointi tapahtui meritse. Viimeiset venäläiset poistuivat Hangosta joulukuun alussa 1941. Suomalaiset valtasivat Hangon takaisin. Lähes koko Hangon keskusta oli tuhottu ja maasto miinoitettu.

Ylipäällikkömme Mannerheim otti vastaan ohimarssin joulukuun neljäs päivä sakeassa lumipyryssä. Samalla paikalla on nyt muistokivi. Perille löytää, kun seuraa Hankoon johtavalta tieltä tienvarsiopasteita.

Hankoniemen maastossa on yhä jäljellä ampumahautoja ja sodanaikaisia linnoitusten jäännöksiä. Hangon rintaman erikoisuus oli suuri ruotsalaisten vapaaehtoisen sotilaiden määrä. Tienvarressa näkyy useita kivisiä panssarivaunuesteitä. Yksi vanhoista korsuista, Kultainen Rauha on kunnostettu alkuperäiseen kuntoon.

Rintamamuseossa on nähtävänä suomalaisten, ruotsalaisten ja venäläisten sotilaiden varusteita. Pihamaalle on sijoitettu muun muassa venäläinen tankki ja panssaritorjuntatykki. Rintamamuseo on avoinna vain kesällä.

RINTAMAMUSEO

Osoite: Hankoniementie, Lappohja (Hanko).

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.