Runkosarjan viimeinen ottelu TPS-KooKoo – ”Pelataan koko seuran tulevaisuudesta ja uskottavuudesta”

Osa kannattajista on jo luovuttanut, osa ei.

Turkulaisseuralla on edessään, ei kauden tärkein ottelu, vaan tämän vuosikymmenen tärkein ottelu. Kyseessä on pakkovoitto, eikä sekään mahdollisesti enää riitä. Jääminen pudotuspelien ulkopuolelle olisi suurseuralle sekä urheilullinen että taloudellinen katastrofi.

Asetelma tiistain ratkaisevaan otteluun on viime vuosina kääntynyt päälaelleen. Kouvolan ylpeys KooKoo on sarjataulukon yläpäässä, sarjakakkonen. TPS vastaavasti kuuluu sarjan alisuorittajiin. Eikä siitä ole vielä kulunut montaakaan vuotta, kun Turustakin lähdettiin hakemaan peliaikaa Kymenlaaksosta.  Nyt roolit ovat vaihtuneet.

KooKoo on pieni maalaisseura. Alueen taloudelliset resurssit ovat vain murto-osa siitä, mitä pääkaupunkiseutu tai jopa Turun alue tarjoaa. KooKoo joutuu operoimaan pienellä talousalueella. Liigapaikkakunnista Lahti on vain 65 kilometrin päässä ja Lappeenrantaakin on matkaa alle 100 kilometriä.

Sakari Välimaa.

Kouvolassa jääkiekko on joutunut vuosien varrella keräämään sponsorieuroja ahtaassa raossa pesäpallon ja koripallon puristuksessa. Metsäteollisuuden hiipuminen Kymenlaaksossa on entisestään vaikeuttanut urheiluseurojen varainhankintaa.

Kun Artukaisissa on kärvistelty vuosien ajan miljoonatappioissa, on Kouvolassa tehty vuodesta toiseen lähes aina positiivinen tulos – ilman paikallisten miljonäärien rahallista tukea.

KooKoon turkulaislähtöinen toimitusjohtaja Sakari Välimaa on tällä hetkellä pitkäaikaisin seurapomo. Mestis-seura KooKoon organisaatiossa avautui toiminnanjohtajan paikka kesällä 2011. Liigassakin on pelattu jo vuosia. Välimaa oli aikoinaan hyvässä opissa, TPS:n markkinointipäällikkö Rauno Sjöroosin nelivuotisessa korkeakoulussa. ”Rane” on paras äijä, jonka tunnen lätkämaailmasta, on KooKoon nykyinen toimitusjohtaja todennut.

Turun Sanomat haastatteli ennen isoa ottelua tunnettuja turkulaisia kiekkopersoonia, joiden pelipaitakin on nostettu Turkuhallin orsille. Lehti uteli entisaikojen pelimiesten ajatuksia tulevasta ottelusta ja TPS:n kaudesta. Nostetaan seuraavaksi todellisten asiantuntijoiden muutamia mielenkiintoisia kommentteja.

”Tiistaina ei pelata vain tämän kauden pleijaripaikasta, vaan samalla koko seuran tulevaisuudesta ja uskottavuudesta. Voitolla voidaan nyt näennäisesti pelastaa koko kausi, mutta ei kausi todellisuudessa enää ole mitenkään pelastettavissa.

Poikien on pakko vain yrittää keskittyä ja pelata ammattiylpeytensä puolesta. Toivotaan, että jännitys ei mene yli. Pelaajien puolesta toivon parasta – mutta pelkään pahinta.”

(Timo Nummelin)

 

 

”Tiistain haaste on kovimmasta päästä, se on selvä. Sitä joukkueen on nyt kuitenkin turha miettiä. Pelaajien pitää ymmärtää, että voima on kopissa. Mistään muualta sitä ei saa, eikä kannata edes hakea. Nyt tarvitaan helvetinmoista sitoutumista logolle ja joukkueelle. Ylilyöntejä ei saa nyt tulla. Sellaisia kuin Lauridsenin törkeä taklaus viime ottelussa.”

(Hannu Virta)

 

 

 

”Nyt pitää jokaisen pelaajan pelata vain toisilleen, saada kaveri onnistumaan ja sulkea korvat kaikelta muulta. Ajatella vain, että yksi peli pitää voittaa, viimeinen erä pitää voittaa. Helppoa siitä ei tule. TPS:lla on ollut kokonaisvaltaisessa pelaamisessaan erilaisia ongelmia koko kauden. Ihan totta puhuen, TPS:lle voisi tehdä hyvää jäädä ulos pudotuspeleistä. Totaalinen pohjakosketus voisi olla se herätys, mitä seura kaipaa.”

(Rauli Tammelin)

 

 

 

”Kun näin Lauridsenin taklauksen viime pelissä, ensimmäinen ajatus oli, että ei jumalauta, nyt jätkä suoraan takaisin Tanskaan. En ole aikoihin nähnyt mitään yhtä törkeätä.”

ETUSIVU

Yhteistyössä

Jälkipeli kurkistaa kulissien taakse.
Nostaa esiin urheilun arjen sankareita ja mielenkiintoisia tarinoita, jotka harvemmin saavat julkisuutta. Yli lajirajojen. Herkullisimmatkaan tarinat eivät katoa, vaan löytyvät Jälkipeli-sivuilta. Kerro oma ehdotuksesi, niin Jälkipeli tulee paikalle!