Kannattamisen kulttuuri opitaan jo lapsena. Lähtökohdat ovat haasteellisemmat, jos sattuu olemaan kannattajakatsomossa, missä lähinnä haukutaan V-sanoilla höystettynä omia pelaajia.
Vaasan Sport pelasi Liigassa katastrofikauden. Sarjajumbon tilastoihin ikuistettiin liki neljäkymmentä tappiota. Tyhjennysmyynti aloitettiin jo joulukuussa. Useita pelaajia kaupattiin. Joukkue pelasi kauden viimeisen ottelunsa parinkymmenen tappio-ottelun päätteeksi.
Katastrofikauden lopuksi Vaasassa koettiin ottelun päätyttyä hätkähdyttävä hetki, jonka siniviivalla seisseet puna-asuisen kotijoukkueen pelaajat muistavat loppuelämänsä. Joukkueen runsaslukuinen kannattajajoukko osoitti suurta suosiota omille pelaajilleen!
Se oli hetki, joka voisi olla opiksi muuallakin, sillä Suomessa kannattamiskulttuurin rakentaminen on toisinaan sietämättömän vaikeaa.
Vastaavasti Turussa koettiin samanaikaisesti toisenlainen hetki. Ottelun päätyttyä pelaajat ehtivät jo kääntyä kohti kannattajakatsomoa, mutta päättivätkin mennä pettyneinä buuausten, haistattelujen ja keskisormien saattelemana suoraan kopin puolelle.
– Hävetkää! Saatana! Sysipaska joukkue!
Ilman kannattajia ei olisi urheiluakaan. Esimerkiksi seuratasolla jokaisella liigatason jalkapallo- ja kiekkojoukkueella on omat kannattajaryhmänsä. Myös monilla alemman sarjatason joukkueilla on organisoitua kannatustoimintaa. Silti Suomessa aktiivinen kannatuskulttuuri on varsin nuorta. Ensimmäiset viralliset kannatusyhdistykset perustettiin vasta 1990-luvun lopulla.
Suomen Maajoukkueen Kannattajat (SMJK) on yhdistys, joka on ollut jo vuosien ajan kotimaisen kannatuskulttuurin soihdunkantaja. Toiminta on todistanut, että suomalaiset eivät ehkä olekaan enää maailman hiljaisin urheilukansa. Suomessa toiminta on poikkeuksellista, sillä muualla maajoukkueen kannattajaryhmät ovat pieniä verrattuna seurajoukkueiden kannattajaryhmiin.
Seuratasolla suomalaiset ovat usein ”gloryhuntereita”. Television välityksellä näkee nykyään Euroopan huippujoukkueiden otteluita. On helpompi kannattaa esimerkiksi FC Barcelonaa, kun tietää joukkueen todennäköisesti menestyvän.
SMJK:n aloittamana ja jalkapallosta lähtenyt kannatuskulttuurin muutos siirtyi myös kori- ja lentopallon maajoukkuetoimintaan. Arvokisat synnyttivät näissä molemmissa lajeissa poikkeuksellisen ilmiön, mutta uudenlaista kannatuskulttuuria ei ole onnistuttu siirtämään kotimaan palloilusarjoihin.
Ottelu on päättynyt Suomen tappioon. Siitä huolimatta stadionin päätyyn kerääntyneet Suomen innokkaimmat kannattajat jatkavat kotijoukkueen kannustusta, samalla tavalla kuin ottelun alussakin – tauotta.
Mielenkiintoista, miten lyhyen matkan päässä Suomesta Ruotsin puolella on aivan erilainen kannatuskulttuuri jo seuratasolla. Ruotsin kielessä on sana club känsla, kiinteä side seuraa kohtaan. Tunneside omaan seuraan on todella merkityksellinen. Viikon kohokohta on, kun pääsee peliin. Ruotsissa jo lapset viedään otteluihin. Näin opitaan löytämään oma joukkue nuorena, äidinmaidossa.
Turkulaisen FC Interin vanhin kannattajaryhmä Ultraboyz tunnetaan porukkana, jonka useimmat jäsenet ovat ehtineet jo varttuneempaan ikään. Ryhmän kannatus perustuu siihen, että se ei syyllisty mihinkään sellaiseen, mistä koituisi haittaa seuralle, esimerkiksi sakkojen muodossa.
Ultraboyzin rinnalle syntyi nuorempien kannattajien oma ryhmä, Armada. Se on tarkoitettu niille, jotka kaipaavat värikkäämpää toimintaa, kuten kannatuslauluja ja tifoja. Onpa Armada-katsomossa nähty kiellettyjä savupommejakin.
Yleisväri harmaa. Keski-ikäisiä ja senioripapparaisia sekä varttuneempaan ikään ehtineitä rouvia kannustamassa hillitysti omaa lentopallojoukkuettaan. Väärin meni. Etenkin maajoukkueen lentopallo-otteluissa katsomossa on hulvaton meininki.
Siniseen pukuun sonnustautuva ja henkseleitään paukuttava herrasmiesryhmä Seitsemäs Veljes on tuttu näky kaikille lentopallon ystäville. Ryhmän tarkoitus on tuoda iloa omalle ryhmälle, mutta myös tarjota positiivisuutta kaikille lentopallon ystäville sekä pelaajille. Rennosti positiivisuuden kautta eikä vastustajaa mollaamalla.
Kun jääkiekko- ja jalkapallo -otteluissa eri joukkueiden kannattajat sijoitetaan katsomoon mahdollisimman kauaksi toisistaan, lentopallossa voidaan istua sopuisasti vierekkäin. Lentopallossa kaikki ovat yhtä perhettä.
Kannatustoiminta ei ole riippuvainen siitä, kuinka suuri on itse seura. Pienemmillä paikkakunnilla paikallinen joukkue voi olla kyläyhteisön oma juttu, vaikka pelataan alemmilla sarjatasoilla. Kuva on esimerkki Pargas IF:n kannatuskulttuurista.
KF Kosova ei ole vain jalkapalloseura, vaan se on samalla Turun alueella asuvien kosovolaistaustaisten ihmisten ja koko perheiden yhdistävä tekijä. Käytännössä se näkyy innokkaana ja varsin äänekkäänä oman joukkueen kannattamisena.
KooKoon suurin kannattaja Miika Pääkkönen herättää monissa kummastusta. Mies kiertää suosikkijoukkueensa perässä, missä KooKoo ikinä pelaakaan. Pääkkönen tekee juuri niin kuin sydän sanoo. Ei niin kuten monet suomalaiset ”kannattajat”, katsomalla sarjataulukkoa. Kouvolalainen ilmestyy paikalle, vaikka oma joukkue rämpisi sarjan hännillä.
Kerran Pääkkönen palkittiin Kymenlaakson Urheilugaalassa 500 euron kannustuspalkinnolla. Hän lahjoitti koko summan KooKoon kannattajayhdistykselle.
Mustavalkoisen perheen, TPS:n virallisen kannattajayhdistyksen, mielestä joukkue tarvitsee tukea juuri silloin, kun on kaikkein vaikeinta.
Osalle, mutta onneksi vain osalle, kannatuskulttuuriin kuuluu tällainen toiminta.
