Sataman funkkishenkinen Linnankiinteistö, nykyinen valkeana hohtava Auriga, kätkee sisälleen kiehtovia yksityiskohtia

VARSINAIS-SUOMI / TURKU – Auriga eli Ajomies on pohjoisen tähtitaivaan tähtikuvio, jonka yksi tähdistä, Capella, on eräs yötaivaan kirkkaimmista tähdistä. Yhtä kirkkaana loistaa myös tietty Turun sataman komea funkkisrakennus. Juhana Herttuan Puistokadulla sijaitseva Linnankiinteistö tunnetaan nykyisin osuvasti nimellä Auriga.

Myös Turku Port Center -nimellä tunnettu kyseinen kiinteistö on Turun linnan jälkeen satama-alueen hallitsevin rakennus. Kymmenen vuotta sitten tehdyn täydellisen peruskorjauksen jälkeen Auriga on nyt todellinen katseenvangitsija.

Mitä komea rakennus kätkee sisälleen, jää kuitenkin ohikulkijalle vieraaksi. Auriga on vain osin avoinna ulkopuolisille, mutta esimerkiksi rakennuksen alakerrassa toimiva lounasravintola Fiskarholmen on avoinna kaikille nälkäisille hyvä ruuan ystäville.

Ravintolan nimi on hyvin valittu, sillä tämä alue oli vielä 1800-luvulla oma saari, Fiskarholmen. Turun linna sijaitsi lähellä. Niinpä linnan ruutivarastot sijoitettiin Fiskarholmenille, eli turvallisuussyistä riittävän kauas linnasta. 1800-luvun lopulle tultaessa maan noustessa ja paikalle tuodun täytemaan ansiosta saari katosi kokonaan. Eipä ruutivarastojakaan enää tarvittu.

Nykyinen funkkishenkinen teollisuusrakennus valmistui sodan jälkeen vuonna 1948. Sen käyttötarkoitus on vaihdellut useasti vuosikymmenien aikana. Rakennus on toiminut muun muassa keskusliike Tukkukauppojen Oy eli Tukon elintarvikkeiden vastaanotto-, käsittely- ja varastointitilana aina vuoteen 1962 saakka. Onpa kiinteistössä toiminut aikoinaan Turun Mehutehdaskin.

Ennen Linnankiinteistön täydellisen peruskorjauksen alkamista kiinteistössä ahersi useita taiteilijoita ja taidejärjestöjä. Heillä oli kuitenkin edessään lähtö, sillä Turun kaupunki myi vuonna 2010 kiinteistön Åbo Akademille. Tuleva uusi omistaja asetti kaupan ehdoksi, että Turun kaupunki järjestää Linnankiinteistön taiteilijoille korvaavat tilat. Ne löytyivät Raunistulasta Alfa Centerin teollisuuskiinteistöstä.

Noin 35 miljoonaa euroa maksanut peruskorjaus alkoi kesällä 2011 ja valmista tuli puolitoista vuotta myöhemmin, helmikuussa 2012. Pöyry Oy (nyk. AFRY) toteutti hankkeen arkkitehti- ja rakennesuunnittelun. Rakennusliike Hartela toimi kohteen urakoitsijana.

Aikaisemmin vanhoja tehdasrakennuksia on harvoin pidetty perintönä, joita tulisi arvostaa ja varjella tuleville sukupolville. Asenteet kuitenkin muuttuivat ja suljettuja tehtaita on nostettu jopa Unescon maailmanperintölistalle. Nykyisin teollisuusalueetkin nähdään ihmisen muokkaamina kulttuurimaisemina, jotka ovat tärkeitä muistomerkkejä alueelle tärkeästä aikakaudesta. Vanhan säilyttäminen koetaan arvokkaampana kuin sen purkaminen. Näin myös Linnankiinteistön kohdalla.

Jos on Auriga ulkoa hieno, sitä se on myös sisäpuolelta. Ei voi kuin hattua nostaa entisöinnin suunnittelutyöstä vastuussa olleelle arkkitehdille (Matti Linko) ja varsinaisen työn toteuttajille. Lopputulos on kiehtova vanhan ja uuden taidokas sekä tyylikäs yhteensovittaminen.

Suojellun rakennuksen julkisivu on tietysti alkuperäisen näköinen. Sisätiloissa aistii, miten entisaikojen rosoinen teollisuusperimä on yhdistetty nykytekniikkaan ja nykymateriaaleihin. Kaikkialla meri on läsnä niin sisustuksessa kuin näköaloissakin. Esimerkiksi Aurigan ikkunoista voi nauttia viereisen sataman laivaliikenteestä. Kokous- ja saunatilatkin on nimetty meri- ja saaristohenkisesti.

Vuokrattavaa tilaa on paljon, mutta moni onkin jo löytänyt uudet toimitilat itselleen Aurigasta, kuten Rajavartiolaitos, Turun satama ja Liikennevirasto. Yksi merkittävä tilojen käyttäjä on merenkulkualan koulutusta tarjoava Aboa Mare, joka on turkulaisille ehkä tutumpi aikaisemmin Malminkadulla toimineesta entisestä Turun merenkulkuoppilaitoksesta.

Nyt merikapteeneja, merenkulkualan insinöörejä, vahtiperämiehiä, vahtikonemestareita jne. koulutetaan Aurigan upeissa tiloissa. Harvalla opiskelijalla Turussa on yhtä inspiroiva ympäristö opiskeluun kuin mitä on Aboa Maren nuorilla.

Aurigan vuokralaisilla ja ulkopuolisilla on käytössään kellarikerroksen tilava kuntosali, joka on varustettu monipuolisilla laitteilla. Pukuhuonetilat ovat ainakin Turun suurimmat.

Auriga vuokraa tiloja myös tilapäiseen tarpeeseen, esimerkiksi kokouskäyttöön tai juhlien järjestämiseen. Tarvittaessa ruuasta ja tarjoilusta vastaa Sodexonin henkilökunta. Yritys ylläpitää myös ensimmäisen kerroksen ravintolaa, jossa on tarjolla lounaan (10.45-12.30) lisäksi aamupalaa (7.45-9.30). Lounasvieraille on käytössä tunnin maksuton pysäköinti.

AURIGA

Osoite: Juhana Herttuan Puistokatu 21, Turku.

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.